perjantai 7. lokakuuta 2016

Tervetuloa syksy

Enpä muista olenko koskaan pystynyt jatkamaan laidunnusta näin myöhään. Hevoset tulivat tänään talvitarhaan, ainakin kuukautta myöhemmin kuin yleensä! Eivät ne laitumella ole elokuun puolivälin jälkeen yötä olleet, mutta aamusta iltaan. Viimeisen viikon olen ruokkinut niitä lisäheinällä.

Tarhamaisemassa taas
Mutta hetkinen, mikäs se kuvassa etualalla komeilee?

Kyllä vaan, katos!
Ihan vallan hevosblogiin liittymätön sivujuonne, mutta mulla on maailman paras mies. Se on joutunut hevosnaisen puolisoksi ja hevostilalliseksi ihan vahingossa, ja kun vihjaan että olen vähän miettinyt niin sitten se (mun suihkiessa kaiket päivät koulussa) rakentaa mulle sen mitä olin vähän miettinyt. Nyt kelpaa hevosten olla lipan alla sadesäällä. Tuo pihattomökki on kiva, mutta oviaukko on huono - siihen mahtuu yksi heppa parkkiin eikä sinne sisään sitten kukaan muu pääsekään. Katos toivottavasti tuo avun.

Tehtiin myös uudet heinälaarit, mutta koska projekti on vielä viime silausta vaille, en ottanut kuvia tähän hätään. Kroonisen majavan omistajana päädyimme muuhun materiaaliin kuin lautaan tällä erää...

Muita pikku uudistuksia tälle vuodelle oli esikuivatun heinän vaihtaminen kuivaan heinään. Viime talvena oli vielä kolme päätä ruokittavana ja niillä hyvin kuiva esikuivattu säilyi ihan mallikkaasti, vaikka paalin syömiseen meni sellainen kymmenen päivää. Nyt kun päitä on vain kaksi, en jaksanut enää ressata siitä alkaako paali käydä vai ei, ja sattumalta myös heinänmyyjäni vastasi tiedusteluuni ettei oikein olisi esikuivattua myydä, mutta kuivaa kylläkin. Kuivalla siis mennään. Ensi kertaa teetin myös analyysin heinästä, tuloksia tässä odotellaan!

Rouva Sipuli 20 v. 


Oikeasti halusin kirjoittaa Christoph Hess -nimisen saksalaisen herrasmiehen kouluratsastusklinikasta jota olen saanut seurata kaksi päivää (vielä yksi päivä edessä samaisen gurun sihteerinä tuomarikopissa!) sekä kokemistani oivalluksista ja epätoivosta. Siitä miten kouluratsastajan identiteettini on pohjamudissa, siitä miten tuntuu että epäonnistun aina kun olisi tilaisuus näyttää että osaan ratsastaa ja ymmärrän ratsastuksesta jotain. Siitä miten ratsastin tutkintotilaisuudessa kouluohjelman oikeasti parhaimmalla draivilla ikinä, ja sain hylätyn, ja siitä miten viikkoa myöhemmin uusin saman radan, epäonnistuin kaikessa ja pääsin läpi. Siitä miten aina uudelleen ja uudelleen ja uudelleen törmään siihen, että vika todella on satulan päällä. Tänään, herra Hessin ajatuksista inspiroituneena, ratsastin koulussa hyvin, ja sopersin opettajalle että ei tää oo yhtään sitkeä kunhan mä lakkaan olemasta sitkeä. "Nii-in!!" vastasi opettaja, vähän turhautuneena hänkin. Tiedän, tiedän, sitä hän on koittanut takoa päähäni viimeiset 9 kk, mutta miten helevetin kauan voi kestää että se oivallus todella asettuisi taloksi tähän jähmeään, vanhoihin tapoihin juuttuneeseen kehooni? Ja jos minä kerran osaan ratsastaa siten kuin tänään, hyvin, niin miksen ratsasta niin aina?

Ja siitäkin haluaisin kirjoittaa, miten murheellista on tajuta olevansa aivan alkeissa, ja että ei minusta ehkä koskaan ehdi tulla niin hyvää kuin haluaisin olla. Siitä miten riittämätön on oma kehonhallinta, nopeus, keveys. Ja siitä, mikä epätoivo valtaa mielen kun hetken onnistuu ratsastamaan oikeasti hyvin ja hevonen syttyy ja alkaa liikkua -oikeasti liikkua- ... ja sitten loppuu kahden kierroksen jälkeen kunto istua sitä oikeaa liikettä.

Ääääh miksen harrasta vaikka postimerkkejä.

Lupaan ja vannon avata Hessin klinikkaa vielä, joudun (tai saan) tehdä siitä muutenkin kirjallista tuotosta niin melkein menee samalla vaivalla. Mutta nyt alkaa painaa tämä aamuviideltä alkanut päivä, ja vielä on hepat haettavana sisään ja ruokittavana.

Kauniita syksyisiä päiviä sinulle!

4 kommenttia:

  1. Hyvänkokoinen tarha Penalla ja hänen ystävällään! Kuka tämä Sipuli on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisse on mun kaverin hevonen, viettää tässä meillä eläkepäiviään :)

      Ja juu, tarhasta on koitettu saada niin suuri kuin mahdollista. Kun meiltä lähti vieraat hevoset pois, yhdistin kahdesta tarhasta yhden isomman ja sitä ollaan nyt pikkuhiljaa fiksattu paremmaksi. Kun olis rahaa niin tekisin vielä pohjat hyvin.

      Poista
  2. Samassa jamassa sitä täällä ollaan, vaikken missään koulussa olekaan... Hevonen ei liiku, lisään painetta, saan ajoittain liikumaan hyvin. Nyt jätin raipan ja kannukset pois ja keskityin istumaan, ilman että istun liikettä vastaan vaan annan hevosen tehdä työt rauhassa. Onpa "jännä" että hevonen liikkuu reippaasti eteen... :/ Meillä kisat vklp, toivottavasti tämä uusi ideologia kantaa tulosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta hra Hess luennoi. Kaiken lähtökohta on se, että hevonen on pohkeen edessä ja liikkuu itse. "Horse has to be in front of riders driving aids. Horse has to move by himself." Ikävin kohta oli se että harvoin hevonen on luonnostaan laiska, se ei kuulu hevosen luonteeseen, vaan ihminen ratsastaa hevosen laiskaksi turruttamalla, olemalla epäselvä ja ristiriitainen avuissaan ja tekemällä liikaa ja väärään aikaan. Hänen pointtinsa oli että hevonen on luonnostaan happy mover, ja sitä iloa meidän tulisi osata vaalia.

      Tsemppiä! Ollaan oikealla tiellä kun aletaan edes miettiä, miksei kulje ja hakea muutosta omasta toiminnasta.

      Poista