tiistai 10. helmikuuta 2015

"Nyt hiukan ponityttömeininkiä kehiin"

Täällä yks aikuinen ihminen on ratsastuskoulutunnin jälkeen naama kestovirneessä. Miten kivaa! Mikä ihana laji! Ja miten huippua ratsastaa lämmitetyssä maneesissa, vain laittaa hevonen kuntoon, ratsastaa, ja hoitaa tunnin jälkeen pois. Ei murhetta siitä, miten sen viikkoliikutussuunnitelma nyt menee, liikkuuko se tarpeeksi ja oikein, istuuko sen varusteet, koska se pitikään rokottaa ja kengittää. Olen ollut hevosen- ja tallinomistaja niin pitkään, että olen ihan unohtanut, miten huolettomasti hevosia voisikaan harrastaa.

Ratsuni oli ja tulee todennäköisesti vastaisuudessakin olemaan parikymppiseksi ehtinyt konkariruuna Konsta. Erikoisen värinen kukertavankimonharmaanruskea hevosen kokoinen hevonen, jonka selkään pääsin kyllä maasta pinnistämällä, mutta harkitsin tovin, menisinkö kuitenkin jakkaralta. Penaan verrattuna Konsta oli joka suuntaan jäätävän suuri ja pitkulainen, vaikka ei se oikeasti varmaan mitenkään poikkeuksellisen korkea puoliverinen ollut. Hyppykokemusta Konstalla oli 130-tasolta, eli ihan pätevä peli tämmöisen arkailijankin opetella.

Tehtiin puomi- ja kavalettiverryttelyä ja sitten yksinkertaista radanpätkää kavaleteilla ja kahdella esteellä, jotka ensin olivat ristikoina ja nousivat sitten 70 cm korkeudelle (ehkä, kielsin itseäni laskemasta kannatinreikiä!) pystyiksi. Konsta oli alkuun melko jähmeä enkä saanut sen kilometrikaulaa mitenkään kääntymään oikeinpäin, mutta hyppyhommista hevonen syttyi, sai ihan uuden bouncen liikkeisiinsä ja lyheni n. kilometrin ja tuli pyöreäksi avuille. Loppuverryttelyissä uskalsin jo vilkaista peilistä ja todeta, että aika vinkeältähän me näytetään!

Opettaja paikansi nopeasti tyyppivikani: "Sulla on vissiin taipumus ottaa vielä aina yksi askel ennen estettä..." Ou jees, niin on. Ratsastin vieraallakin hevosella juuri niin kuin olen esteitä tottunut ratsastamaan - hieman käsijarru päällä, aika raskaalla istunnalla (ettei vaan kävis mitään) ja ihan se viimeinen varmuus poissa, että oikeasti haluan viedä hevosen yli niistä esteistä. Sain käskyn irrotella vähän, ratsastaa enemmän kuin ponityttö, kuvainnollisesti urku auki reipasta laukkaa esteitä päin. Ihan hulvattomaan lentoon en Konstaa lietsonut, mutta viimeisellä radanpätkällä saatoin ehkä jo 80-prosenttisesti ajatella eteen ja yli.

Kyllä tästä vielä hyvä tulee! Hirmu kiva hevonen, rehti, osaava, ja kunhan pääsen sen säätöjen kanssa sinuksi niin uskon että omat virheet alkavat karista tai ainakin muuttua toisiksi! Ja pakko vielä sanoa, että olin tosi onnellinen kun onnistuin tekemään laukanvaihdon! Enpä ole tainnut ratsastaa hevosta joka osaisi askeleessa vaihtaa laukan, ja nyt vaan kurvasin kentän poikki ja ajattelin kokeilla, osaanko pyytää ja ymmärtääkö Konsta mitä haluan. Osasin, ja ymmärsi!

Ensi viikon tunti jää väkisinkin välistä, mutta odotan innoissani seuraavaa kertaa sitten kahden viikon päästä.

6 kommenttia:

  1. Jee!!! Hieno juttu, että uskaltauduit tunnille :) Jotenkin sitä raa'an hevosen kanssa tulee itsestäkin ylivarovainen, itsellä sama juttu noiden esteiden suhteen, kun koittaa kaiken tehdä niin "oikein" muka. Tunnistan itsessäni ihan saman jutun noitten esteiden suhteen, mutta jos nyt tästä rohkaistuneena itsekin jossain välissä kävisin hyppäämistä kokeilemassa. -Kathy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kokeilemaan! Ryhmässäni oli toinenkin ratsastaja jolla oli oma keskeneräinen projektihevonen ja silti hän kävi vieraalla tunneilla, ei tämä ratkaisu taida niin erikoinen ollakaan kuin kuvittelin. Omiin hevosiin tottuu ja omat virheet tulee liian tutuiksi eikä niitä lopulta enää tajua, kun aina vaan ratsastaa sitä samaa hevosta. On iso rikkaus päästä vieraan hevosen kyytiin ja uuden opettajan silmien alle. Ja jo tuo huolettomuus ratsastuskouluharrastamisessa on sellainen jota kannattaa käydä aikuisiällä verestämässä, ei sitä kakarana tajunnut ;)

      Poista
  2. Hei, siistiä! Mäkin haluun hyppäämään! Ei vaan, tuo on mainio tilaisuus päästä opettelemaan toisilla hevosilla. Sitä paitsi toi ponityttömäinen anna palaa urku auki -tyyppinen ohje pelastaisi monet aikuiset junnaamasta ja nysväämästä. Monesti olisi vaan oikeasti paljon helpompaa sekä itselle että hevoselle, kun voisi vaan rohkeasti tykittää kohti haasteita, eikä päätyä miettimään, että pitäiskö kuitenkin tehdä pari puolipidätettä, ja onkohan kaikki nyt täydellisesti jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, ja pätee myös kouluratsastuksessa. Pikkusievä nykertäminen ei tuo hevosen näyttävyyttä esiin, on uskallettava mennä enemmän. Mulle on henkisellä puolella tosi tärkeää saada hyppyjä hevosella, joka tekee luotettavasti oman osansa, eli menee yli siitä esteestä eikä viime hetkellä tee mitään köyrypoistumisloikkaa sivuun. Positiivisten kokemusten myötä toivon pääseväni eroon tarpeestani pitää ja kontrolloida viimeiseen saakka.

      Poista
  3. Ihana otsikko :) Ja koko tekstistä huokui ilo, huomaa että sulla oli kivaa!

    VastaaPoista