maanantai 31. maaliskuuta 2014

Päivämäärä

Minulla on päivämäärä.

Se on päivämäärä, jolloin Pena palaa kotiin. Ja se on kuukauden päästä! Vielä on muutamat kisat ennen sitä, ja sitten toukokuun alussa punainen paholainen palaa huudeille ja blogikin taas aktivoituu. Oi voi, tuskin maltan odottaa!

Olen ratsastanut itse kaksi tai kolme kertaa viikossa ja huomannut, että kunto palaa nopeasti ja että ratsastus on ihan maailman kivoin asia. Liikutettavana on ollut kaksi kovin erilaista hevosta, Penaa meillä tuuraava iäkkäämpi estetamma, joka steppaa, teputtaa, härveltää eikä kävele askeltakaan (paitsi vapain ohjin), ja muistuttaa kaikessa pikkutarkkuudessaan hirmuisesti minun vanhaa Immuani. Ja toinen ratsuni on kylmäveriristeytys Emmi, minun työkaverini joka toimii meillä opetus- ja vuokrauskäytössä. Emmi on tasaisempi menijä, mutta käyttää toisinaan massaansa hyväkseen ja yrittää heittäytyä ratsastajansa kannateltavaksi sen sijaan, että kantaisi itse kehonsa. Emmiä saa todella ratsastaa, se on hyvinkoulutettu, taitava tamma jolta ei saa mitään ilmaiseksi, mutta joka todella palkitsee kun sen kanssa pääsee sinuiksi.

600 kg kiihtyy


Itse asiassa innostuin ratsastuksesta ja omasta kohenevasta kunnostani niin, että päätin ilmoittautua Emmillä kisoihin huhtikuun lopussa. Olen positiivisesti yllättynyt - olin varautunut siihen, että nousen ratsaille ensi kertaa synnytyksen jälkeen huhti-toukokuun kieppeillä, mutta minäpä aion jo kisata silloin! Ja mahtua kisahousuihini... Kropan palautumiskyky on ihmeellinen. Tosin se tuskin pystyisi tällaiseen palautumistahtiin ellei minulla olisi niin kovaa pohjakuntoa alla.

On kevät. Nautin ihan mahdottomasti taas hevosista, ratsastuksesta ja siitä, että saan pian palata töihin. Olen oppimassa elämään vauvan kanssa - paljon on muuttunut, mutta ei onneksi liikaa. Alkuviikkojen vauvakuplassa tuntui siltä, etten ikinä pääse pois imetystyynyn ja hoitopöydän välistä. Nyt vauva on seitsemän ja puoli viikkoa vanha, ja sen toimintoja pystyy jo hiukan ennakoimaan. Iltapäivän kolmen-neljän tunnin unet vaunuissa mahdollistavat minun ratsastukseni. Kunpa tilanne säilyisi tällaisena!

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Pentti valmentautuu

Viikko sitten maksoin Marin ja Penan Sanna Siltakorven valmennukseen, kun sellainen järjestettiin täällä meidän kulmilla ja sattumalta kuulin että siellä oli tilaa. Valmennus olisi ollut kaksipäiväinen, ensimmäisenä päivänä koulua (tai estekoulua niin kuin se sitten käytännössä oli) ja toisena hyppyjä, mutta Pena osallistui vain kouluosuuteen.

Valmennuksessa tehtiin puomitehtäviä jotka vaativat ajattelua ja nopeaa reagointikykyä niin hevoselta kuin ratsastajaltakin. Pena oli alkuun todella piukeana vieraassa paikassa ja Mari juoksuttikin sitä hetken maneesissa ennen kuin meni selkään. Jännä olla itse yleisössä ja kuulla sitä supatusta joka siellä alkaa kun Pena "esittää parastaan" eli kimpoilee kuin seinähullu liinan päässä... Kerroin kyllä uteliaille että tuo on minun ponini ja että se vielä harjoittelee ihan vaan olemista ja käyttäytymistä. Enää ei voi edes vedota siihen että kyseessä on nuori hevonen - Pena kuitenkin täyttää kesällä jo kahdeksan!

Otin pätkän videota valmennuksesta ja laitan sen tähän näkyviin. Miltä näyttää?


Olin aika ylpeä Penasta sitten lopulta. Kun alkujännitys saatiin laukeamaan, se teki todella hienosti hommia, ja tehtävät olivat sille ihan oikeasti hankalia ja valmennus raskas. Se olisi voinut lyödä hanskat tiskiin väsyessään ja sanoa, että tee keskenäs. Mutta ei, poni tsemppasi väsymyksestä huolimatta hienosti!

Ja iso kiitos kantorepun keksijälle, vauva kulki siinä oikein näpsäkästi mukana ja herätti paljon positiivista huomiota. Huomenna samoissa merkeissä kisoihin Penaa ja Maria kannustamaan!


tiistai 4. maaliskuuta 2014

Takaisin satulaan

Vajaa neljä viikkoa synnytyksestä ja tämä mama palasi ratsaille. Voi onnea!

En tosin Penan kyytiin vaan Emmin, opetushevoseni, jolla pääsääntöisesti pysyy kaikki neljä jalkaa maassa. Kroppa on ihmeellinen, palautumiskyky on ihmeellinen. Suuria vaurioita en synnytyksessä kärsinyt, mutta silti olen yllättynyt, miten nopeasti olen alkanut tuntea oloni jälleen omaksi itsekseni. Ponikokoon eli Penan selkään kelpaavaksi eli entisiin mittoihini minulla on vielä matkaa sellaiset kahdeksan-kymmenen kiloa, mutta isolla hevosella ratsastaminen ei ole ongelma.

Taito ei ollut kadonnut. Lihaskunto sen sijaan on. Aloin ymmärtää niitä jotka eivät osaa ratsastaa - minulla sentään on ratsastustaito ja tieto siitä, mitä pitäisi tehdä ja miltä minkäkin kuuluisi tuntua, mutta tällä hetkellä lihaskuntoni ja kehonhallintani on varsin vajaa. Miten vaikealta ratsastaminen voikaan tuntua sellaisesta, jolla ei ole taitoa eikä lihaskuntoa?

No mutta tästä on suunta ainoastaan ylöspäin! Pari kertaa viikossa ajattelin ehtiä Emmin selkään jatkossakin, ja ehkä sitten keväämmällä pääsen taas Penan kyytiin.