lauantai 21. joulukuuta 2013

Pena vieraan linssin läpi

Blogituttu Anu oli tänään ollut katsomassa ystävänsä hevosta Marin luona, jossa siis Penakin nyt majailee. Maailma on kovin pieni näin virtuaalisestikin!

Sain sähköpostiini Anulta pari kuvaa Penasta, kiitos näistä! 

Ihan itseltään poni siellä näyttää, on näköjään rikkonut riimunsa ja on pitänyt vaihtaa tuo vanha vararähjäke päähän... Mikä siinä on että aina kun hankkii uuden riimun, se menee rikki, ja se ainoa riimu joka kestää kaiken on joku tuollainen vanha ja ruma ja järsitty ruhju?


(c) Anu

(c) Anu
Joulun jälkeen pääsen seuraavan kerran moikkaamaan ponia. Josko vaikka silloin jaksaisin itsekin ottaa kameran mukaan ja kuvata vähän Penaa töissä, tarkoitus siis olisi mennä katsomaan kun Mari ratsastaa. Pena on kuulemma ollut yllättävän hyvä ja kiltisti, vaikka tosiaan ratsastustaukoa on ollut takana useamman viikon.

tiistai 17. joulukuuta 2013

This mama wants to ride

Selaan koneelta Penan kuvia eikä oo itku kaukana. Minun on ikävä sitä pientä riivinrautaa ja haluan tulenpalavasti ratsastamaan.



Haluan ratsastaa Penalla tai oikeastaan millä hevosella vaan - tänäänkin meinasi järki lähteä kun pidin tuntia ja opetushevoseni on keljulla tuulella ja punki vaan vahvana joka suuntaan ratsastajastaan piittaamatta. Piti hakea tallista yksi hevosenomistaja tunnin päätyttyä vähän muistuttamaan sille, kuinka käyttäydytään. Ja ratsastus näytti hyvältä ja siltä että sai tehdä töitä ja että tuli tulosta ja hevonen keveni ja alkoi toimia. Etenkin tämä opetushevoseni kaipaisi säännöllistä tosiratsastamista, ja nyt monien sattumien summana se on ollut kevyemmällä käytöllä useamman viikon, ja se alkaa tässä tammassa näkyä huonolla tavalla. Harmittaa niin vietävästi, etten itse voi ratsastaa. Näen maasta mitä siinä pitäisi korjata ja melkein tunnen sen raajoissani, miltä se tuntuisi jos olisin kyydissä, mutta en vain voi.

33. raskausviikon vatsa alkaa olla jo aika muhkea ja lonkat valittaa jo pelkästä pitkään jatkuvasta seisaallaan olosta. Vatsalihakset ovat erkaantuneet ja siirtyneet kohti kylkiä, selinmakuulta ei vain enää pääse suorilta ylös vaan on pakko pyörähtää kyljen kautta niin kuin hylje. Painan 13 kiloa enemmän kuin ennen raskautta. Kolmetoista! Enkä koe että olisin kasvanut muualta kuin tisseistä ja mahasta.

Koen surua muuttuneesta kehostani, vaikka ymmärrän että raskaudessa vain kuuluu käydä näin. Eikä pidä ymmärtää väärin - olen valtavan onnellinen tulevasta vauvasta ja arkielämässä ihan tykkään tästä uudenlaisesta olomuodostanikin. Lisäksi olen saanut todella kivuttoman ja vaivattoman raskauden. Toisinkin voisi olla. Valitukseni ei nyt perustukaan mihinkään järkevään, tuli vain niin kova tarve päästä hevosen selkään. Ja tottakai mietin sitä, miten tästä palaudutaan ja kuinka nopeasti olen taas omissa mitoissani. Olen tottunut tekemään töitä kehollani ja harrastamaan kehollani ja nyt kun täytyy sopeutua ihan toisenlaiseen kehoon, huomaan hetkittäin olevani vaikeuksissa. Tällainen keskivartalosta pullistunut muumin olomuoto ei ole ratsastajan vartalo. Minä olen, haluan olla ratsastaja.



Pena voi hyvin edelleen. Kävin muutama päivä sitten katsomassa sitä ja vein samalla sille pallon tarhaan ja ämpärillisen psylliumia syötettäväksi. Nyt tosin on taas vain koko ajan plussakeliä joten ajoitukseni maan jäätymisen ja psylliumkuurin kanssa taisi mennä mönkään.

Harjasin Penan reissullani vain enkä tehnyt muuta. Se oli aika sikaporsas käytökseltään, kuopi ja sähläsi kun samaan aikaan haettiin muita hevosia sisään. On kuulemma rakastunut karsina- ja tarhanaapuriinsa (ja viime kesänä meillä Penan laumassa laiduntaneeseen) kirjavaan tammaan ja kiekuu sen perään aamullakin kun tamma viedään ulos ennen Penaa.

Nyt Mari alkaa olla jo paremmassa kunnossa ja Penaa päästään liikuttamaan taas selästä käsin. Töitä sen keho ja mieli tuntuukin kaipaavan, sen verran rauhaton se oli. Tulee vaan niin vahvasti sellainen olo, että mää itte. Antakaa mää itte menen ja ratsastan ja teen.


mun poni! tuokaa se mulle takaisin!