Kiittämättömät paskiaiset

Tarha muistuttaa savista uima-allasta, joten olen tarhannut hevosia kentällä pari päivää. Ajattelin että onpa niiden nyt kiva olla ja käppäillä kuivalla vähän vähemmän märällä pohjalla.

Tänä aamuna oli vastassa tällainen näky:

Tyypit ovat syöneet reiän lauta-aitaan! Mitä seuraavaksi, reikä seinän läpi heinälatoon? Ei varmaan tarvitse erikseen mainita että kyseisenä aamuna minun oli tarkoitus muiden menojen vuoksi tehdä tosinopee aamutalli. Tein sitten tosinopeen aamutallin JA tosinopeen pikapatentin tilkitsemään pakoreitin. Jos kopukat löytyvät siitä huolimatta pellon puolelta niin paluu savilutakkoon tapahtuu nopeammin kuin ehtii aitaa haukata.

Aita aidan suojana ja epäilty nro 1

Minun on ollut tarkoitus uusia kentän aidat joka tapauksessa, koska nykyiset ovat jo ajan, lumen ja kosteuden hapertamat ja rumentamat. Näköjään uusimistyö vaan tapahtuu nyt ennemmin eikä myöhemmin.

Onko blogin lukijoissa sellaisia joita kiinnostaisi esim. kululaskelma uudesta aidasta? Voisin ottaa lukuja ylös ja laittaa näkyviin. Budjettini on tähän(kin) hommaan varsin rajallinen, mutta laihahko lompsa kuuluu meidän arkirealismiin, enkä usko olevani ainut jolla ei ole varaa toteuttaa kaikkia visioitaan vaan jonka täytyy toisinaan tyytyä kompromisseihin.

PS. Sissellä on myöhäisen marraskuun ultimaattinen kiima. Pena-parka ei tiedä kuinka suhtautua kun normaalisti varsin tuima rva Päällikkö ykskaks repii helmoista, nyppii turvasta, kulkee kyljessä ja vinkuu, hörhöttää ja pissii kaaressa kun sitä päin edes vilkaisee.

I love you Pena (ainakin kiimani loppuun saakka), t. Sisse

Koko setti

"Nyt mä uskallan sanoa", sanoi kengittäjä kun sai kotkattua jälkimmäisenkin takakavion ja laskettua sen maahan, "että Penahan alkaa käyttäytyä tässä hommassa!"

Totta. Puolisen vuotta se on vaatinut: kengittäjä-hevonen-kengittäjä -yhteyden löytäminen, mutta toden totta, nykyään vähemmän sikailua ja enemmän asiallista käytöstä. Mallioppilas Pentti tienasi yhden tähtitarran lisää reissuvihkoonsa.

(Kyllä se kolme kertaa vähänkeuli etupäätä laitettaessa ja viis-kuus kertaa nyppäisi hankalamman takajalan alas omin luvin, mutta siis verrattuna sellaiseen poukkoiluun jossa suoni pullottaa niin minun, kengittäjän kuin ponin itsensäkin otsassa niin tämä oli jo tosi mallikelpoista käytöstä. Heinää Pena edelleen syö verkosta koko toimituksen ajan ja se on osoittautunut parhaaksi rauhoittavaksi tekijäksi. Ylipäätään tunnelma on rauhallinen läpi koko kengitystapahtuman.)

Takakavioiden asento on parantunut koko ajan. Pienet ne kaviot ovat edelleen mutta ei Roomaakaan päivässä jne. Kokonainen rengaskenkä takajalassa on tuntunut toimivalta joten sillä jatketaan vielä ainakin seuraava kengitysväli. Ja kuten varmaan jokainen hevosenomistaja tähän aikaan vuodesta, minäkin vietin liki unettoman yön miettiessäni, laitetaanko hokit, laitetaanko niitä kaks vai neljä, laitetaanko tilsakumit, uskaltaako jättää laittamatta. Alkuviikosta oli hetken talvi, lunta pikkuinen ripaus, ja kesäkengät eikä tilsakumeja tarkoitti sitä että ristin käteni ja toivon ettei konin koivet katkea tarhassa. Ratsastaa ei voinut kuvitellakaan. Sitten talvi meni pois ja nyt on losottanut kaksi päivää vettä eli kurassa kahlataan taas.

Hokit rassaa jalkoja ja tilsakumit syö anturoita - turhaan käytettynä. Mutta kuka näyttäis kristallipallolla seuraavan kuuden-seitsemän viikon sään?

Päädyttiin laittamaan koko setti kaikilla herkuilla. Eli neljä hokkia joka koipeen sekä tilsakumit. Toki hokit olisin voinut veivata kiinni itsekin sitten kun niitä tarvitaan, mutta näin saatiin pelattua vähän jatkoaikaa melko kuluneille rengaskengille. Tervetuloo koko talven mittainen syksy sitten vaan, me ei ainakaan kurassa nurin mennä!

Askartelin ja vastailin

Sain Anulta aikapäiviä sitten monessa blogissa kiertäneen kuvahaasteen, kiitos!


KUVAHAASTEEN SÄÄNNÖT
→ Valitse neljä kuvaa, jotka kuvaavat parhaiten sanoja luottamus, onnistuminen, epäonnistuminen sekä todellisuus.
→ Neljän kuvan jälkeen valitse yksi vapaavalintainen kuva sekä valitse siihen kuvaa parhaiten kuvaava sana.
→ Haasta kuvahaasteeseen viisi blogia, joissa bloggaajalla on oma hevonen. Yksinkertaista ja helppoa!


Luottamus

Ilman satulaa ja kuolaimia

Onnistuminen

Olisin voinut valita tähän jonkun kuvan jossa Pena liikkuu hyvässä muodossa ja näytetään näteiltä. Mutta valitsinkin kuvan Noorasta ja Penasta heidän ensiratsastuksensa päätteeksi. Nooran kasvoilta paistaa aito ilo ja tyytyväisyys, ja kun mietin viime aikojen onnistumisia niin tärkeimmäksi nousi se, että olen onnistunut rakentamaan Penasta hevosen josta joku muukin tykkää.

Epäonnistuminen

Kuva lokakuulta 2014, videolta kaapattu. Siinä minä olen menettänyt hermoni ja kiskon Penaa suusta. Ei tekosyitä tai selityksiä tai lieventäviä asianhaaroja. Jos jotain hyvää, niin tuo videolle päätynyt hetki on palanut verkkokalvoilleni ja toivottavasti pysyy siellä pitkään. Minä en halua ratsastaa noin.

Todellisuus

Ehkä se on tää. Käytävällä tulossa tai menossa, monttusaappaat ja tuulihousut jalassa, hepan jalat näköjään huuhdottu kurasta eli eletään jotain kuningasvuodenaikaa, lievää säätöä kamojen kanssa ja kirsikkana kakun päällä kuva on teknisesti huono (ihanaa silti muru kun kuvaat). Kunpa olisi vielä saatu näkyviin kuvaajan selän takaa jälkikasvu lastenrattaissa sekä yks ikiviluinen koira takissaan ja yks perskärpäskoira, joka on aina jotenkin vähän liian liki.

Oma sana & kuva:

Ylpeys

Tämä josta askartelin blogiin uuden bannerinkin. Ylpeys ei kohdistu atk-osaamiseeni vaan siihen, miltä Pena tässä kuvassa näyttää. En väsy katsomaan tätä kuvaa, koska näen siinä treeniemme tuloksia. Pena on levollisen ja tyytyväisen näköinen ja liikkuu upeasti. 

Nopeammat toteuttajat ovat tainneet jo haastaa mieliblogini moneen kertaan, mutta neljä haastettavaa keksin silti:

Elina
Laura
Liza
Sissi

"Sun mami pitää susta huolta"

Satula lähti. Käytiin Penan kanssa satulansovittajalla näytillä ja satula menee heidän sopimusvaljassepälle työstettäväksi. Ei lisäillä tai vähennetä merkittävästi villoja mutta tsekataan suoruus ja tasapaino sekä korjataan lässähtämistä. Sovittajan mukaan satula on malliltaan Penalle vielä ihan kelpo - rivien välistä luin että ei ehkä parhain mahdollinen hänen mielestään, mutta koska toistaiseksi hevonen on ollut sen kanssa tyytyväinen, yritämme nyt villojen pöyhinnällä ensin fiksata näitä esiintulleita ongelmia ja vasta sitten tarpeen mukaan siirtyä kovempiin aseisiin (lue: satulanvaihtoon). (Tähän vilunväristyksiä ja horror-musiikkia.)

Kokonaisuuden hallinta aiheuttaa minussa huolikramppia. Mikä aiheuttaa mitä? Ovatko takajalat ihan ok? Onko kintereiden satunnainen lämpöily ja liikkeen pieni epäsymmetria peräisin siitä, että erikoiskengityksellä on nyt muutettu kavion asentoa? Vai mättääkö siellä jokin muu? Olisiko kavioiden pitänyt vain antaa olla?

Sovittaja vastasi osaltaan pohdintoihini niin, että tällaisella tosi pyöreärunkoisella ja leveärankaisella hevosella satula ei ikinä ole selässä niin stabiili kuin harjakattomallisilla joilla on selkeä satulansija, joten jo pieni epäsymmetria liikkeissä voi työntää satulan villat epätasapainoon.

Jotenkin tässä pelataan niin pienillä asioilla että tunnen itseni toisinaan vähän ylihysteeriseksi. Mutta kun vaisto sanoo että jokin ei ole kohdillaan! "Sun mami pitää susta hyvää huolta", jutusteli satulansovittaja Penalle. Tulihan siitä ihan hyvä mieli, vaikka kyllä minä mieluummin elelisin ilman murheita hevosen hyvinvoinnista.

Superhyvä mieli tuli kuitenkin siitä, miten Pena käyttäytyi! Oma äitinikin jo puhelimessa ihmetteli, kun nykyään kuulemma aina hämmästelen miten hyvin Pena käyttäytyy. Mutku se käyttäytyy! Otan ponin tarhasta, putsaan jalat, vaihdan loimen, puen kuljetussuojat, talutan ponin suorilta traileriin, ajetaan perille, otan ponin ulos, riisun suojat ja loimen, talutan ponin riimusta sisään sovituspajaan, sovitellaan, mitataan, valokuvataan, jutellaan, ja poni seisoo vaan, vaihtaa vähän jalkaa ja pyörittelee silmiään mutta ei huuda, riehu, pompi, nyi, pasko tai kuovi. Sitten homma on ohi, puetaan taas suojat ja loimi ja kävellään suorilta traileriin ja ajetaan kotiin. Tämmöistäkö on elo ihan normaalin aikuisen hevosen kanssa? Ihanaa.

On helppoa olla rohkea jos ei pelkää

Puhutaanpa vähän pelosta.

Olen yrittänyt tehdä Penasta maastoratsua. Tai no, edes rataratsua. Että voisimme liikkua meidän omalla vajaan kilsan ratsastusradalla ilman sydämentykytyksiä. Ehkä joskus edetä jopa metsään asti ratsain. Tänäänkin taas oltiin ja mentiin radalla, ravia ja laukkaa, oli niin saakelin jännää ja tuli pukkiloikka, yksi spin-pyörähdys ravivauhdista 180 astetta (jännitystä lisäsi semiliukas pohja tapahtumapaikalla) sekä pari luvatonta poistumista suunnitellulta reitiltä, laukassa tottakai. Olen sitä mieltä, että meni ihan hyvin ja että ollaan kehitytty, kun ylipäätään päästään menemään, ilman täysjäätymistä tai aputalutuksia, ja lopuksi voidaan kävellä pitkin ohjin.

Mutta kyllä se vaatii.
Se vaatii ihan tosi paljon rohkeutta. Ja ihan yhtä paljon rohkeutta vaatii sanoa tämä: minua pelottaa.

Pelko on paskamainen kaveri kun se jäätää kaiken aivotoiminnan. Minulla on hiukan apinanvikaa ja takerrun aika hanakasti hevoseen vaikka tulisi loikkimistakin, mutta en tykkää siitä yhtään. Enkä varsinkaan tykkää tunteesta kun koko ajan vähän odottaa, mitä tulee tapahtumaan. En tiedä pelkäänkö tippumista, olen tippunut aika vähän juuri em. kyvyn vuoksi enkä ole toistaiseksi loukannut hevosten kanssa pahasti. Mutta pelkään tunnetta kun en tiedä, koska tulee ja mitä tulee. Pena on nopea ja voimakas ja nopea ja reagoi isosti minimaalisen pieniin ärsykkeisiin. Toiseksi se kuumentaa itse itseänsä kyttäämisestä ja säpsyilystä ja saattaa purkaa jännän tilanteen heti siitä selvittyään ottamalla pikku ritolat köyryloikan kera. Kolmanneksi Pena ei jännittyessään muista nostaa etujalkojaan ja meinaa ihan todella mennä nurin aika usein. Myös omiin kavioihin kompurointi on ihan pätevä syy rempaista sieltä polviltaan suoraan ylös pukkiloikkaan.

Köyryloikat kuvissa, kaikki kuvat vuodelta 2012

Hevosta pitää liikuttaa monipuolisesti eikä vain kiertää kenttää. Hevosta pitää siedättää ja totuttaa kaikenlaiseen, kyllä se ajan kanssa oppii ja tottuu. Maastoilu kehittää tasapainoa ja koordinaatiokykyä ja virkistää kehoa ja mieltä.

Fine.

Yritän. Mutta se pelottaa minua.

Vähän sama pelko vaivaa minua esteillä. Ratsastuskoulun hevosilla hyppäämistä en enää pelkää, koska ne menevät kuin juna ja jos kieltävät, ne vain kieltävät. Niiltä ei tule kiellon perään taakse-poistu -loikkaa (joka tahtoo yleensä jättää kuskin aika tehokkaasti siihen esteen eteen ihan keskenään) eivätkä ne loikkaa kuin ekstaasipäinen tiikeri erikoisesteen yli eivätkä ainakaan esteen jälkeen juhli omaa erinomaisuuttaan pienellä sivusuuntaisella rodeosarjalla ja kanttaavilla supernopeilla laukka-askeleilla.

Kanttaava laukka-askel ihan lähikuvassa, kuvittele kyytiin kuski joka oli matkalla eri suuntaan

Korostan: Pena on kehittynyt paljon ja on paljon vähemmän apina kuin vielä pari vuotta sitten. Mutta kun minua alkaa pelottaa, en osaa ratsastaa sitä kuin normaalia hevosta. Vaatii koko keskittymiskapasiteettini kuvitella, että olen lenkillä tai estetunnilla ihan jollain toisella hevosella. Silloin saatan hetkeksi päästä pelosta. En tiedä onko äitiys tuonut oman kuolevaisuuteni jotenkin enemmän iholle, toiset sanoo että niin käy. Toisaalta en minä siellä radalla pinkeän hevosen kanssa mieti lastani äidittömänä vaan kaikki keskittyminen menee siihen että olen aktiivisesti rento, vaikutan hevoseen ja kuitenkin olen varautunut siihen että saattaa tulla rivakka lähtö toistaiseksi tuntemattomaan suuntaan.

Nyt, toverit, jutellaan pelkäämisestä. Mikä pelottaa? Tippuminen, kaatuminen, menettäminen, ähkyt, murtumat, häpeäntunne, se että joku näkee asian X, ryöstäminen, pystyynhyppääminen? Oletko päässyt jonkun pelon yli? Miten se tapahtui? Miten pelkoa voi hillitä tai hoitaa? Minkä verran on okei pelätä? Onko pelosta luonteva puhua vai leimaako se ihmisen nynnyksi? Saako hevosharrastajalla olla hevosiin liittyviä pelkoja?

Tämä olkoon päänavaus keskustelulle, toivon ahkeraa kommentointia!

Ajatuksella

Tänään puin Penalle estesatulan ja järjestin kentälle minipystyn sekä neljän päistään korotetun ravipuomin kaarevan linjan. Ajatukseni oli vetristellä poni notkeaksi ja edetä rentoa iloista eilisen hieronnan jälkimainingeissa.

Koplasin kintereet läpi mutta ainakaan tarhasta hakiessa niissä ei ollut minkäänlaista lämpöeroa, yhtä viileitä molemmat. Saankohan tästä nyt jonkun uuden kivan pikku neuroosin...?

Käveltiin ensin maasta käsin noiden korotettujen puomien yli. Meinasi mennä käpy nenään (minulla) kun Pena raahusti perässä ja puomit vaan putoili ja pyöri jaloissa. Sitä ei yksinkertaisesti haittaa pätkääkään jos kolisee, mutta auta armias jos aidan alta retkottaa kuollut horsma kentän puolelle niin jalkoja ei voi viedä kolmea metriä lähemmäs moista kammotusta. Kun siinä aikani puhisin ja yritin jotenkin raipalla hipsuttaa poniin vähän elämää, syttyi sillä lopulta lamppu päässä ja jalat alkoi nousta. Porkkanapolettia koneeseen ja parin onnistuneen toiston jälkeen kyytiin.

Ratsastessa keskityin kunnolla. Nämä ovat aina nämä samat havainnot, mutta ehkä jos riittävän monta kertaa kirjaan ne ylös, alan joskus myös muistaa.

• Älä puske, vedä tai kannattele. Hevonen menee itse. Ole takajalkojen päällä ja ajattele kevyttä etuosaa: kuvittele miten lavat pääsevät liikkumaan irtonaisesti satulan edessä ja ikään kuin heittävät etujalkoja eteen ja ylös. 

• Ei takanojaa! Istu häpyluun ja istuinluiden muodostaman kolmion päällä koko ajan. Takanoja ei auta hevosta ja sitä paitsi se näyttää idioottimaiselta.

• Tuntuma ei ole vetoa. Käsi eteen ja hevonen kans. Älä sorru kantamaan hevosen etuosaa käsilläsi ja kuvittelemaan että se paino on tuntuma. 

Nyt kun oikein tunnustelin, huomasin etteivät takajalat tosiaan ole ihan symmetriset. Huojunta on pientä, mutta havaittavissa. Sain todella keskittyä oman keskivartaloni kasassa pitämiseen jotta pystyin valvomaan ravin tahtia joka askeleessa. Oikeaan kierrokseen Pena luiskahti helposti askeleen-kaks ulos ja vasemmassa kierroksessa oli vaikea saada rehellistä taivutusta ilman että vasen lapa tippui.

Olen iloinen siitä että keskittyneellä ratsastuksella sain kuitenkin paketin kasaan ja hevosen rehdisti pois etuosaltaan, ja mielestäni myös korjattua takasten pieniä tahtivirheitä. Hyppytreenit nämä eivät olleet, kunhan ohjasin välillä laukassa minipystylle vain tsekatakseni että laukka rullaa ennen ja jälkeen esteen. Erinomaista harjoitusta omalle päänupilleni - se este nyt vain osuu siihen tielle enkä anna itselleni lupaa muuttaa laukkaa mihinkään. Rentoa iloista! 

Pena oli vähän huumorituulella mutta selvittiin silti loppukäynnit radalla ratsain ihan keskenämme. Kävelyn määrää olen tietoisesti lisännyt tämän syksyn aikana, nykyisin tallataan joka ratsastuksen päätteeksi tuo vajaa kilometrin kiekka. Samoin yritän Penan vapaapäivinäkin ottaa sitä narun päässä mukaan kävelyrinksalle, kun kuitenkin koirien ja lapsen kanssa tuolla kuljetaan.

Ratsastuksen jälkeen kävin taas kintereiden kimppuun. Rasituslämpöä, joo, hiukan. Mutta mikä on normaalia? Ehkä saan sen selville kun jatkan koplaamista. Käärin vasempaan kintereeseen kylmäpussin muiden hoitotoimenpiteiden ajaksi ja hieroin lämpölinimenttiä hierojan ohjeen mukaan eilisiin kireyskohtiin. Ponille nuttu niskaan ja vielä hetkeksi ulos.

Ostin jokin aika sitten kun halvalla sain Facebookin heppakirppikseltä Penalle Sprengerin 2-type kolmipalakuolaimet "hyppykuolaimiksi". Nämä tuntuvat mukavan vakailta ja ohjaus on tasaisempaa kuin aiemmin esteillä käyttämäni Vision sylinterikuolaimen kanssa. Penakin on tuntunut tyytyväiseltä, on liikkunut kuolainta kohti ja antanut pitää tuntumaa. Tämä hyvä!

Täytyy vielä todeta, että vaikka on marraskuu ja harrastusintoa saa toisinaan haeskella kuran, märän ja pimeän seasta, niin tykkään jotenkin ihan mahdottomasti Penasta juuri nyt. Viimein alkaa olla olo että saan siitä esiin sen hienouden jonka olen siinä aavistanut. Se on mahdottoman fiksu hevonen ja pakottaa minut koko ajan oppimaan lisää. Ja kun sellainen aivan järkijättöinen härvääminen on väistynyt taka-alalle, on tilalle tullut aika syvää luottamusta. Molemmin puolin, uskoisin.

Olkoon kuinka vaan marraskuu niin tässä me ollaan kierretty rata ekaa kertaa ilman satulaa!

Hyvää mieltä ja hiukan huolta - hierojan visiitti

Pää kohisee vähäsen mutta yritän saada ajatukset ylös tuoreeltaan.

Penalla kävi tänään hieroja. Ja olikin hyvä hieroja! Pena ei tapansa mukaan ollut kovin hoitomyönteinen, mutta hieroja vakuutteli että ei tämä ole vielä huonoa käytöstä kun ei Pena selvästikään koita satuttaa ihmistä vaan lähinnä ei vain malta olla. Ja reagoi isosti kun jostain löytyi kireä paikka, kuulemma moni muu hevonen ei juuri edes ilmettä vaihtaisi vastaanvanlaisen kireyden hieromisesta. Pena sen sijaan seilasi käsien alta pois, kuopi, viuhtoi häntää ja koitti purra.

Päällimmäisenä käynnistä jäi mieleen tämä: hieroja sanoi, että Pena on lihaksistoltaan parhaiten rakennettu ratsu jota hän on vähään aikaan hoitanut. Että sille on ratsastettu oikeat ratsun lihakset oikeisiin paikkoihin. Työn tekemisestä johtuvia kireyksiä kyllä oli, mutta oikeissa kohdissa.

Tämä oli minulle kuin iso synninpäästö - olen tehnyt paljon töitä Penan muodon ja liikkumistavan kanssa ja ollut koko ajan järjettömän itsekriittinen, jopa armoton itseäni kohtaan. Koko ajan kyseenalaistanut, olenko oikeilla jäljillä ja teenkö oikeita asioita.


Satulan istuvuuden suhteen olen ollut jyvällä siitä mikä mättää. Penan säänympärys oli hieman paksuuntunut, satula siis tulee vähän turhan matalalle edestä. Samoin satula keikkaa vasemmalle, minkä olen huomannutkin, ja koska satula makaa vähän vasemman lavan päällä, alan korjata sitä vaistomaisesti viemällä omaa painoani oikealle taakse. Näistä kohdista löytyi kireyttä lihaksissa. Ei paljon eikä pahasti, mutta sen verran että erottui.

Se huolta aiheuttanut osio liittyy tähän satulan vinoon hakeutumiseen. Uusimman Hippoksen eläinlääkäriartikkelista oli nostettu esiin seuraava toteamus: Jos satula menee vinoon, on syy 95 prosentissa tapauksista takajalan ontumassa eikä satulassa tai sen päällä.

Penan vasen kinner oli hierojan käteen hieman lämmin ja vasemman lonkkakyhmyn päällinen kaikista kipein paikka (siitä tietämiltä rangan syrjästä löytyi myös kova alue joka saattaa olla vain ärhäkämpi jumitus tai sitten vanha kaatumavamma jota lihakset suojaavat). Myös ristikkäisen jalan eli oikean etujalan koukistajalihakset olivat kireät (mikä pitkittyessään rasittaa koukistajajännettä, koska jos lihas ei veny, joutuu jänne venymään enemmän). Kaikki tyypillisiä paikkoja kipeytymään kun hevonen säästelee toista takajalkaa, ei käytä sitä kunnolla ja liike ikään kuin tyssää siihen ristin alueelle eikä mene koko selän läpi. Epäsymmetria takana ajaa painon vasemmalle etuselle, lapa jää alas, satula alkaa hakeutua vasemmalle alas. Ja kun satula makaa siinä vasemmalla, ei Pena ainakaan halua nousta sieltä, sitten minä keikun takaoikealla muka tasapainottamassa ja kohta lopputuloksena on solmu ja niin monta sekundäärisesti arkaa kohtaa että vyyhdin purkaminen vaatisi selvänäkijän kykyjä.

Mikä aiheuttaa mitä? Onko takajalan liikerata sen verran pielessä että se aiheuttaa satulan kallistumisen ja toppausten lässähtämisen? Vai onko satula länässä ja aiheuttaa kivun ja pakottaa etsimään toisenlaisen tavan liikkua?

Penan kintereet kuvattiin Viikissä aika tarkkaan vuosi sitten eikä niissä ollut varsinaisesti mitään muutoksia, kuulemma normaalit (silloin) kahdeksanvuotiaan hevosen kintereet. Ehkä hieman kinnerpattiin viittaavaa alkusuhrua mutta lähinnä minun annettiin ymmärtää että olen vähän hysteerinen jos nyt alan ajatella että hevoseni kintereissä on jotain vikaa. Toki tilanne on voinut vuodessa kehittyä johonkin suuntaan, TAI vikaa olla ylempänä polvessa (koska polvi on kintereen pari), TAI tämä kaikki voi johtua myös kengityksestä ja korjausliikkeistä joita on sen suhteen tehty -> pieni rasitus / tulehdus kintereessä -> muuttuva liikerata -> vino satula -> kipeät lihakset.

Korostan edelleen että hierojan havainnot olivat hänen mukaansa pieniä juttuja. Mutta pienistä puroista kasvaa helposti suuri virta jos ei asioita ala korjata. Nyt toimintasuunnitelmaan lisätään vasemman kintereen kylmäämistä ja seuraamista - väheneekö lämpöisyys, tuleeko liikkumiseen muutosta. Satula viedään syyniin ja pyritään ratsastamaan molemmat takaset yhtä aktiivisiksi. Lämmitetään ja omin käsin veivataan niitä eniten kireitä paikkoja.

Taas olen saman jännän äärellä kuin monesti aiemminkin. Hevoset ovat sitten kiehtovia eläimiä! Miten paljon ne voivatkaan peittää, korjata ja kompensoida, miten nöyränä osa tekee vaikka sattuisi, ja miten suurta herkkyyttä ja halua vaatiikaan nähdä, tuntea ja hyväksyä hevosensa antamat viestit.


PS. Tarkkasilmäiset lukijani voivat kaikki taputtaa itseään selkään - kun kysyin, mitä näkyy edellisen postauksen videoista, sieltä bongattiin epäsymmetriset takajalkojen liikkeet, liikkumaton selkä sekä ratsastajan takanoja. Bingo kaikista! Ootte huippuja!

Ei jaksa, pysty, viitsi vai osaa?

Sain videolle eilistä ratsastusta. Fiilis selkään oli kohtalaisen hyvä, vaikka alkuun kävimmekin käynnissä keskustelua siitä, ollaanko avuilla vai ollaanko omassa kuplassa. Nyt olen katsonut videoita eilisestä asti ees taas ja uudestaan ja ympäri ja jokapäin, ja ei, en tykkää siitä mitä näen.

Penassa on nyt jokin hiukan hullusti. Ei vielä paljon, mutta sen verran, että minulla on koko ajan hiukan kalvava olo sen suhteen. Se ei liiku ravissa niin hyvin kuin se liikkui vielä esim. syyskuussa. Se ei "tule minun luokseni" vaan jää etupainoiseksi ja matalaksi ja vastaa jännittymällä kun yritän ryhdistää sitä. Ja katsoin videolta että takajalat jää ravissa sipsuttamaan ja vaikka tunne selkään oli ihan ok, videolla näkyy että kyllä kuski nyt ravaa enemmän kuin hevonen.

Tätä herkkua oli taas tarjolla turhan herkästi, huomioi alakaula

Toki tämä voi olla ihan vaan ratsastuksellinenkin asia, Pena ei ollut mitenkään erityisen super eilen kun videoitiin ja kuten olen ennenkin todennut, pyydän siltä nykyisin erilaista täsmällisyyttä kuin ennen enkä ole enää niin vähään tyytyväinen kuin aiemmin. Mutta minulla on kehittynyt aika tarkka vaisto tuon eläimen kanssa ja se vaisto sanoo nyt että tämä tällainen tuntemus ei häviä itsekseen vaan vaatii lähempää tarkastelua.

Lisäksi Pena on minusta hieman kuivakka. Ei se nyt laiha ole, mutta jotenkin vähän... kuiva. Etenkin satulan alta sen selkä on aika paljas. Sellainen kaunis loppukesän/alkusyksyn täyteys on hävinnyt sen lihaksista. Tai sitten näkövinkkelini on vinksahtanut ja ihannoin läskiä. Sano ny sääkin mitä ajattelet?

Laukka oli ihan jees. Tosin sekin tuntui paremmalta kuin näytti, mutta nyt fiilis ja näköhavainto eivät olleet niin kaukana toisistaan. Minun sitkeä "liimaan pyrstöni satulaan ja pysyn siellä vaikka kaikki loitontajat ja lähentäjät kirkuvat" on tuottanut tulosta ja hetkittäin istumiseni näyttää jo siltä että istun enkä vetkuta kroppaani takakaaren varassa. Laukassa alkaa olla siellä täällä askel-kaks sitä kuuluisaa ylämäkitunnetta eikä laukkaaminen enää ole vain pakollinen osuus treenin lopuksi vaan olen alkanut ihan jopa ratsastaa sitä. Valmis se ei todellakaan ole, mutta verrattuna esim. tuohon aiemmin linkittämääni syyskuun postauksen videoon ollaan mielestäni edistytty.

Ei mikään malliotos mutta hei, kuskin hanuri on satulassa

(videolla tapahtuvat venkoilut uralla ovat ajatuksia avotaivutuksesta. Ajatuksiksi näköjään jäivätkin.)


Tämän epämääräisen "kaikki ei ole ihan kunnossa" -ajatukseni ydinkysymys on: Eikö Pena jaksa, pysty, viitsi vai osaa kantaa itseään paremmin? Tätä lähdetään nyt kerimään auki. Olen laatinut toimintasuunnitelman ja toivon että näistä löytyy apu:

- sovin Penalle hierojan joka toivottavasti kertoo minulle mitä tuntee ja näkee ponin ulkoisessa habituksessa.
- hierojan jälkeen satula ja poni menevät satulanmyyjäliikkeeseen näytille ja sieltä satula toivottavasti lähtee toppaajalle. Toivon että vain toppaajalle eikä myyntiin...
- lisään Penan ruokaan vähän valkuaista. Ruokinnasta voisi kirjoittaa kokonaan oman tekstinsä mutta lyhyesti: Pena ei tällä hetkellä syö juuri muuta kuin heinää ja kivennäistä ja hiukan Lusernia sekä mashia. Lusernia aion lisätä ja ehkä hiukan öljyä myös.
- opettelen ratsastamaan. Taas ja edelleen.

Köyhän ei kannata

Köyhän ei kannata ostaa edullista, se tiedetään. Mutta miksi kaiken pitää hajota samaan aikaan?

Tässä ovat vuoden käytössä olleet suojamme:

Lian läpikin ongelmakohdat havaittavissa

Nämä ovat siis HorseGuardin koulusuojat jotka olen blogimerkinnän mukaan ostanut vuosi sitten marraskuussa. Kertooko moinen ratkeilu kelvottomasta materiaalista vai siitä että hevoseni onkin suojituksen tarpeessa kipeämmin kuin olin ajatellut? Yhtä kaikki, oletan että jos suojasetistä pulittaa liki satasen niin käyttöikä olisi enemmän kuin vuosi. Tai eivät nuo nyt käyttökelvottomat ole, mutta rumat!

Pena on myös taannut lavoilleen kirjaimellisesti täyden liikkumavapauden puhkomalla parhaista loimistaan (huom. monikko) lapalaskosten (huom. monikko) saumat auki. Pääsee juu lavat liikkumaan eikä loimi kinnaa, harmi vaan että vähän tunkee tuuli viitan alle.

Myös suitsemme alkavat viheltää viimeisiään. Miksi oi miksi valitsin kolmenkympin suitset enkä niitä seitsemänkympin suitsia, jotka olisin oikeasti halunnut? Tunsinhan minä eron nahassa. Mitä säästöä siinä muka syntyi että nyt vuoden käytön jälkeen suitset ovat vanuneet ja timangit repsottaa ja selaan silmät kiiluen täydellisiä uusia suitsia ulkomaan sivustoja myöten?

Nimittäin minulla on nyt päähänpinttymä Täydellisistä. Semmoisia ei vaan tunnu olevan. Päähänpinttymäni oli jo sitä luokkaa että kysyin valjassepältä, mitä maksaisi mittatilaussuitset. Kuulemma 350 e paikkeilla. Päähänpinttymäni kutistui tiedon myötä hieman kohtuullisempiin mittoihin.

Haluaisin suitset remonttiturpahihnalla ja leveällä, muotoillulla niskahihnalla. Koska pääasiassa ratsastan kokonaan ilman turpahihnaa, pitäisi turpahihna olla irrotettavissa suitsista niin ettei jää ylimääräisiä remminpäitä. Eli turpiksen tulisi kulkea niskan takaa sen leveän muotoillun niskahihnan päältä tai ihan viimeisenä kompromissina kujassa pehmusteen ja varsinaisen niskahihnan välissä.

Esimerkiksi Dyonin suitsissa niskahihna on jees, mutta turpahihna kiinnittyy molemmilta puolilta soljilla hihnanpäihin jotka ovat kiinteä osa niskakappaletta. Ei jatkoon.

Remonttiturpis on muutenkin vissiin hirveän epämuodikas kapistus mikäli suitsivalmistajien valikoimasta voi päätellä jotain. Aachenmallia löytyy jos jokanäköisellä tikkauksella ja muotoilulla, näitä remonttimalleja hikisesti yksi.

Toistaiseksi lähimmäs toiveitani on yltänyt BR suitset joita myy Horsepro. Niskahihna ei ole ihan sellainen kuin haluaisin mutta ei taida löytyä hyllystä muuta kuin erisuuruisia kompromisseja.

Uusien suitsien lisäksi ostolistalla on suojat. Koulusuojat jotka tukevat ja suojaavat jänteen ja pliis, kestävät käyttöä ja laiskaa pesua pitempään kuin vuoden. Harkinnassa nämä tai nämä kaikkiin neljään jalkaan.

Ja niille loimille tarttis keksiä jotain koska kukkarollani todellakin on pohjansa. Ehkä käymme taas kerran ompelukoneeni kanssa taisteluun hevosvoimia vastaan.


Ja hei, onko kukaan muu huomannut että jos on lista tarvikkeita joita tahtoo ja jotka aikoo ostaa, ne eivät ikinä löydy yhdestä ja samasta verkkokaupasta? Tässä olisi markkinarako jollekin, sellainen kokoajafirma jonka sivuilta voisi etsiä ja tilata tuotteen riippumatta sen myyjästä! Kaikki tarvittava yhdestä paikasta yhdellä laskulla ja yksillä toimituskuluilla. Toki voittomarginaali sitten hintoihin lisää mutta helpottaisi nettishoppaajan elämää melko lailla.

Aivan tavallinen päivä

Sain Annan blogista kimmokkeen tehdä tällaisen normipäivä-selonteon. Tämä kertoo maanantaista 2.11.

7.00 Ipana herättää. Se on tapansa mukaan vaatinut päästä meidän vanhempien väliin nukkumaan yöllä johonkin aikaan. Könyän vessaan ja takaisin sänkyyn, yritän keksiä lapselle viihdykettä siksi aikaa että saan miehen tönittyä hereille. Diili on muodostunut sellaiseksi että mies nousee aamulla lapsen kanssa, tosin minä olen meistä se herkkäunisempi joten käytännössä minä herään, herätän miehen ja jos on oikein aikainen aamu, jatkan itse vielä unia.

7.30 Olen juuri saanut miehen ja ipanan kohti keittiötä ja käpertynyt peiton alle, kun herätyskelloni soi. Vitkuttelen sängyssä ja torkahdan.

8.00 Nousen ylös, puen, otan kanojen ruuantähdekupin sekä koirat mukaani ja menen ulos. Käyn laittamassa heinät tarhaan valmiiksi ja menen talliin. Ruokin tallikissan. Sekoitan Emmin psyllium-melassivesi-mash -vellin ja seison pitelemässä ämpäriä sen aikaa että Emmi syö. Käyn kerran lisäämässä ämpäriin vettä ja melassia koska ei meinaa maistua. Loimitan Penan, otan Emmin toiseen käteen ja vien ne ulos. Vielä Sisse ulos ja sitten päästämään kanat ulkotarhaan. Ripottelen niille eilisen riisiruuan lopun maahan.

Sirpa, Vladimir-kukko, Helka ja Ritva. Kuvasta puuttuu Kissa, Ellu ja Linda.

Päällikkö Pilli

8.30 Takaisin sisällä. Mies ruokkii koirat ja sisäkissat. Syödään aamupalaa. Ipana haluaa "uuustoh" ja "trattaraa". Raivaan tiskipöydän, harjaan kissan ja delegoin kakkavaipan vaihtamisen miehelle.

9.15 Kahvikupin kanssa hetkeksi sohvalle ja tietokoneelle. Facebookin, sähköpostin ja blogien tsekkausta.

10.00 Mies lähtee ipanan kanssa kauppaan. (Lue: tarvitaan kaksi aikuista pukemaan yksi 1 v. 9 kk ipana haalariin ja saappaisiin. Ipana haluaisi laittaa pelkät saappaat paljaisiin jalkoihinsa ja kun se ei käy, rupeaa keitetyksi spagetiksi ja karjuu pää punaisena.) Laitan pyykkikoneen päälle, päästän toisen koiran vielä käymään ulkona, vedän ratsastushousut jalkaani (koska kaikki muut tallihousuni ovat psylliumissa) ja etsin lompakon, kännykän ja auton avaimet.

10.20 Lähden tunninpitoon. Olen joko tyhmä, köyhä tai molempia kun ajelen 1-2 kertaa viikossa 40 min/suunta pitääkseni ratsastustunnin yhdelle ratsukolle.

11.00 Perillä. On aurinkoista joten päätämme olla kentällä. Keskitytään suoruuteen tekemällä neliötä ja sen kulmiin voltteja suoralla hevosella käynnissä. Laukkatreeni väliin ja lopuksi vielä neliötä ravissa. Olen tyytyväinen ratsukon tämänpäiväiseen työskentelyyn ja käymme ratsastajan kanssa läpi ajatuksia tämän kerran harjoituksista sekä mielenhallinasta hevosen selässä.

12.45 Taas kotona ja suoraan kananmunakastikkeen tekoon, edelleen Pikeurit jalassa. Mies on jo heittänyt hevosille päiväheinät ja kantanut vettä. Ipana on raivopäinen ja karjuu kiukkuisena koko sen ajan kun teen kastiketta ja paistan pinaattilettuja. Lopulta ruoka on valmista ja syömme.

13.30 Ipana menee päiväunille ja minä viikkaan kuivat pyykit ja ripustan uudet. Istun hetkeksi koneelle. Peruutan seuraavan päivän ratsastuskoulutuntini ja sovin Emmin ratsastajan kanssa tunninpidon loppuviikolle.

14.10 Lähden talliin, toinen koira haluaa tulla mukaan. Mies kiipeää ulkokautta tikkailla talon vintille viemään rotanmyrkkyä. Haen Penan tarhasta ja huomaan että sen toisessa lavassa olevat ruvet ovat parissa päivässä levinneet. Pyydän miehen käymään tallissa - pesupaikan vesiletku pitää saada kuntoon jotta voin pestä Penan. Mies tekee pikapatentin hanaan ja menee takaisin sisälle ja ottaa koiran mukanaan. Harjaan ja varustan Penan ja menen kentälle. Ratsastuksesta kirjoitin tarkemmin täällä.

15.45 Puran Penan nopeasti, loimitan ja vien ulos. Jaan iltapäiväheinät ja menen sisälle. Ipana on herännyt päiväuniltaan. Otan kupin kahvia ja yritän selvittää, mistä syystä ipana nyt makaa keittiön lattialla potkimassa ja karjumassa.

16.10 Saan ipanan kiukun laantumaan kahdella kuivatulla luumulla. Vaihdan vaipan ja kerron että kohta mennään ulos. Mies lähtee töihin. Vilkutamme ikkunasta.

Taas mennään

16.30 Ipana on pujoteltu välihaalariin, ulkohaalariin, Kuoma-saappaisiin, pipoon ja hanskoihin. Otan molemmat koirat mukaan ja puen viluisammalle takin. On jo hämärää. Mennään ipanan kanssa talliin. Kerätään pois minun ratsastustavarani ja Penan varusteet. "Tatula. Annnna! Tatula. Tuitttttset. Annnnnnnna!", sanoo ipana. Alan siivota karsinoita. "Pappullaa, pappullaa", vaatii ipana joten menemme hakemaan hiekkalaatikolta hänelle sen mitä hän tahtoo: lapion. Löydämme myös jäätelökauhan joka osoittautuu oivaksi karsinansiivousvälineeksi. Ipana kauhoo sillä turvetta kottikärryihin. "Tatta! Oo-ho. Tatta!" Ehdin puoliväliin ensimmäistä karsinaa kun ipana katoaa kissan perässä ulos. Seuraan. Lahjon ipanan takaisin talliin ja jatkan siivoamista. Saadaan aika sujuvasti karsinat valmiiksi koska "tattan" nostelu tuntuu tänään olevan tärkeää hommaa. Lakaisen käytävän. Laitetaan iltaa varten väkirehut turpoamaan. Ipana lajittelee viherrehupalleroita ämpäriins yksi kerrallaan syvän keskittyneenä joten saan touhuta rauhassa. Katson Penan pesua varten shampoot ja kuivatusloimet valmiiksi. Pussitetaan iltaheinät ja ipana haluaa vielä viedä hevosille tarhaan "neinää", joten viedään. Houkutellaan pimeässä toikkaroivat kanat sisälle kanalaan ja kerätään päivän munasaalis: kaksi. Ipana ei haluaisi vielä sisälle mutta pitää mennä syömään. Koirat myös sisään.

17.30 Ipana syö keitetyn munan ja kaksi pinaattilettua sekä marjoja jälkkäriksi, minä yhden perunan ja yhden pinaattiletun eikä marjoista riitä minulle. Päätän kirjoittaa tämän postauksen tästä päivästä ja huijata sen verran, että otan vähän valokuvia vasta seuraavana päivänä.

18.00 Leikitään.

Sanovat että elämä lapsiperheessä on koiran paras luonnetesti. Kumma juttu. 

19.15 Aloitetaan iltapuuhat. Teen puuron jota ipana ei syö, sen sijaan pyytää muroja, jogurttia ja mehukeittoa kahteen kertaan "lissää". Yöpuku, vaippa, iltapesut.

20.00 Istun makuuhuoneen lattialla toinen käsi pinnasängyssä ja kirjoitan toisella kädellä tätä.

20.45 Ipana nukahtaa viimein. Otan koirat ja lähden talliin (karkkipussin kautta). Nälkäkin olisi. Vien Penan ja Sissen karsinoihin heinät valmiiksi, Emmille sekoitan psylliumvellin ja laitan sen ämpärissä karsinaan, heinät jätän käytävälle. Pesupaikan infrapunalämmitin päälle ja kissalle ruokaa. Sisse sisään, sitten samaan aikaan Emmi ja Pena, Emmi karsinaan, Penalta loimet pois ja pesupaikalle.

Huonot kemut, päästäkää pois

21.30 Pena on pesty ja kääritty fleeceen. Tulipa hoidettua ruunan intiimipesukin siinä samalla kun piti antaa shampoon vaikuttaa. Suihkin Penan häntään karvankiilloketta käytävällä kun Pena jumittaa päänsä riimusta karsinanoven salpaan. Puolikas vetopaniikki ja pari äänekästä perkelettä ja tilanne on ohi ja kaikki osapuolet edelleen ehjiä. Päästän Penan karsinaansa heinille. Totean että Emmi on tässä ajassa syönyt psylliumvellistään vain velliosuuden ja jättänyt psylliumin. Lisään vettä ja melassia ja seison taas pitelemässä ämpäriä, jolloin tammahevonen suostuu latkimaan koko liemen sattumineen päivineen. Emmillekin heinät ja väkirehujen jako. Siivoan pesupaikan, laitan Emmin aamuvellin turpoamaan, kerään Penan karsinan eteen kuivia kuivatusloimia. Jätän vielä valot talliin. Sytytän pannuhuoneeseen tulet ja käyn sammuttamassa kanalasta valot.

21.50 Sisällä. Koirille ja kissoille ruuat, suihkuun, tiskikoneen täyttö ja käynnistys, lelujen raivaus, oma iltapala ja sohvalle ja tietokone syliin. Tämän päivän varsinaisen blogitekstin kirjoittaminen.

23.00 Mies tulee töistä. Menen talliin tsekkaamaan Penan. Kaksi fullneck-fleeceä ovat kuivanneet ponin niin hyvin että pystyn vaihtamaan sille päälle vain yhden kuivan villaloimen ja jättämään sen yöksi. Annan vähän lisää heinää kaikille, ripustan märät loimet kuivumaan ja sammutan valot. Takaisin sohvalle, blogien selailua ja rivi suklaata.

0.00 Ruokin kissat toistamiseen tänä iltana, pesen hampaat ja kömmin sänkyyn. Viimeisen kerran katson kelloa 0.30, sitten on uni korjannut.

Rupia paratiisissa

Hoi te siellä näyttöjen takana! Mitä nämä tällaiset voivat olla?

Penalla on muutamia päiviä, ehkä viikon, ehkä pidempäänkin ollut toisessa lavassa pari pientä rupea. Ajattelin haavoiksi tai ötökänpuremiksi. Nyt ruvet ovat hiukan lisääntynneet mutta edelleen niitä on vain tuossa toisessa lavassa. Rupi lähtee helposti irti, vie karvoja mukanaan ja alla on tuollainen pieni märkäinen kolo. Eivät kutise tai ole arat.

Onneksi on plus kymmenen astetta marraskuussa, taidan pestä koko ponin Hexocililla.

Ratsastusta ruvet eivät haitanneet. Tänään oli taas sellainen kerta etten voinut kuin ällistellä ja olla iloinen. Aloitin käynnissä vaihtelemalla asetusta myötä- ja vasta-asetukseksi, tein ympyröitä ja suoria linjoja. Samaa ravissa. Asettaminen on ennen ollut Penan kanssa vaikeaa, ohjan liikuttaminen on yleensä väistämättä lyhentänyt koko kaulan olemattomiin. Edellisessä valmennuksessa tajusin asettavani ja korjaavani asetuksen suuntaa ja määrää ilman kuolaimelta karkaamista, joten ajattelin kokeilla oliko kertaluontoista vai onko trendi nykyään tämä. Hienosti meni. Alkulämpölaukassa istuin. Otin ulkokädellä etukaaresta tukea, vedin itseni satulan kuppiin, jalat alas, polvi irti, pohje lähelle muttei puristamaan, varpaat menosuuntaan. Siinä tunnustelin mistä kiristää. Reiden lähentäjissä ja lonkan sisäkiertäjissä, kertoo oiva Mobilatin lantionseudun venytysopas.

Joo. Tuolta sattuu.

Ja tuolta kans.

Rupean siis jälleen kerran paremmaksi ratsastajaksi ja alan venytellä, jotta loppuu se takakaarella killiminen.

Välikäynnin ja -porkkanan jälkeen lisää laukkaa. Ensin huono nosto käynnistä, pieni muikkari raipalla, uusi yritys ja tadaa. Poni joka siirtyi! Ja tehtiin varmasti parhaat laukasta raviin siirtymiset ikinä. Oikeasti ekaa kertaa ne tuli kannettuina, ei rojahdettuina. Ja mistä tämä johtui? Ratsastin laukan hyväksi ja pidin sen hyvänä siihen asti että pyysin raville. En tiedä miten yleensä siellä töröilen kun ne ei suju. Tosin näitäkin tehtiin viime valmennuksessa joten ehkä me vaan ollaan kehittymään päin. Kun myötälaukka oli lapasessa, jatkoin babyvastalaukkajuttuja, loivia kiemuroita. Nyt jo enemmän edellyttäen etteivät vastalaukka-askeleet karkaa kaahottamiseksi. Hyvin meni nämäkin, oikea oli taas vasenta parempi vaikka myötälaukkana se on heikompi. Lopuksi huristelin vielä ravia ja keskiraveja (huomaa termi! Ei temponlisäys vaan keskiravi), ja jummi, mun hevonen ravasi! Aiettä mitä hunajaa! Istuin satulassa keskiravitkin ja todella tunsin että moottori käy mutta tahti pysyy. Mun kipittäjällä on keskiravi!

Loppukäynnit radalla. Joskus ei vain tarvitse mitään muuta. Marraskuun ohut aurinko ja kaikki siinä niin kuin pitääkin. Saattoi olla vähän roskaa silmässä kun niin pisti vetistämään. Katja Ståhlin mahtavasta blogista varastin urheilupsykologi/valmentaja Anna Andersenin sanat: Jos haluat onnistua hevosesi kanssa, rakasta sitä.

Siinä on kuulkaa aika syvä viisaus.

Siellä me ollaan, ilman aitoja ympärillä, ihan kaksisteen