sunnuntai 30. elokuuta 2015

Johan on erikoista

Penalla on nyt takajaloissaan tällaiset:



En edes yritä selittää oikeaoppisesti ja juurta jaksaen, miten nämä toimivat, kun en ehkä ihan itsekään tajua. Mutta ideana on korjata kehän vinoutta. Yritin hahmottaa tätä piirtämällä viivoja valokuviin:

Otj (kuva tosin viime kesältä mutta ongelma on taas/edelleen sama). 

Vtj
Vaakaviivat kuvaavat sitä miten kehän tulisi olla. Pystyviivat osoittavat, missä se Penan takaissa on. Jalan ulkosyrjältä kehä siis kohoaa ylemmäs kuin sisäsyrjältä, tai sitten sisäsyrjältä kehä kippaa alaspäin. Oletan että ongelma on ulkosyrjän kohoaminen, sillä Penan paino tulee pistemäisesti sinne kavion ulkosyrjälle ja kuluttaa sieltä kavion pieneksi nysäksi.

Tässä muokatussa rengaskengässä tuo ulkokanta on siis jätetty kokonaan paljaaksi. Siihen ei sitten enää minun fysiikanymmärrykseni riitä, miten tämä operaatio toimii korjaavana tuohon kehän asentoon. Tarkoitus kuitenkin olisi saada kehä suorempaan ja vähentää näin virheellistä kuormitusta jalan nivelissä. Kengittäjä kyllä selitti nämä asiat minulle, mutta vaikka kuinka pinnistelen niin ymmärrys ja muistikapasiteetti ei vain riitä toisintamaan sitä. Nyt katsotaan tällä virityksellä yksi lyhyehkö kengitysväli ja ihmetellaan sitten lisää.

perjantai 28. elokuuta 2015

Pena & fanit!

Olipas jännittävää! Penalla kävi eilen vieraita!

Kultainen poni -blogin Noora ja Täti tuuppaa -blogin Liisa kävivät kesäretkellä täällä meillä. Kummallista miten pelkän blogituttuuden perusteella voi olla alusta asti rento ja luonteva olo "vieraiden" ihmisten kanssa. Kamalasti ensin jännitti, että joku tulee meille katsomaan minua ja poniani ja ratsastustani ja kaikkea, mutta jännitys hälveni nopeaan.

Ratsastin ensin Penalla nopeasti kaikki askellajit läpi ja totesin että Pena oli kiltillä ja vastaanottavaisella tuulella. Sitten Noora pääsi kyytiin. Oli tosi omituista katsoa omaa hevostaan jonkun toisen ratsastamana, mutta Nooralla ja Penalla synkkasi todella hienosti. Nooralla on todella siisti tapa ratsastaa ja sehän passaa Penalle oikein hyvin.

Noora ja Pena käynnissä

Käyntiä

Liisan ja Nooran mielestä Pena oli iso ja kaunis. Jälkimmäisen allekirjoitan, isosta en niinkään tiedä... No, ei se ihan taida olla ponimitoissa enää, tarvitsisi saada taas jostain mittakeppi lainaan. Pena käyttäytyi koko ajan superhienosti, ei kyttäillyt eikä pölhöillyt mitään. Onneksi!





Oli todella mukava nähdä Pena jonkun toisen ratsastamana. Ihan hevoselta Pena näytti, ja ilmeisesti tuntuikin, ainakin Noora vaikutti olevan kovin mielissään. Kehui Penaa yritteliääksi ja sellaiseksi että sitä sai kuitenkin ratsastaa. Penalle osui hyvä päivä, se oli ennemmin vähän hidas ja vetelä, ja silloin sen kanssa voikin tehdä töitä ihan oikeasti. Kuulemma jos välimatkaa olisi vähemmän niin Pena saisi Noorasta vakituisen varakuljettajan! Kunpa tuollaisia Nooria ja Liisoja olisi tässäkin kylässä, varakuljettajalle olisi todella käyttöä.

Onnellinen poniratsastaja Noora

Pena ja fanit
Kiva iltapäivä! Kunhan Liisa saa taas ratsastaa niin täytyy ottaa tämä vierailu uusiksi jotta hänkin pääsee kokeilemaan Penaa.

torstai 27. elokuuta 2015

Kuvahaaste

Takaisin lähtöruutuun -blogi haastoi kuvahaasteeseen:




Onnellisuus

kesä 2015


Rauhallisuus

Lauma kesällä 2014


Ystävyys

Kevättalvi 2013


Muistot

Immu, Miku ja minä v. 2003


Yritteliäisyys

Ei taidolla vaan tyylillä... Kesä 2013


Oma sana: Alku

Maaliskuulta 2012, kun oltiin Penan kanssa varsin alkutaipaleella


Jätän haasteen avoimeksi niille jotka eivät sitä vielä ole tehneet (Anu? Taru? SD-team?)

tiistai 25. elokuuta 2015

Ei uskalla

Olen viime aikoina kirjoittanut useasti hyppäämisestä ja estepelon voittamisesta. Minulla hyppypelon taltuttamiseen ratkaiseva tekijä oli päätös lähteä ratsastuskouluun opettelemaan hyppäämistä. Olen siis hypännyt ennen näitä tuntejakin, kakarana enemmän ja aikuisena vähän vähemmän, ohjattuna ja itsenäisesti, eli täysin alkeista en lähtenyt. Hyppääminen on kiehtonut ja jännittänyt, mutta jännitys on ollut sen verran merkittävää että toisinaan hyppäämisen ilo on jäänyt kokematta. Etenkin kun esteratsuni ovat olleet edesmennyt Immuni, jonka motto oli vauhti korjaa virheet, ja Pena, joka on... no, Pena.

Eilen olin pitkästä aikaa kotona Penalla hyppytunnilla. Meillä oli toinen ratsukko seurana, ja en tiedä oliko tästä johtuvaa vai muuten vaan kesseli päivä, mutta Pena otti kierroksia aika tavalla. Olin ihan itse halunnut kantaa kentälle porttiesteen, joka on kiinteä ja n. 70 cm korkea. Käytiin sitä ihmettelemässä pitkin tuntia edestä ja takaa, ja Pena oli kovin pörheänä. Tavallisilla puomiesteillä tuli ihan ok hyppyjä, mutta esteiden väleissä oli kaasua, pään polvien väliin vetämistä ja yritystä pukkiloikkiin, ja ulkopuoliset ärsykkeet kuten maapuomin siirtämisestä syntynyt rahina aiheuttivat ampaisemisen suuntaan X. Huomasin oman jännitykseni kasvavan mitä pidemmälle tunti eteni, ja kun ope kysyi, tuleeko Pena porttiesteen, sanoin että ei tule.

Ei uskalla.
Ottaa voimille myöntää, ettei uskalla. Voi olla, että Pena olisi hypännyt tuon portin ihan hienosti. Mutta koska huomasin jossittelevani mielessäni, mitä JOS se loikkaa ihan muodottomasti ja mitä JOS se heti siitä perään vetää pään alas ja tekee levadepukkisarjan, ja mitä JOS minä en pysykään kyydissä. Näissä ajatuksissa en voi lähestyä estettä josta hevonenkin on epävarma.

Harmittaa huomata, ettei pelko olekaan vielä niin kaukana takana kuin olin ajatellut. Ratsastuskoulun varmoilla hevosilla hyppään erikoisesteitäkin, ja siinä missä ennen pelkäsin 70 sentin esteitä, on se nyt sellainen normaali korkeus, ja jännitystä tuntuu vasta kun estekorkeus on metrissä. Pointti onkin siinä, että ratsastuskoulun hevoset pääsääntöisesti menevät sinne minne kuski pyytää eivätkä tee mitään sirkustemppuja väleissä. Vaikka olen viime aikoina ratsastanut hieman vauhdikkaalla ja hieman kyttäävällä suomenhevostammalla, niin se on kuitenkin kaikin tavoin äärimmäisen kesy ja hidas Penaan verrattuna. Kun Pena kerää kierroksia, se on nopea. Se on niin nopea ettei siellä ehdi edes inahtaa kun se on jo mennyt. Eikä siitä tiedä, mihin suuntaan se menee jos se menee.

Harmittaa sekin, että kun jännitän, palaavat kaikki ne vanhat maneerit joista olen opetuksen myötä pääsemässä eroon. Ratsastan jarru päällä, en myötää kunnolla kädellä. Paikat ei osu, tulen ihan juureen. Nyt jo näen ja tiedostan sen, että taas tein väärin, ja silti teen niin. Koska en uskalla relata, antaa laukan rullata, tulla vähän isommin sisään ja sitten odottaa.

Oppiminen on prosessi ja sen hitautta on toisinaan vaikea sietää.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Aikainen lintu


Sitä voi vissiin kutsua ratsastusmotivaation reippaanlaiseksi nousuksi, kun löytää itsensä hevosen selästä sunnuntaiaamuna klo 8.58. Etenkin kun loppupäivää määrittää se että klo 11.30 on ehdottomasti oltava autossa, putipuhtaana ja kolttu ojossa ja tukka kammattuna (myös jälkikasvulta) matkalla ihmisten juhliin.

Huomenta Pentti, lähdetkö töihin? Niin, juuri sinä. 

Okei mä lähden. 

Myöhäiskesän helle teki sen että jo tuohon aikaan sai nakata pitkähihaisen aidalle ennen kuin oli edes kävelty alkukäyntejä. Olen huippuiloinen että menin ratsastamaan, sillä Pena oli aivan superPena. Alkuun sain parit lyhyet hyppykyydit koska oli jotain hurjan jännää siellä ja täällä, mutta sitten energia suuntautui oikeisiin asioihin ja... vau. Vau! Hienoja fiiliksiä!

Muistilistaksi itselle:
- istu! Älä jää kevyeksi könöttämään etukaarelle vaan istu koko persiillä alas alusta asti.
- vaadi! Se että vaadit ei tarkoita että olisit kova tai epäreilu, eikä kääntäen se että et vaadi mitään tarkoita että olisit pehmeä ja kevyt.
- pyydä vähän enemmän kuin mihin olet tottunut Penan kanssa. Se osaa ja pystyy kyllä.

Seurauksena siitä että todella ratsastin (silti herkkänä ja kevyenä), sain Penan niin hienoon muotoon että siirtymiset ja jopa laukannostot oli mahtavia. Todella tunsin, miten se kantoi itsensä läpi siirtymisten. Tämä on meille harvinaista herkkua, ja myönnän auliisti että hyvin pitkälti siitä syystä etten minä vain uskalla ratsastaa Penaa kunnolla siihen moodiin jossa se tänään oli. Varon niin paljon sitä että se kerii itsensä ylilyhyeksi pois ulottuviltani että lopputulemana en oikeastaan tee yhtään mitään. Enkä myöskään saavuta mitään.

Koska rehellinen kantaminen on Penalle vielä raskasta, pidin monta pientä käyntitaukoa, ja se tuntui toimivalta metodilta. Vapaasta kävelystä huolimatta Pena tuli heti takaisin hyväksi kun kokosin ohjat käsiini, ja pystyin jatkamaan siitä mihin jäätiin. Harjoituksena oli ihan vain avotaivutusta pitkät sivut ja päätyihin ympyrät, tätä kaikissa askellajeissa. Ensimmäisessä laukannostossa minulla kirjaimellisesti loksahti leuka auki - tuntui kuin olisin ihan eri hevosen kyydissä kuin yleensä! Hitto kun sen tunteen saisi pulloon ja talteen, siihen pitää aina pyrkiä ja mielellään päästäkin. Osataanhan me mennä laukkaa, ihan kunnollista pyöreää laukkaa peräänannossa, kun vaan tehdään pohjatyö kunnolla.

Ja koska vähemmän on enemmän, jätin Penalta kokonaan turpahihnan suitsista ("koulusuitsista") pois. Tiukkuudeltaan turpahihna on ollutkin lähinnä koristeen virassa, nyt ajattelin antaa Penalle kaiken vapauden mupeltaa kuolainta ja protestoida suullaan jos sillä on siihen tarvetta. Se on sen tyyppinen touho että suu elää varmaan aina jonkun verran, mutta siitä huolimatta en halua puristaa suuta keinotekoisesti kiinni.

Loppuun vielä haavakuvapäivitys, kohta on sekin vaiva enää pelkkä muisto:

Haava 45 vrk

Huomenna aamureippailu jatkuu estetunnin merkeissä!

torstai 20. elokuuta 2015

Multitasking

Hevosten hammaslääkäripäivä.

Helppo nakki? No joo... Yleensä pyrin ajoittamaan tällaiset hevosenhoidolliset extrat niin että mies on kotona lasta vahtimassa, mutta aina ei mene niin kuin suunnittelee. Nyt sujui siinä mielessä hyvin että ipana heräsi päikkäreiltään ajoissa eläinlääkärin tuloon nähden. Tosin joka kolikolla on kääntöpuolensa; unet jäivät normaalia lyhyemmiksi mikä yleensä tietää vaikeutuvaa tuulta iltaa kohti.

Eläinlääkäri oli ajoissa ja pahoitteli kun ei ollut keksinyt enää viivyttävää tekemistä ennen meille tuloa (!!). Superujo 1,5-vuotias käsipuolessani mentiin talliin hevosia katsomaan. Hevoset ovat ipanalle "peppa" ja hyvinkin tuttuja, vieraat ihmiset sen sijaan ehdoton nounou.

Ensimmäinen operaatio: pistämiskammoisen Emmin asteittainen siedätys pistämiseen. Emmiä on joskus varsana epäonnistuneesti jouduttu piikittämään lihakseen monta päivää ja siinä rytäkässä hajosi hevonen, talli, varusteet ja käsittelijä. Sittemmin edellisessä paikassa pistämiset on hoidettu huulipuristimen avulla, mutta minusta huulipuristin on julmuutta ja pistäminen paljon pienempi paha kuin silmiä sumentava kipu ylähuulessa, joten olemme pikkuhiljaa aloittaneet eläinlääkärin kanssa työn Emmin uudelleensiedättämiseen. Metodina on naksutinkoulutus, eläinlääkäri tekee tuttavuutta hevosen kanssa asteittain ja naksauttaa kielellään aina vahvisteen oikeasta käytöksestä sekä palkitsee ruualla/namilla. Emmin pistokammo ilmenee huolestumisena, jännittymisenä, voimakkaana pään ja kaulan ravisteluna (mikä tekee suoneen pistämisestä mahdotonta), väistelynä ja pakoon pyrkimisenä. Tällä kertaa edettiin oikein hienosti ja lopulta rauhoite saatiin suoneen. Emmi pysyi sen verran rauhallisena että rauhoitteen määräksi riitti edelliskertaa pienempi annos - hienoa!

Tässä vaiheessa minulla oli vielä palikat kohtuullisen hyvin kasassa. Lapsi katseli käytävältä kun eläinlääkäri touhusi Emmin kanssa, minä olin varanamikourana ja löyhästi riimunnarun päässä apuna. Sitten kun Emmi oli humaltunut, alettiin asetella hampaanhoitoarsenaalia karsinan ovelle. Tässä vaiheessa eläinlääkäri tarvitsee vähän lisäkäsiä mm. päätelineen tukemisessa. Joten eikös minua ala aivan armottomasti pyörryttää. Hiki nousee iholle ja kädet ja jalat tärisee ja korvissa humisee ja kieli kuivaa kiinni kitalakeen. Ipanaa alkaa jännittää kaikki välineet ja valot ja se haluaisi roikkua lahkeessani kiinni. Minä hoipun käytävälle istumaan ja laitan päätä polviin ja eläinlääkäri vitsailee että kohta saa tukea kahta puolitajuttomana huojuvaa, minua ja hevosta.

Tokenen hiukan, laitan lapselle vettä kahteen astiaan (vedellä läträäminen on yleensä parasta viihdykettä) ja pääsen hetkeksi auttamaan eläinlääkäriä. Emmin hampaat on ok, yleensä vuoden hoitoväli on riittänyt, nyt kuitenkin kokeillaan lyhentää vähän seuraavaa väliä. Kurkkaan välillä lasta ja huomaan että se on kipannut kaiken veden tallin lattialle ja istuu nyt siinä lätäkössä. Hetken se on sen mielestä hauskaa, sitten alkaa tulla kylmä ja märkä olo. Emmi saadaan hoidettua, minä kokeilen lasta ja totean että sen kaikki vaatteet on läpimärkiä. Pahoittelen eläinlääkärille että nyt on pakko mennä vaihtamaan lapsen vaatteet. Pyörryttäminen menee ja tulee aalloissa, mutta sisukkaasti lähden pihan poikki sisälle märkä ipana käsipuolessa. Vaihdan lapsen koko vaatekerran sekä myös lenkkarit ja työnnän kourallisen irtokarkkeja suuhuni, josko pyörryttäminen johtuisi matalasta verensokerista. Lapselle mukaan smoothie ja maissinaksuja ja sitten taas talliin.

Penan rauhoittaminen sujuu ilman kommervenkkejä (enkä voi olla arvostamatta eläinlääkäriämme kun hän siinä karsinan ovella kiireettömästi silittelee Penaa ja juttelee "Hei herkkäsielu"), lapsi imeskelee smoothietaan käytävän puolella ja levittelee maissinaksuja pitkin lattiaa ja syö niitä sieltä. Kas näin huolehditaan siitä ettei lapsesta tule moniallergista... Minä pidän Penasta kiinni sen aikaa että rauhoite vaikuttaa, sitten aletaan hoitaa hampaita. Nyt ei enää pyörrytä mutta lapsella alkaa mennä hermo odotteluun ja syliinkin tarttis päästä kun vähän jännittää. Loppuviimein Penan hampaat huolletaan niin että kannattelen toisella käsivarrella yhtätoista ja puolta kiloa ja toisella kädellä pidän Penan päätä edes jotenkuten päätelineellä, sillä tällä kertaa Penan suussa ei ollut paljon tekemistä (miten ihana asia!!) ja vain kevyt rauhoittaminen riitti. Haittana toki ettei hevonen ollut ihan kanttuvei vaan liikahteli hieman.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Normaalisti en todellakaan toimi näin, en hoida hevosia lapsi sylissä, en ruoki lasta tallin käytävältä, en pyörtyile hoitotoimenpiteissä enkä juokse kesken kaiken sisälle syömään irtokarkkeja. Mutta elämä ei aina ole sitä mitä se normaalisti on.

tiistai 18. elokuuta 2015

Kaikki on hetken tässä


Kesäpäivä elokuussa. 

Minun sätkäleeni jonka kanssa olen ollut valmis lyömään hanskat tiskiin niin monta kertaa. Ja sitten on tällainen myöhäiskesän lämmin päivä kun voin suurempia miettimättä kiivetä sen kyytiin ilman satulaa, kuolaimettomilla suitsilla ja hölkätä vartin kentällä ristiin rastiin ilman mitään järkevää suunnitelmaa tai tavoitetta. Ja tulla niin onnelliseksi, niin onnelliseksi. 





Ei se ehkä ole kilpaponi eikä siitä ehkä sellaista tulekaan, mutta onko sen sitten loppuviimein niin väliä. Meillä on jo paljon kilometrejä takana, kaks eteen ja yks taakse -tekniikalla. Nämä pienet molemminpuolisen luottamuksen hetket ovat niitä jolloin tajuan että kaikessa on kuitenkin ollut jokin järki. Minä olen kasvanut hevosihmisenä aimo harppauksen Penan myötä, ja uskon ja toivon että se kasvu on vasta alussa. 

Video jossa on heinäsirkan siritystä ja paljon silittämistä eikä sit juuri muuta.



Joskus vaan vähemmän on enemmän.



sunnuntai 16. elokuuta 2015

Mitä ajattelin tänään

Istun täällä takapenkillä. Menen sinne takapenkille. Pysyn siellä.

Huvituin tänään kun aloin kiinnittää huomiota sisäiseen monologiini jota kävin ratsastaessani. Herkän hevosen ratsastaminen vaatii ajattelua ja aitoa läsnäoloa. Sitä opettelen Penan kanssa vuodesta toiseen. Minun ei auta ottaa asetusta vetämällä asettavasta ohjasta, vaan minun pitää ajatella sitä miltä asettunut hevonen käteeni tuntuu. Se on tarpeeksi suuri apu ja sillä saan kauneimman lopputuloksen.

Enemmän hevosta edessä kuin takana. 
Maha ulos kaarteesta. Anna pään olla. Runko. Käsi edessä.

Huomasin käyttäväni tiettyjä muistisanoja tai -fraaseja, joilla palautan itseni turhasta säätämisestä takaisin eleettömämpään ratsastukseen.

Heeeeei mihin karkasit. Mä oon täällä edelleen. Oo säkin siellä. 
Relaa vähän. Elä kipitä, ei oo kiire. 

Ääneen en sentään kaikkea tätä pälpätä. Mutta kehun kyllä! Tänään kaikui noin sata kertaa Oikein! Oiiiiiikein! Jaaa! Taiiiiitava Pentti. Jaaaaaaa miten hieno. Siiiiiiinä.

Hiukan hukassa ollut ratsastusmotivaatio on palannut rytinällä ja flunssastani huolimatta halusin mennä ihan vaan vähän ratsastamaan. Työn alla oli siirtymiset käynnin ja ravin välillä. Penalla on taipumus puikahtaa nopeiden askeleiden kautta toiseen askellajiin sen sijaan, että se kantaisi itsensä ja rehellisesti ponnistaisi yhden askeleen aikana käynnistä raviin tai ravista käyntiin. Tänäänkin oli hakemista, mutta sitten jokin loksahti kohdalleen ja siirtymiset tulivat lopulta hyvässä pyöreässä muodossa, pitkällä kaulalla, vain ajattelemalla.

Pidä tämä. Tästä ponnistaa. Tässä säilyy. 
Kiinni istun käyntiin nyt. Rento rento rento, tästä ajattelen vähän ylös, nostan vähän, istun taakse ja tästä lähtee nyt. 

Kun käynti-ravi-käynti toimi, otin hiukan ravi-laukka-ravi -siirtymisiä. Nostot on hyvät jos edeltävä ravi on hyvää (joustavaa, kiireetöntä, rentoa, "harja esillä" eli tarpeeksi pitkällä kaulalla). Jos ravi jännittyy, on nostokin huono. Vasen tänään ok, siinä laukka alkoi pyöriä ja Pena venytti mukavasti tuntumaa kohti. Oikea on ollut vaikeampi ja oli sitä nytkin, ei kuitenkaan mahdoton.

Oikeassa laukassa koin suurimman ahaa-elämyksen siitä miten mahtava voima ajatuksella on. Yritin saada oikeaa laukkaa pyörimään paremmin ja Penaa taipumaan, mutta tuntui että kaikki mitä tein, oli liikaa ja Pena jännittyi ja lyheni. Sitten ajattelin sitä mitä halusin:

Rintakori, takajalat. Rintakori, takajalat. 

Ja kas. Siinähän se sitten oli. Penan rintakori nousi ylös, paino siirtyi takajaloille. Kaula piteni, runko piteni ja laukka rullasi.



Mitä sinä ajattelet kun ratsastat?

torstai 13. elokuuta 2015

Hyp hyp hyp

Vaikka viime päivitykset ovatkin keskittyneet tankkeri-lohikärmekseen niin ei huolta, Penaa ei ole unohdettu. Se on pikkuhiljaa palaillut hommiin vaikka haava edelleen on auki (nyt 35 vrk tapahtuneesta) ja sen suojaaminen on hivenen hankalaa. Olen pitänyt treenit kohtuullisen lyhyinä mutta aina haava hiukan hinkkaantuu pinnastaan auki. Kokonaan bootsittamatta en ole uskaltanut pitää, kompromissiratkaisuilla mennään. 

Pena on koulutreeneissä ollut hieman... hankala. Tai periaatteessa ihan ok, mutta rauhallinen tahti on ollut kovin vaikea löytää. Pena on ikään kuin käpertynyt omaan kuoreensa ja kun sitä on sieltä houkutellut töihin, se on vain mennyt lyhyemmäksi ja tikuttanut pois apujen ulottuvilta. Korjaaminen on aiheuttanut jännittymistä. Olen hieman huolissani myös siitä, että sen takaosa luistaa taas turhan paljon oikealle eikä asetusta oikeaan saa mitenkään rehellisesti läpi. Oireet ovat kovin samankaltaiset kuin viime kesänä & syksynä, jolloin sitten kuvattiin ja syynättiinkin eikä löydetty vikaa, ja jolloin vika oletettavasti oli vinojen kavioiden kipeyttämissä sekundäärisissä paikoissa. Nyt meillä on taas ollut vähän probleemaa tämän kengityksen kanssa kun luottokengittäjä on pitkällä sairaslomalla. Kurja tilanne kaikenkaikkiaan! Kuulostelen ja tarkastelen, mihin suuntaan tämä kehittyy. Tosin myös hammaseläinlääkäri saapuu ensi viikolla, suustakin saattaa löytyä selitys haluttomuuteen tulla tuntumalle. 

Tänään kuitenkin tehtiin rennolla otteella 40 min hyppyjumppaa. Pituushalkaisijalla innarilinja puomeja ja pikkupikkupystyjä, ajatuksena vähän voimistaa ja nopeuttaa takaosaa laukassa. Ollaan ratsastuskoulutunneilla tehty paljon näitä innarilinjoja ja tykkään niistä tosi paljon - kun hevosen saa tuotua hyvin ensimmäiselle puomille/hypylle, loppu sujuu kuin liukuhihnaa pitkin. Hyp hyp hyp. Tällaisessa linjassa voi aivan mainiosti olla lopussa isompikin este, sen lähestyminen on helppoa kun linja ikään kuin imee koko ajan eteenpäin ja riski outoon karhunloikkaan on aika vähäinen, jos vain rytmi pysyy hyvänä. 



Pena oli huippukiva ja hyvä. Ravissa se vähän koitti koheltaa vauhtia lisäämällä vaikeasta paikasta, mutta laukassa kaikki sujui hienosti eikä pudotuksia juuri tullut. Mieleni teki ihan hirveästi nostaa viimeistä estettä kun kaikki meni niin kivasti, mutta maltoin kuitenkin. Meillä on ollut tämä sairastauko takana ja edellisenä päivänä olin tehnyt vähän tehokkaammin koulutreeniä laukassa, joten oli varmasti hyvä valinta pitää tämä hyppytreeni lyhyenä, helppona ja kivana eikä hakea turhaan epäonnistumista. Niinpä linjan viimeinenkin este pysyi viidessäkympissä ja Pena sai kokea olevansa maailman paras estePena kun selvitti kaikki esteet kunnialla.

Videopläjäys:




Pikkaisen on löysän näköistä kun ei noin pienille esteille tarvitse paljon jalkoja nostaa. Jumppahyödyn maksimoimiseksi saisi ainakin osan esteistä nostaa 10-20 cm.

Loppuhölkkä
En varmaan ikinä lakkaa hehkuttamasta sitä miten tyytyväinen olen ratkaisuuni mennä ratsastuskouluun opettelemaan hyppäämistä. Olen todella tehokkaasti päässyt hyppypelostani - ennen tämä tällainenkin miniharjoitus olisi kipristellyt vatsanpohjassa, nyt tajusin vasta esteitä pois kerätessäni etten kokenut minkäänlaista jännitystä hypyistä. Se on ihana tunne, koska hyppääminen on tosi mukavaa, ja etenkin kun ei tarvitse pelätä. On kiva kun voi luottaa omaan osaamiseensa edes hiukan eikä liikaa pelkää virheitä (omiaan eikä hevosen). Nyt olen alkanut haaveilla siitä, että saisin Penan mukaani ratsastuskoulutunneille! Ja estesatulasta haaveilen edelleen. Miksei raha kasva puissa?

tiistai 11. elokuuta 2015

Tankkeri tanssikengissä

Lempparikuvani!

Kaikkien kuvien (C) Miiru V., ethän kopioi!

Lupaamani kisakuvasetti, olkaa hyvä!

Startattiin 9.8. harjoituskoulukisoissa Tutustumisluokan kouluohjelma 2009 Helppo C pitkälle radalle. Meille mielekkäämpi luokka olisi varmaankin ollut he B, mutta aikataulusyistä päädyttiin tähän, umpitylsään ohjelmaan jossa puksutetaan suoraan, tehdään pari volttia ja pari ympyrää ja siinä se. Ainoa varsinainen tekemisen paikka ohjelmassa on keskikäynti, keskiravi ja keskilaukat - C:n ohjelmissa taitaa yleensä olla vain temponlisäys tai askeleen pidennys, ja nämäkin usein vain ravissa. 

Verryttelyssä

Verryttelyä juuri ennen radalle menoa
Keskiaskellajit Emmiltä löytyy, nyt tosin sen bravuuri keskiravi jäi aivan latteaksi ja etupainoiseksi raahustamiseksi (silti tuomarilta 6 kommentilla siirtyminen esitetty, voisi venyä enemmän). 

Emmin kanssa haasteena on sen vahvuus ja siihen liittyen oikean vireen säätäminen itse suoritukseen. Liian pinkeänä se on vahva ja jyräilee menemään eikä sitä voi ratsastaa niin keveällä kädellä kuin ihanne olisi. Ja jos se väsähtää ja vire lässähtää, se on taas vahva, nyt väärään suuntaan, etupainoiseksi ja alas. Sunnuntaina olin laskenut meitä edeltäneet ratsukot väärin ja sinne tulikin vielä yksi väliin, ja kun meidän vuoro radalla tuli, tuntui että koko suoritus oli aikamoista tarpomista etupainoisena kädellä makaavan hevosen kanssa. 




Voltti oikeaan
Emmin valttikortti on tasaisuus. Kun sen saa hyväksi, se usein myös pysyy hyvänä ja hyvässä muodossa vaikka askellaji vaihtuisi. Lisäksi sillä on aika kivat askeleet istua, siellä kerkeää vähän ajatella omaakin istuntapakkaa. Tällä kertaa sainkin istunnasta seiskan!

Laukka nostettu

Keskilaukkaan lähdössä

Laukkaympyrä

Arvostelupaperin ainoa vitosella alkava numero tuli toisesta keskilaukasta joka esitettiin pitkää sivua pitkin tuomaripäätyä kohti. Tästä 5,5 kommentilla paljon enemmän eteen. Itse en tuntenut että se olisi jäänyt jotenkin puutteelliseksi, mutta voi olla että ratsastin vähän varovasti kun hevonen piti saada ennen kulmaa takaisin harjotuslaukkaan ja vasta C:ssä raviin. 

Pakko laittaa tällainen suoraan edestä otettu kuva havainnollistamaan sitä miten vaikea on istua näin leveän hevosen selässä ja yrittää saada pohkeet lähelle! Asento muistuttaa välillä enemmän harrikalla ajoa kuin ratsastusta.

Lopputervehdys
Kokonaisuuteen ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Vaikka käydään Emmin kanssa kisoissa kerran vuodessa ja tätäkin ohjelmaa harjoiteltiin tasan kerran, se vie minut silti melko varmasti pistesijoille. Nyt siis sijoitus 2. reilun kymmenen lähtijän joukosta, prosenteilla 63,478%, ja tosiaan, luokan voittaja sai vain puolikkaan pisteen enemmän kuin me! Tuomarin kommentit paperissa: Tasainen, hallittu, täsmällinen suoritus. Hevonen pyrkii ajoittain hieman etupainoiseksi, varsinkin laukassa. Allekirjoitan täysin! Jos ohjelma vaatisi vaikeampia temppuja, saisi verryttelyn ajoittamisessa olla tosi tarkka. 


Tankki kunniakierroksella

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Kisatuliainen


Ruusukkeen kanssa poseeraa hevosen sijasta Haisuli, sillä mutsin on tehtävä mitä mutsin on tehtävä, ei sitä koko päivää voi vain hummailla!

Mutta kelpasi siis puksutella Emmin kanssa, se on ihana luottoheppa. Vaikka se ottaa alkuun hiukan lämpöä kisapaikoilla, se ei sinkoa kiertoradaltaan, hirnuu ja on vähän vahva vain, ja palautuu sitten omaksi itsekseen. Prosentteja kerättiin reilut 63%, ja täytyy myöntää että pikkuisen jäi kaivelemaan puolen pisteen häviö voittajalle...

Minun pitäisi saada kuvia kisapäivästä, palataan siis aiheeseen myöhemmin!

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Takaisin satulaan vol N

Tuntuu että olen melkoisen monta kertaa tehnyt paluun satulaan milloin minkäkin taukoilun päätteeksi. Tänään oli taas sellainen päivä, nimittäin satuloin Penan ja kävin vähän fiilistelemässä kentällä.

Haava on tänään 27 vrk vanha (!!) ja näytti tällaiselta:

Kuva on otettu ratsastuksen ja pesun jälkeen
Hieman se otti nokkiinsa ratsastuksesta, vaikka rasvasin ja sidoin sen kunnolla. Jostain välistä oli silti päässyt hieman hiekkaa siteen sisään ja rupi oli hiertynyt pois. Haava ei ollut arka, ei erittänyt mitään eikä vaikuttanut ärtyneeltä, joten ehkä takapakkia ei kuitenkaan tullut.

Sattuneesta syystä ostin jokin aika sitten suoja-arsenaaliin uudet bootsit:


Nämä bootsit tuovat mieleeni kukan terälehdet, nuo neopreeniläpykät ovat sillä tavoin lomittain ja tekevät bootsien istuvuuden ainakin Penan jalkoihin tosi passeliksi. Bootsit ovat todella kevyet, pehmeät ja joustavat, kestävyyden näkee tietenkin vasta ajan kanssa.

Ratsureipas valmiina töihin

Oli ihan huippua olla taas Penan selässä! Kaikki kiitos laiduntamiselle ja laumassa liikkumiselle, Pena tuntui vetreältä ja haki nopeasti oikeinpäin ja hyvälle tuntumalle, vaikka on ollut neljä viikkoa tekemättä mitään. Ratsastin aluksi käyntiä ja sitten ravia isolla keskiympyrällä, josta tein päätyjä kohti voltit ulospäin. Ympyrällä taivutin normaalisti sisään ja voltit tein suoralla hevosella. Tämä harjoitus auttoi nopeasti saamaan painoa takaosalle ja etuosaa kevyeksi ja suoraksi. Pienen välikäyntipätkän jälkeen otin vielä ympyrällä laukkaa molempiin suuntiin hyvän tovin. Laukassa meillä on eniten työsarkaa, lähinnä siksi etten minä ole osannut ratsastaa laukkaa eikä Pena oikein mielellään tarjoa rehellistä työskentelyä laukassa. Kumma juttu, minun täytyy tehdä vähemmän ja hevosen enemmän...

Olin supertyytyväinen Penaan. Se on vaan niin paras poni, kasvanut aimo harppauksin siitä mahdottomasta sätkijästä mikä se vielä joitain vuosia sitten oli.



PS. Emmin kaviotilanne näyttää toistaiseksi oikein hyvältä, ei lämpöä, ontumaa, aristusta eikä pulssia. Uskon ja toivon että saadaan kenkä takaisin paikalleen perjantaina tai lauantaina ja päästään sitten sunnuntaina kisoihin. Lahjattomat treenaa vai miten se nyt oli...

maanantai 3. elokuuta 2015

Kuka Emmi?

Olisikohan viimeinkin aika kirjoittaa sananen Emmistä, tuosta mystisestä tammasta joka toisinaan eksyy näihin teksteihini.

Tein Emmille oman esittelysivun joka löytyy tuosta yläpalkista, mutta tässä vielä vapaan sanan osio.


keväällä 2014

Emmi on minulla pitkäaikaisessa ylläpidossa. Se tuli meille yritykseeni töihin opetushevoseksi aika tarkalleen kaksi vuotta sitten, ja kun tänä keväänä päätin lopettaa yritystoiminnan ja laittaa vieraat hevoset pois, jäi Emmi meille kuitenkin asumaan Penan kaveriksi. Sillä käy edelleen muutama ulkopuolinen ratsastaja joille pidän tunteja, mutta pääasiassa se on nykyisin minun käytössäni. 

Helposti unohdan, että Emmi ja Pena ovat samanikäiset - Emmikin todella on vasta yhdeksän, vaikka se on niin fiksu ja korrekti. Sen kanssa monet asiat ovat yksinkertaisia, kunhan Emmille vain on selvää, kumman rooli on käskeä ja kumman totella. Turhaa kurmuuttamista sekään ei todellisena tammaluonteena siedä, lähinnä se vain tarvitsee selkeät rajat. Silloin se on kokemattomammallekin turvallinen kaveri kentällä ja tallissa. 

Emmi jonon kärkenä

Emmi on eksoottinen vahinkovarsa. Sen emä on aito kylmäverinen työhevonen, ruotsin ardenner, joka tuotiin Suomeen ilman että sen tiedettiin olevan tiine. Sitten putkahti Emmi, jonka isää ei ole saatu selville. Arvauksia on esitetty sekä suomenhevosen että lämminverisen suuntaan. Joka tapauksessa sukurasitteeseensa nähden Emmi on varsin näppärä peli, se on startannut yli 60 % tuloksilla helppoa A:ta edellisessä kodissaan. Ratsuna sillä on suuren suuri sydän työskennellä ratsastajalleen, mutta ilmaiseksi se ei anna piiruakaan. Se on herkkä ja tarkka, osaa käyttää kuudensadan kilon massaansa oikein näppärästi hyödykseen ja luistaa hommista jos näkee siihen mahdollisuuden. Emmi antaa juuri niin paljon kuin ratsastaja osaa pyytää, ja sitten kun todella osaa pyytää, se venyy uskomattomiin suorituksiin siihen nähden, ettei sillä todellakaan ole mikään kouluhevosen runko. 

Kisoissa keväällä 2014

Tykkään Emmistä tosi paljon. Olen omistanut vain ruunia ja sanonut, ettei minulle ikinä tule tammaa. Emmin kohdalla olen valmis tekemään poikkeuksen. Siinä on samanlaista viisautta kuin Immussa oli, ja useimmiten olen sen tammaluonteen kanssa mukavasti samalla aaltopituudella. Emmillä on muutoksia etujalkojen alanivelissä ja se vaatii erikoiskengityksen (pohjalliset + silikoni) sekä hieman normaalia tarkempaa syyniä. Voi olla, että se puksuttaa pitkäänkin muutoksistaan huolimatta, tai voi olla että sillä tulee kilometrit täyteen aiemmin, ei voi tietää ennalta.