Kolmas psyllium-päivä menossa. Olen kokeillut kaikkea mahdollista, jotta saisin psylliumin ja erityisesti magnesiumsulfaatin alas - rehuhuoneessa on kokonainen kotikeittiö erilaisia tarvikkeita ja makuaineita. Ja jotta murhe ei loppuisi Penaan, meillä on myös yksi asiakashevonen samassa jamassa, suoli piukkana hiekkaa, ja eilen iltayöstä toinen asiakashevonen sai ähkyn ja sitä hoidettiin pikkutunneille saakka. Valvottu siis on.
Tällä hetkellä tärkeitä asioita ovat vedenjuominen, puurojen turvottelu ja sekoittaminen sekä paskan kyttääminen ja jokaisesta ulostulevasta pallerosta iloitseminen.
Psylliumina meillä on Eclipsen kokonainen siemen. Kuorijauhettakin kokeiltiin, mutta se turpoaa niin järkyttäväksi tapettiliisteriksi ettei hevoset suostuneet syömään sitä. Koitin kaiken: pellavarouhevellin, melassileikkeen, porkkanaraasteen, omenamehun, leivänmurustelun, löysä puuro kiinteä puuro ja kaikki mahdolliset välimuodot. Ei maistu.
Lopulta toimivaksi psylliuminsyöttökonstiksi osoittautui viherpelletti + pellavarouhe. Molemmista turvotetaan kuumaan veteen todella löysä velli. Sekoitetaan reilu litra molempia laatuja turvotettuna sekaisin keskenään. Lisätään psylliumit kuivana, ruokalusikallinen merisuolaa, sekoitetaan nopeasti ja tarjoillaan heti. Tämä maistuu niin että kuppi kiiltää, sitten jää vielä murheeksi riittävästä vedensaannista huolehtiminen. Mutta kokonainen siemenpsyllium ei turpoa niin mahdottomasti kuin tuo kuorijauhe, eikä tätä ohjeistettu erikseen turvottamaan, siksi uskallan toimia näin. Ja pidän huolen että tuo viherpelletti-pellavavelli on todella vetistä velliä, jolloin hevonen varmasti saa nestettä. Suolan lisääminen parantaa ilmeisen hyvin maistuvuutta mutta toivottavasti tekee myös janontunnetta, jotta vesi kelpaisi syömisen jälkeen.
Tällaisen psyllium-seoksen Pena saa aamuin illoin seuraavat kolme viikkoa. Lisäksi se saa viikon ajan iltapäivisin 100 g magnesiumsulfaattia, jonka olen sekoittanut pellava-melassileike-merisuola -puuroon. Magnesiumsulfaatista varoiteltiin, että se on kitkerää ja hevoset eivät sitä tykkää syödä, ja jos se ei tee kauppansa niin sitten vaan jättää antamatta. Ainakaan ei pidä sotkea sitä psylliumin kanssa, ettei hevonen rupea kieltäytymään siitäkin. Pena ei ole ollut kovin mielissään tästä magnesium-seoksesta, mutta viimeistään seuraavana aamuna on sekin kadonnut kupista.
Sitten on vielä se vesihuoli. Pena on juonut ihan kohtalaisesti, mutta hyvin tavoilleen uskollisena: itse omasta automaatistaan, itse tarhassa omasta juomasaavistaan. Vaikka olen tarjonnut sille pellavalla, leseellä, viherpelletillä, melassilla ja omenamehulla maustettuja vesiä. Olen tarjonnut lämmintä, haaleaa, kylmää. Kapeasta ämpäristä, laakeasta ämpäristä, sinisestä ja punaisesta. Ei kelpaa. Mutta onneksi olen kuitenkin ihan itse nähnyt, että se juo tarhassa ja juo karsinassa. Karsinassa on varuiksi myös ämpärissä vettä tarjolla, automaatin lisäksi.
Saatiin klinikalta ohjeeksi pitää hevonen kevyesti, käyntipainotteisesti liikkeessä, mutta ravia ja laukkaakin on hyvä ottaa vähän joka päivä jotta suolen liike tehostuisi ja hiekka kulkeutuisi eteenpäin. Olen nyt taluttanut Penaa ahkerasti, juoksuttanut vähän liinassa ja vähän irti, sen verran kun se kohtalaisen mieluusti menee. Kaikenlaisia päänheittelyitä, pystyynhyppyjä ja sivuloikkia se kyllä tekee, mutta ei olen ihan hirveän motivoitunut ravaamaan reippaasti. Ratsain aion liikuttaa sitten kun pahin mahanarkominen menee ohi, nyt en ilkeä kiusata toista satulavyöllä vaikka tietenkin selästä käsin saisi eri tavalla liikutettua. Pena kun ei ole mikään supervarma talutuskaveri ainakaan maastossa, kun se saattaa välillä riemastua ja koikkelehtia siihen malliin että taluttajan raajat on vaarassa (kokeiltu tämäkin kuukausi sitten kun sain osuman...). Kentällä käynnin taluttaminen on tosi puuduttavaa eikä liinassa juokseminen sen hauskempaa ole, mutta niitä nyt sitten vaan tehdään kun ei muuta voida.
Kaiken hyvän lisäksi Penalla on lievää räkäisyyttä havaittavissa, mitään ei valu mutta välillä se yskähtää ja nenästä irtoaa klimppi keltaista limaa. Pena on vähän vaisun oloinen, ei millään lailla tuskaisen kipeä mutta sellainen, että paremminkin vois mennä.
*
Tiistain klinikkareissusta vielä sananen: matka meni odotusten mukaisesti, vähän Pena kyseli että pitääkö traikkuun todella mennä ja eikö voisi vain mennä sivusta ohi, mutta ei mitään katastrofaalista. Paikanpäällä se käyttäytyi Penaksi tosi hyvin, hirnui ja huuteli kyllä siihen malliin että siitä kysyttiin, onko se ollut vasta vähän aikaa ruuna, ja papereihinkin kirjattiin yleisestä olemuksesta että valpas, tarkkailee ympäristöään. Lihavuuskunto oli sopiva ja lihaskunto hyvä, mistä olen erityisen ylpeä.
Ensin tehtiin taivutuskokeet niin kuin oli tarkoituskin. Turhaan jännitin, eläinlääkäri osasi tietenkin asiansa hyvin ja ymmärsi Penan kaltaista herkästi reagoivaa hevosta - ei arkaillut eikä väistellyt, toimi rauhallisesti ja määrätietoisesti ja ystävällisesti. Pena antoi hyvin taivuttaa, ja tulokset olivat toivotunlaiset: ontuma 0/5 kaikissa muissa jaloissa paitsi oikeassa etusessa, siinä pienenpieni 0,5 reaktio ensimmäisissä raviaskelissa. Samaisessa jalassa karpaalikanava polven yläpuolella oli vähän täyttynyt. Todennäköisesti nämä johtuvat voimakkaasti hajavarpaisesta jalka-asennosta, ja sehän ei muuksi muutu tuon elinaikana. En pitänyt tarpeellisena kuvauttaa tätäkään jalkaa, reagointi oli niin mitätöntä.
Taivutusten jälkeen Pena sai rauhoittavaa ja mentiin mahan kuvaukseen. Kun kuulin tuomion, hiekkaa ja paljon, niin jotenkin... en yhtään yllättynyt. En hermostunut. Olin oikeastaan helpottunut, kun siellä oli syy. Ja helpottunut, että lähdin tutkituttamaan.
Jännitys ja ahdistus on tullut nyt vasta myöhemmin, mutta pikkuhiljaa nekin varmasti väistyvät. Kunhan vielä alkaisi löytyä hiekkaa kakasta, tietäisin että tulosta tulee.
torstai 29. marraskuuta 2012
tiistai 27. marraskuuta 2012
Sitähän se
Hiekkaa.
Ja paljon.
Olo on aika pökertynyt, ahdistunut, huolestunut.
Hiekkaa oli röntgenkuvissa arviolta 40 cm x 8 cm kertymä. Sain Penan kuitenkin kotiin, mukanani ämpäritolkulla psylliumia sekä magnesiumsulfaattia. Kolme viikkoa syödään psylliumia, ensimmäinen viikko myös magnesiumsulfaattia, sitten viikko ilman ja uudestaan kuviin.
Ähkyriski on tietenkin hirveän suuri, ja sehän tässä ahdistaakin. Mitä ihmettä teen jos se nyt saa ähkyn kun hiekka lähtee liikkeelle? Minähän en tietenkään yksin päätä (vielä) Penan asioista, mutta omalla kustannuksellani en ähkyleikkaukseen lähde. Osin ihan taloudellisista syistä, mutta myös syistä, joita pidän realismina - toipumisennuste on mielestäni liian huono, uusimisriski suuri, komplikaatioriskeistä puhumattakaan.
Nyt kuitenkin yritetään kotona häätää hiekkaa ulos. Jos ei onnistu, on pakko viedä Pena viikoksi klinikalle jossa sitten letkuttavat psylliumia sen mahaan.
Jossittelen vain. Mitä jos se kuolee tähän. Mitä jos en olisi vienyt sitä klinikalle. Mitä jos en olisi välittänyt siitä että se on äkäinen. Mitä jos ja mitä jos.
Palaan näihin asioihin kunhan vähän rauhoitun ja saan ajatuksia järjestykseen.
*
Miten yllättäen Pena onkin tullut niin rakkaaksi ja tärkeäksi.
Ja paljon.
Olo on aika pökertynyt, ahdistunut, huolestunut.
Hiekkaa oli röntgenkuvissa arviolta 40 cm x 8 cm kertymä. Sain Penan kuitenkin kotiin, mukanani ämpäritolkulla psylliumia sekä magnesiumsulfaattia. Kolme viikkoa syödään psylliumia, ensimmäinen viikko myös magnesiumsulfaattia, sitten viikko ilman ja uudestaan kuviin.
Ähkyriski on tietenkin hirveän suuri, ja sehän tässä ahdistaakin. Mitä ihmettä teen jos se nyt saa ähkyn kun hiekka lähtee liikkeelle? Minähän en tietenkään yksin päätä (vielä) Penan asioista, mutta omalla kustannuksellani en ähkyleikkaukseen lähde. Osin ihan taloudellisista syistä, mutta myös syistä, joita pidän realismina - toipumisennuste on mielestäni liian huono, uusimisriski suuri, komplikaatioriskeistä puhumattakaan.
Nyt kuitenkin yritetään kotona häätää hiekkaa ulos. Jos ei onnistu, on pakko viedä Pena viikoksi klinikalle jossa sitten letkuttavat psylliumia sen mahaan.
Jossittelen vain. Mitä jos se kuolee tähän. Mitä jos en olisi vienyt sitä klinikalle. Mitä jos en olisi välittänyt siitä että se on äkäinen. Mitä jos ja mitä jos.
Palaan näihin asioihin kunhan vähän rauhoitun ja saan ajatuksia järjestykseen.
*
Miten yllättäen Pena onkin tullut niin rakkaaksi ja tärkeäksi.
maanantai 26. marraskuuta 2012
Huomenna
Huomenna on klinikkareissu. Jännittää.
Jännittää ensinnäkin kuinka Pena käyttäytyy. Tuleeko se edes ovesta sisään. Ja jännittää taivutuskokeet, ei niinkään sillä, löytyykö jotain mitä pitäisi paremmin tutkia, vaan jälleen se, kuinka Pena käyttäytyy. Jos se kimpoilee pystyyn tai koittaa kaatumistemppua tai hutkii ja potkii.
Kummallista kyllä, se ei hirveästi jännitä, jos hiekkakuvissa löytyykin jotain. Ennemmin jännittää, jos ei löydy. Jos ponista ei vain löydy mitään selittävää tekijää sen mahanalusarkuudelle ja kiukuttelulle. Mistä sitten alan ratkoa sen ongelmaa? En halua että Penan on kurja olo. Jotain se yrittää kertoa ja ilmaista, jokin ei ole hyvin. Minun velvollisuuteni on selvittää, miksi sillä on sellainen olo.
Juttelin muutama päivä sitten puolitutun hevosihmisen kanssa näistä mahaongelmista, kertasin Penan oireita, ruokavaliota, varusteita. Kerroin että sille on ollut vaikea löytää satulaa, että sillä on karvapyörteitä kainaloissa sekä keskellä satulavyönpaikkaa. Kerroin sen hierontalöydöksistä, kuopasta rintalihasten välissä. Kerroin sen karsinakäytöksen, tarhakäytöksen, ilmeet ja eleet. Tuttuni sanoi, että tavallaan ihailee hevosihmisiä joilla on näin analyyttinen ja monelta kantilta pohtiva ote hevosen oireiluihin ja kova halu selvittää syy, mutta sanoi myös, että onko siinä kaikessa pohtimisessa sitten enää järkeä, jos se alkaa hajottaa omaa päätä ja näkee jokaisessa hevosen liikahduksessa uuden oireen.
Idean siemenhän siinäkin on. Jos ei tutkimallakaan löydy syytä, on ehkä aiheellista miettiä, kuinka vakavasti hevonen sitten oireilee. Lähtisikö oireet kuitenkin sillä, että poistaisi kaiken ylimääräisen kikkailun, väkirehut ja varusteet, ja antaisi ajan kulua. Lähtisi tavallaan alusta, rakentaisi kokonaisuutta uudelleen. En tietenkään tarkoita tällä että kipeä hevonen jätettäisiin hoitamatta, en missään nimessä. Vaan sitä, että jos hevonen kuvataan, ultrataan, kopeloidaan, käännellään, pistetään ja tutkitaan, eikä selittävää syytä vain löydy, niin ehkä syy ei sitten ole elimellinen. Että sitten täytyisi osata ajatella toisin. Lähestyä toisella tavalla, tehdä se hevonen ikään kuin uudestaan omien silmiensä eteen. Kuin ei tuntisi sitä vielä lainkaan.
Huomaan välillä katsovani Penaa kuin kimppua oireita ja ongelmia. Huomaan että oma ahdistukseni tarttuu siihen. Vaikka ei sen niin pitäisi.
Ehkä ollaan huomenna viisaampia.
Jännittää ensinnäkin kuinka Pena käyttäytyy. Tuleeko se edes ovesta sisään. Ja jännittää taivutuskokeet, ei niinkään sillä, löytyykö jotain mitä pitäisi paremmin tutkia, vaan jälleen se, kuinka Pena käyttäytyy. Jos se kimpoilee pystyyn tai koittaa kaatumistemppua tai hutkii ja potkii.
Kummallista kyllä, se ei hirveästi jännitä, jos hiekkakuvissa löytyykin jotain. Ennemmin jännittää, jos ei löydy. Jos ponista ei vain löydy mitään selittävää tekijää sen mahanalusarkuudelle ja kiukuttelulle. Mistä sitten alan ratkoa sen ongelmaa? En halua että Penan on kurja olo. Jotain se yrittää kertoa ja ilmaista, jokin ei ole hyvin. Minun velvollisuuteni on selvittää, miksi sillä on sellainen olo.
Juttelin muutama päivä sitten puolitutun hevosihmisen kanssa näistä mahaongelmista, kertasin Penan oireita, ruokavaliota, varusteita. Kerroin että sille on ollut vaikea löytää satulaa, että sillä on karvapyörteitä kainaloissa sekä keskellä satulavyönpaikkaa. Kerroin sen hierontalöydöksistä, kuopasta rintalihasten välissä. Kerroin sen karsinakäytöksen, tarhakäytöksen, ilmeet ja eleet. Tuttuni sanoi, että tavallaan ihailee hevosihmisiä joilla on näin analyyttinen ja monelta kantilta pohtiva ote hevosen oireiluihin ja kova halu selvittää syy, mutta sanoi myös, että onko siinä kaikessa pohtimisessa sitten enää järkeä, jos se alkaa hajottaa omaa päätä ja näkee jokaisessa hevosen liikahduksessa uuden oireen.
Idean siemenhän siinäkin on. Jos ei tutkimallakaan löydy syytä, on ehkä aiheellista miettiä, kuinka vakavasti hevonen sitten oireilee. Lähtisikö oireet kuitenkin sillä, että poistaisi kaiken ylimääräisen kikkailun, väkirehut ja varusteet, ja antaisi ajan kulua. Lähtisi tavallaan alusta, rakentaisi kokonaisuutta uudelleen. En tietenkään tarkoita tällä että kipeä hevonen jätettäisiin hoitamatta, en missään nimessä. Vaan sitä, että jos hevonen kuvataan, ultrataan, kopeloidaan, käännellään, pistetään ja tutkitaan, eikä selittävää syytä vain löydy, niin ehkä syy ei sitten ole elimellinen. Että sitten täytyisi osata ajatella toisin. Lähestyä toisella tavalla, tehdä se hevonen ikään kuin uudestaan omien silmiensä eteen. Kuin ei tuntisi sitä vielä lainkaan.
Huomaan välillä katsovani Penaa kuin kimppua oireita ja ongelmia. Huomaan että oma ahdistukseni tarttuu siihen. Vaikka ei sen niin pitäisi.
Ehkä ollaan huomenna viisaampia.
perjantai 23. marraskuuta 2012
Maasto!
Vitsi miten pienestä voi tulla iloiseksi. Käytiin nimittäin tänään ensimmäistä kertaa Penan kanssa ihan oikeasti maastossa. Siis pois kotitontilta, pois omilta pelloilta, pois radalta. Maastossa!!
Meillä oli veturina tarhakaveri Alex, joka on kohtalaisen varma maastopuksu, toisinaan tosin kyselee kuskilta onko pakko edetä siihen suuntaan kun kuski sanoo. Ongelma onkin ollut siinä, ettei Alexille ole ollut riittävän osaavaa kuskia joka tahtoisi maastoilla meidän tukena ja turvana. Alexin kanssa pärjää vähän kokemattomampikin, mutta jos kuitenkin tulee joku tilanne niin minun täytyy pystyä keskittymään sataprosenttisesti Penan hallintaan ja silloin on ehdotonta, että voin luottaa Alexin kuskin handlaavan Alexin, en ehdi siinä huutelemaan neuvoja. Vetohevosen kuskin täytyy myös olla sillä lailla samalla aaltopituudella minun kanssani, että tietää kuinka toimitaan JOS jotain käy, ja osattava ja uskallettava aina ratsastaa reippaasti eteenpäin jolloin totaalikatastrofin riski pienenee. Vain siis yksi opetettava kerrallaan reissuun, ja se on tällä haavaa Pena.
Maastoretken askellaji oli luonnollisesti vielä käynti. Mentiin metsässä, jonne pääsy oli ensin pienen keskustelun takana koska piti ohittaa vaarallinen lato, kivi ja puukasa. Alexin kiemurtelu hiukan ahdisti Penaa mutta selvittiin eteenpäin. Metsässä lomposteltiin nenä Alexin hännässä puolipitkin ohjin, ja voi että, en voisi ylpeämpi olla pikku-Penasta. Epätasainen pohja oli tosi hyvä juttu, sillä heti kun Pena alkoi kuikuilla ympärilleen, se astui jonkun juuren tai kiven päälle ja meinasi kompastua, joten sen oli pakko suunnata keskittymisensä jalkoihin. Hyvää oli myös seura, sillä kun juttelee ratsastuskaverinsa kanssa koko ajan, ei ehdi itse yhtään jännittyä mistään eikä silloin hevonenkaan jäykistele.
Käveltiin semmoinen kolmen vartin lenkki. Kotimatkalla tulin alas selästä potkimaan kakkakikkareita tiensivuun, ja Pena oli ihan lunkisti, seisoi paikallaan kun kiipesin takaisin kyytiin eikä hötkyillyt. Olen ollut koko päivän yhtä hymyä, oli niin mukava ratsastaa jossain muualla kuin kentällä, ja kun kaikki vielä meni hyvin! Yritetään nyt käydä ainakin kerran viikossa maastossa yhdessä, ehkä tähän pikkuhiljaa saisi jonkinlaisen rutiinin.
Penan mahaoireiluun ei kuulu mitään uutta, en tiedä onko se hyvä vai huono asia. Hiukan keljulta tietty tuntuu satuloida hevosta jota ahdistaa sinne mahan alle koskeminen, mutta en myöskään uskalla jättää Penaa seisomaan, jos kuitenkin kyse on hiekasta suolessa ja on riski, että sen suoli menee kokonaan tukkoon. Pieni kevyt liikkuminen ilman suuria vaatimuksia tai ponnisteluja on se kompromissi johon olen päätynyt. Tämä maastoreissu oli siitäkin hyvä, että Pena sai uutta ajateltavaa ja fyysisesti pieni rasitus väsytti sitä henkisesti melko tehokkaasti.
Meillä oli veturina tarhakaveri Alex, joka on kohtalaisen varma maastopuksu, toisinaan tosin kyselee kuskilta onko pakko edetä siihen suuntaan kun kuski sanoo. Ongelma onkin ollut siinä, ettei Alexille ole ollut riittävän osaavaa kuskia joka tahtoisi maastoilla meidän tukena ja turvana. Alexin kanssa pärjää vähän kokemattomampikin, mutta jos kuitenkin tulee joku tilanne niin minun täytyy pystyä keskittymään sataprosenttisesti Penan hallintaan ja silloin on ehdotonta, että voin luottaa Alexin kuskin handlaavan Alexin, en ehdi siinä huutelemaan neuvoja. Vetohevosen kuskin täytyy myös olla sillä lailla samalla aaltopituudella minun kanssani, että tietää kuinka toimitaan JOS jotain käy, ja osattava ja uskallettava aina ratsastaa reippaasti eteenpäin jolloin totaalikatastrofin riski pienenee. Vain siis yksi opetettava kerrallaan reissuun, ja se on tällä haavaa Pena.
Maastoretken askellaji oli luonnollisesti vielä käynti. Mentiin metsässä, jonne pääsy oli ensin pienen keskustelun takana koska piti ohittaa vaarallinen lato, kivi ja puukasa. Alexin kiemurtelu hiukan ahdisti Penaa mutta selvittiin eteenpäin. Metsässä lomposteltiin nenä Alexin hännässä puolipitkin ohjin, ja voi että, en voisi ylpeämpi olla pikku-Penasta. Epätasainen pohja oli tosi hyvä juttu, sillä heti kun Pena alkoi kuikuilla ympärilleen, se astui jonkun juuren tai kiven päälle ja meinasi kompastua, joten sen oli pakko suunnata keskittymisensä jalkoihin. Hyvää oli myös seura, sillä kun juttelee ratsastuskaverinsa kanssa koko ajan, ei ehdi itse yhtään jännittyä mistään eikä silloin hevonenkaan jäykistele.
Käveltiin semmoinen kolmen vartin lenkki. Kotimatkalla tulin alas selästä potkimaan kakkakikkareita tiensivuun, ja Pena oli ihan lunkisti, seisoi paikallaan kun kiipesin takaisin kyytiin eikä hötkyillyt. Olen ollut koko päivän yhtä hymyä, oli niin mukava ratsastaa jossain muualla kuin kentällä, ja kun kaikki vielä meni hyvin! Yritetään nyt käydä ainakin kerran viikossa maastossa yhdessä, ehkä tähän pikkuhiljaa saisi jonkinlaisen rutiinin.
Penan mahaoireiluun ei kuulu mitään uutta, en tiedä onko se hyvä vai huono asia. Hiukan keljulta tietty tuntuu satuloida hevosta jota ahdistaa sinne mahan alle koskeminen, mutta en myöskään uskalla jättää Penaa seisomaan, jos kuitenkin kyse on hiekasta suolessa ja on riski, että sen suoli menee kokonaan tukkoon. Pieni kevyt liikkuminen ilman suuria vaatimuksia tai ponnisteluja on se kompromissi johon olen päätynyt. Tämä maastoreissu oli siitäkin hyvä, että Pena sai uutta ajateltavaa ja fyysisesti pieni rasitus väsytti sitä henkisesti melko tehokkaasti.
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Aika varattuna
Penalla on viikon päästä klinikka-aika.
En vain kestä epävarmuutta siitä, onko sen mahassa kaikki kunnossa, joten menemme hiekkaröntgeniin. Myös tähystämistä mietin, mutta mahalaukun tähystys edellyttää 16 h paastoa ja se on jokseenkin hankala järjestää. Millä pitää ahne hevonen syömättä edeltävästä iltapäivästä seuraavaan aamuun, kun ympärillä karsinoissa on 11 muuta normaalisti ruokittavaa hevosta? Paaston viimeiset 4 tuntia pitää myös olla juomatta, ja kun karsinoissa on automaattikupit joita ei pysty yksittäin sulkemaan, menee kuvio aika työlääksi. En siis tarkoita sillä, ettenkö kykenisi järjestämään jos pakko on, mutta taidan kuitenkin aloittaa suoliston kuvaamisesta ja jos selittävää tekijää ei sieltä löydy, otetaan sitten tähystys mukaan kuvioihin.
Penan epämääräiset mahaoireilut ovat siis jatkuneet edelleen, välillä se on parempi ja välillä taas huonompi. Merkittävin oire on mahanalusen koskemisen aristaminen - välillä on todella huonoja päiviä kun pelkkä kädellä sively saa Penan kuopimaan, puremaan ja nostamaan takajalkaansakin mahan alle varoitukseksi. Toisinaan taas mahan alta saa harjatakin suht normaalisti ilman kiukuttelua. Satulavyön laittaminen ahdistaa edelleen, ei vieläkään kiristäminen vaan laittaminen. Uusia vöitä ei olla vielä saatu joten niiden vaikutus tähän ongelmaan ei ole ratkennut.
Lisäksi Pena on ollut toisinaan hiukan nuiva ja hapan ja haluton liikkumaan. Se ei ole sellainen luonteeltaan joten jokin on vinossa. Mutta sitten on taas hyviäkin päiviä, kun poni toimii tosi kivasti, esimerkiksi maanantai-iltana kun meillä oli tunti.
Nyt uutena oireena tai "oireena" on ilmaantunut raivokas puunkuoren nakertaminen. Tämäkin tosin voi olla pelkkä "oire" lainausmerkeissä, sillä puun nakerruksen aloitti tarhakaveri Alex, ja Pena liittyi seuraan ja sitten liittyi vanha Immukin, joka ei koskaan ole nakertanut kiellettyjä kohteita. Siellä ne seisovat kolmiapilamuodostelmassa suuren männyn ympärillä ja raastavat kukin omasta kohdastaan kuorta irti. Mutta nakerrusvimmassa on sitten mennyt myös aitatolppaa, heinäkehikkoa ja pihatonseinää, en tiedä kenen kitusiin mutta paikoittain puuosat näyttävät siltä kuin minulla olisi sähkölangassa hevosten sijaan lauma majavia. Rousk rousk.
Samoin olen huomannut, että Pena on alkanut takoa liikkuessaan. Etujalat eivät siis lähde tarpeeksi ripeästi takajalan alta pois. Onko tämä oire mahasta? Vai kengityksellinen seikka? Vai lihasasia? Vai ratsastuksellinen ongelma? Penalla taitaa olla elämänsä ensimmäistä kertaa neljä hokkia joka jalassa, onhan sekin painonlisäys joka voi näkyä askeleessa...
Olen jotenkin ihan hermo riekaleena, kun en tiedä näenkö oireita siellä missä niitä ei ole, ja onko oudon käytöksen selittäjä siellä sisällä suolistossa vai sittenkin pinnalla lihaksissa. Liittyvätkö ne hieronnalla havaitut kipeät rintalihakset tähän kuvioon nyt lainkaan? Entä jos kyse onkin lihasvammasta ja minä vien hevoseni röntgeniin? Tai entä jos hevosellani onkin suoli piukkana hiekkaa ja minä ajattelen, että sillä on vain lihaskipuja?
Ja tottakai mietin sitä tähystystäkin. Voisiko Penalla olla mahahaava? Se ei ole tippaakaan mahahaavahevosen kaltainen, mutta niinhän ne kaikki sanoo, joiden hevosilta mahahaava kuitenkin löydetään. Mutta Pena on kohtalaisen lunki kaveri noin arkielämässä. Sillä on mainio ruokahalu, se syö reilusti heinää, säännöllisin välein. Ei vapaasti tosin tällä hetkellä, mutta se laiduntaa kuitenkin kesäisin useamman kuukauden yötäpäivää, ja esimerkiksi viime talven se oli pihatossa vapaalla heinällä. Olisiko se voinut kehittää mahahaavan tässä tämän syksyn aikana? Pena on erinomaisessa kiiltävässä karvassa, sen maha ei ole sekaisin eikä löysällä. Se ulostaa ja virtsaa normaalisti, säännöllisesti, vaivattomasti. En ole huomannut yhteyttä sen syömis- ja liikkumisrytmin välillä, eli haluttomuus liikkua on ennemmin päiväkohtaista kuin kellonaikakohtaista. Ja toisaalta, sen liikkumishaluttomuus on kuitenkin aina ylitettävissä, tämä viittaisi sitten kuitenkin lihasperäisyyteen - liike paranee kun hevonen lämpeää ja moottori ikään kuin lähtee käyntiin. Mutta voiko sitä liikuttaa klinikka-aikaa odotellessa? Pahentaako vai parantaako liike? Voinko ratsastaa? Onko sitten ihan sama ratsastanko kevyesti vai yritänkö taluttaen pitää passagea liitelevän ponini jalat maassa ja itseni edes kohtalaisen ehjänä? Entäs irtojuoksutus, siinä se saa valita liikkuuko vai ei. Ja liikkuuhan se, pukittelee mennessään. Onko sekin oire??
Pakko on myös miettiä talouspuolta, JOS paljastuisikin että hevosellani on mahahaava. Mahahaavan hoitoon tarkoitetut lääkkeet eivät kuulu vakuutuksesta korvattaviin, ja yllätys yllätys, niillä lääkkeillä on hintaa! Gastrogard taitaa kuukauden satsina maksaa yli 1000 euroa... Ei kamalan montaa syöttökuukautta vaatisi kun Pena olisi vedellyt yli oman arvonsa tuollaista lääkettä. Ja mitä ihmettä, ostaisinko todella hevosen jolla on mahahaavataipumus? Sitoutuisin hoitamaan sitä isolla rahalla kymmenen, kenties kaksikymmentä seuraavaa vuotta? ... ja sitten taas toisaalta, mihin se Penaa muuttaisi jos sillä olisikin jokin isosti hoitoa vaativa sairaus. Mihin se muuttaisi kiintymystä jota tunnen sitä kohtaan? Muuttaisiko se millään lailla ostopäätöstäni? Muuttaako sitä enää mikään?
Aion siis samalla klinikkakeikalla taivututtaa Penan. Jos taivutuskoe ei ole puhdas, otetaan reaktiokohdista kuvat. Jos taas on puhdas, en aio jalkoja kuvauttaa vaan sitten sorvataan suoraan kauppakirjaa. Mutta aika huikeita yllätyksiä niistä kuvista saisi paljastua, että pyörtäisin ostopäätökseni. Sehän tässä niin hullua onkin kun tehdään hevoskauppaa hevosesta joka on jo lähes vuoden ollut "oma". Voiko sellaisesta muka sanoa, että en otakaan tätä?
Pää on siis pyörällä. Sanoinko sen jo. Sen saattoi myös huomata tästä sanaoksennuksesta. Jossittelen ja hermoilen. Olisipa jo ensi tiistai.
En vain kestä epävarmuutta siitä, onko sen mahassa kaikki kunnossa, joten menemme hiekkaröntgeniin. Myös tähystämistä mietin, mutta mahalaukun tähystys edellyttää 16 h paastoa ja se on jokseenkin hankala järjestää. Millä pitää ahne hevonen syömättä edeltävästä iltapäivästä seuraavaan aamuun, kun ympärillä karsinoissa on 11 muuta normaalisti ruokittavaa hevosta? Paaston viimeiset 4 tuntia pitää myös olla juomatta, ja kun karsinoissa on automaattikupit joita ei pysty yksittäin sulkemaan, menee kuvio aika työlääksi. En siis tarkoita sillä, ettenkö kykenisi järjestämään jos pakko on, mutta taidan kuitenkin aloittaa suoliston kuvaamisesta ja jos selittävää tekijää ei sieltä löydy, otetaan sitten tähystys mukaan kuvioihin.
Penan epämääräiset mahaoireilut ovat siis jatkuneet edelleen, välillä se on parempi ja välillä taas huonompi. Merkittävin oire on mahanalusen koskemisen aristaminen - välillä on todella huonoja päiviä kun pelkkä kädellä sively saa Penan kuopimaan, puremaan ja nostamaan takajalkaansakin mahan alle varoitukseksi. Toisinaan taas mahan alta saa harjatakin suht normaalisti ilman kiukuttelua. Satulavyön laittaminen ahdistaa edelleen, ei vieläkään kiristäminen vaan laittaminen. Uusia vöitä ei olla vielä saatu joten niiden vaikutus tähän ongelmaan ei ole ratkennut.
Lisäksi Pena on ollut toisinaan hiukan nuiva ja hapan ja haluton liikkumaan. Se ei ole sellainen luonteeltaan joten jokin on vinossa. Mutta sitten on taas hyviäkin päiviä, kun poni toimii tosi kivasti, esimerkiksi maanantai-iltana kun meillä oli tunti.
Nyt uutena oireena tai "oireena" on ilmaantunut raivokas puunkuoren nakertaminen. Tämäkin tosin voi olla pelkkä "oire" lainausmerkeissä, sillä puun nakerruksen aloitti tarhakaveri Alex, ja Pena liittyi seuraan ja sitten liittyi vanha Immukin, joka ei koskaan ole nakertanut kiellettyjä kohteita. Siellä ne seisovat kolmiapilamuodostelmassa suuren männyn ympärillä ja raastavat kukin omasta kohdastaan kuorta irti. Mutta nakerrusvimmassa on sitten mennyt myös aitatolppaa, heinäkehikkoa ja pihatonseinää, en tiedä kenen kitusiin mutta paikoittain puuosat näyttävät siltä kuin minulla olisi sähkölangassa hevosten sijaan lauma majavia. Rousk rousk.
Samoin olen huomannut, että Pena on alkanut takoa liikkuessaan. Etujalat eivät siis lähde tarpeeksi ripeästi takajalan alta pois. Onko tämä oire mahasta? Vai kengityksellinen seikka? Vai lihasasia? Vai ratsastuksellinen ongelma? Penalla taitaa olla elämänsä ensimmäistä kertaa neljä hokkia joka jalassa, onhan sekin painonlisäys joka voi näkyä askeleessa...
Olen jotenkin ihan hermo riekaleena, kun en tiedä näenkö oireita siellä missä niitä ei ole, ja onko oudon käytöksen selittäjä siellä sisällä suolistossa vai sittenkin pinnalla lihaksissa. Liittyvätkö ne hieronnalla havaitut kipeät rintalihakset tähän kuvioon nyt lainkaan? Entä jos kyse onkin lihasvammasta ja minä vien hevoseni röntgeniin? Tai entä jos hevosellani onkin suoli piukkana hiekkaa ja minä ajattelen, että sillä on vain lihaskipuja?
Ja tottakai mietin sitä tähystystäkin. Voisiko Penalla olla mahahaava? Se ei ole tippaakaan mahahaavahevosen kaltainen, mutta niinhän ne kaikki sanoo, joiden hevosilta mahahaava kuitenkin löydetään. Mutta Pena on kohtalaisen lunki kaveri noin arkielämässä. Sillä on mainio ruokahalu, se syö reilusti heinää, säännöllisin välein. Ei vapaasti tosin tällä hetkellä, mutta se laiduntaa kuitenkin kesäisin useamman kuukauden yötäpäivää, ja esimerkiksi viime talven se oli pihatossa vapaalla heinällä. Olisiko se voinut kehittää mahahaavan tässä tämän syksyn aikana? Pena on erinomaisessa kiiltävässä karvassa, sen maha ei ole sekaisin eikä löysällä. Se ulostaa ja virtsaa normaalisti, säännöllisesti, vaivattomasti. En ole huomannut yhteyttä sen syömis- ja liikkumisrytmin välillä, eli haluttomuus liikkua on ennemmin päiväkohtaista kuin kellonaikakohtaista. Ja toisaalta, sen liikkumishaluttomuus on kuitenkin aina ylitettävissä, tämä viittaisi sitten kuitenkin lihasperäisyyteen - liike paranee kun hevonen lämpeää ja moottori ikään kuin lähtee käyntiin. Mutta voiko sitä liikuttaa klinikka-aikaa odotellessa? Pahentaako vai parantaako liike? Voinko ratsastaa? Onko sitten ihan sama ratsastanko kevyesti vai yritänkö taluttaen pitää passagea liitelevän ponini jalat maassa ja itseni edes kohtalaisen ehjänä? Entäs irtojuoksutus, siinä se saa valita liikkuuko vai ei. Ja liikkuuhan se, pukittelee mennessään. Onko sekin oire??
Pakko on myös miettiä talouspuolta, JOS paljastuisikin että hevosellani on mahahaava. Mahahaavan hoitoon tarkoitetut lääkkeet eivät kuulu vakuutuksesta korvattaviin, ja yllätys yllätys, niillä lääkkeillä on hintaa! Gastrogard taitaa kuukauden satsina maksaa yli 1000 euroa... Ei kamalan montaa syöttökuukautta vaatisi kun Pena olisi vedellyt yli oman arvonsa tuollaista lääkettä. Ja mitä ihmettä, ostaisinko todella hevosen jolla on mahahaavataipumus? Sitoutuisin hoitamaan sitä isolla rahalla kymmenen, kenties kaksikymmentä seuraavaa vuotta? ... ja sitten taas toisaalta, mihin se Penaa muuttaisi jos sillä olisikin jokin isosti hoitoa vaativa sairaus. Mihin se muuttaisi kiintymystä jota tunnen sitä kohtaan? Muuttaisiko se millään lailla ostopäätöstäni? Muuttaako sitä enää mikään?
Aion siis samalla klinikkakeikalla taivututtaa Penan. Jos taivutuskoe ei ole puhdas, otetaan reaktiokohdista kuvat. Jos taas on puhdas, en aio jalkoja kuvauttaa vaan sitten sorvataan suoraan kauppakirjaa. Mutta aika huikeita yllätyksiä niistä kuvista saisi paljastua, että pyörtäisin ostopäätökseni. Sehän tässä niin hullua onkin kun tehdään hevoskauppaa hevosesta joka on jo lähes vuoden ollut "oma". Voiko sellaisesta muka sanoa, että en otakaan tätä?
Pää on siis pyörällä. Sanoinko sen jo. Sen saattoi myös huomata tästä sanaoksennuksesta. Jossittelen ja hermoilen. Olisipa jo ensi tiistai.
torstai 15. marraskuuta 2012
Liian huono päivä
Joskus on sellainen.
Mikään ei varsinaisesti ole huonosti, mutta tavarat ei vaan pysy käsissä, ruoka ei osu suuhun vaan tippuu haarukasta pöksyille, tulee hukkareissuja autolla ja hukkuu tärkeitä kuitteja ja kaikki on jotenkin vaikeaa ja hankalaa. On irtokenkää, vesisadetta, mutaliejua, pimeää, koko ajan olo että tulee päänsärky ja vaikka kuinka puuhaa niin ei saa mitään valmista ja aika vaan kuluu niin että koko ajan on kiire.
Joten tein luultavasti tälle päivälle sen ainoan fiksun päätöksen: jätin ratsastamatta.
Olisi kyllä pitänyt, Penalla oli jo sen tämänviikkoinen viikkovapaa, ja eilen se oli aika hyvä ratsastaa vaikkakin ilma oli kuin morsian (not). Saatiin jälleen kerran taisteltua läpi se ettei kentänlaidan puinen säilytyslaatikko/istumapenkki syö poneja ja sen ohi voi mennä ilman että pitää vääntää kaulaa ja tehdä sivuloikkia ja pullistaa silmiä. Sellaisesta kyttäämisestä tulee Penalle oikein hupi ja harrastus, ja kun minä hiukan ärsyynnyn siitä ja alan ennakoida sen kuikuilua, se kahta voimakkaammin muka-säikkyy ja keskittyminen hajoaa joka kierroksella sen kirotun laatikon kohdalla. Eilen poltin sen verran proppuni siihen kyttäämiseen, että vein Penan pari kertaa jämäkkää pakkoa käyttäen laatikon ohi ja kas kun se ei sitten ollutkaan enää niin pelottava. Jos Penan antaa vain katsoa laatikkoa, se menettää kiinnostuksensa mutta heti kun sitä pyytää uudestaan eteenpäin, se säikkyy taas. Ja se tekee sen joka päivä.
Tänään oli tarkoituksena tehdä väistöjä ja ravia hitaammassa ja kootummassa tempossa, mutta se ei nyt vaan missään määrin ole järkevää. Omatunto kolkuttaa mutta vielä enemmän se kolkuttaa, jos lähden huonotuulisena ratsastamaan ja ratsastan rumasti ja vailla kärsivällisyyttä siitä syystä että itselläni on huono päivä.
Joten olkoon vapaalla. Ei se ehkä siitä kärsi.
Ehkä huomenna on taas parempi meno.
Mikään ei varsinaisesti ole huonosti, mutta tavarat ei vaan pysy käsissä, ruoka ei osu suuhun vaan tippuu haarukasta pöksyille, tulee hukkareissuja autolla ja hukkuu tärkeitä kuitteja ja kaikki on jotenkin vaikeaa ja hankalaa. On irtokenkää, vesisadetta, mutaliejua, pimeää, koko ajan olo että tulee päänsärky ja vaikka kuinka puuhaa niin ei saa mitään valmista ja aika vaan kuluu niin että koko ajan on kiire.
Joten tein luultavasti tälle päivälle sen ainoan fiksun päätöksen: jätin ratsastamatta.
Olisi kyllä pitänyt, Penalla oli jo sen tämänviikkoinen viikkovapaa, ja eilen se oli aika hyvä ratsastaa vaikkakin ilma oli kuin morsian (not). Saatiin jälleen kerran taisteltua läpi se ettei kentänlaidan puinen säilytyslaatikko/istumapenkki syö poneja ja sen ohi voi mennä ilman että pitää vääntää kaulaa ja tehdä sivuloikkia ja pullistaa silmiä. Sellaisesta kyttäämisestä tulee Penalle oikein hupi ja harrastus, ja kun minä hiukan ärsyynnyn siitä ja alan ennakoida sen kuikuilua, se kahta voimakkaammin muka-säikkyy ja keskittyminen hajoaa joka kierroksella sen kirotun laatikon kohdalla. Eilen poltin sen verran proppuni siihen kyttäämiseen, että vein Penan pari kertaa jämäkkää pakkoa käyttäen laatikon ohi ja kas kun se ei sitten ollutkaan enää niin pelottava. Jos Penan antaa vain katsoa laatikkoa, se menettää kiinnostuksensa mutta heti kun sitä pyytää uudestaan eteenpäin, se säikkyy taas. Ja se tekee sen joka päivä.
Tänään oli tarkoituksena tehdä väistöjä ja ravia hitaammassa ja kootummassa tempossa, mutta se ei nyt vaan missään määrin ole järkevää. Omatunto kolkuttaa mutta vielä enemmän se kolkuttaa, jos lähden huonotuulisena ratsastamaan ja ratsastan rumasti ja vailla kärsivällisyyttä siitä syystä että itselläni on huono päivä.
Joten olkoon vapaalla. Ei se ehkä siitä kärsi.
Ehkä huomenna on taas parempi meno.
lauantai 10. marraskuuta 2012
Ota molemmat!
Hups lipsahti.
Ratkaisin satulavyöprobleeman ainakin alustavasti ostamalla molemmat vyöt. Törmäsin Wintec-vyöhön hyvällä tarjouksella (99 e kun normihinta ko. kaupassa 149 e, halvimmillaan ennen tätä päivää olen nähnyt vyön 130 eurolla), ja sitten kun samassa kaupassa oli myös joustoton nahkainen S-vyö sellaiseen normi-nahkavyön hintaan (alle 100 e siis), niin jotenkin sitten kyllästyin jahkailuun ja ostoskoriin ja pois klikkaamiseen ja räväytin ja tilasin molemmat! Ja satulahuovankin vielä! Mikäköhän minuun meni, nyt vähän hirvittää että laitoin liki kaksisataa pelkkiin satulavöihin?
Puolustaudun sillä, että molemmat vyöt varmasti menevät kaupaksi jos totean ettei hankinnat olleetkaan hyviä. Ja myös vanhan nahkaisen taidan myydä pois, tosi siisti ja hyvä vyö, ei vain meille sopiva.
Äkilliseen ostosvimmaan vaikutti myös ehkä hyvän tunnin jäljiltä pehmennyt pääni. Meillä on tästälähin tunneilla seuraa, eestinhevostamma omistajineen on ennenkin käynyt Marin tunneilla ja nyt kun he muuttivat meille, voidaan käydä samoilla valmennuksilla, kivaa.
Kenttä oli kovahko vaikka ilma olikin jo plussan puolella, ja Pena oli vähän haluton liikkumaan. Keskityttiin ravissa kokoamiseen ja lisäämiseen, melko yksinkertaisilla harjoituksilla. Kokoamisessa yllätyn aina siitä miten paljon voin Penaa jo lyhentää! Helposti tyydyn köpsyttelemään jotain vakiovauhtia, vaikka se poni jo todella pystyy kokoamaan ja lyhentämään ravia. Ok, muoto ei ehkä pysy niin hyvin kuin normiravissa, mutta noin muuten saan siitä irti jo melko hyvää "pientä" ravia. Lisäykset sen sijaan olivat tänään työn ja tuskan takana koska poni ei vain edennyt... Kun kyllästyin pohkeella jyystämiseen, pyysin hetkeksi käteeni ekopiiskan eli luomuraipan eli pajusta taitetun oksan. Raipan mukanaolo tuo vauhtia, mutta kaikki muu sitten hajoaakin. Tikutitikuti täysillä karkuun. Vuorottelin ekopiiskaa välillä käteen ja välillä pois ja sain taas kerran noottia siitä että pitäisi vaan laittaa ne kannukset jalkaan jos poni ei mene pohkeesta mihinkään. Mutku mää en osaa!
Silti jäi hyvä mieli tunnista. Tarvitsen opetusta, tarvitsen keskittymistä ja keskittymisen saavutan parhaiten kun joku valvoo mitä teen. Tarvitsen jonkun sanomaan että vaadi, pyydä ja haasta.
Ratkaisin satulavyöprobleeman ainakin alustavasti ostamalla molemmat vyöt. Törmäsin Wintec-vyöhön hyvällä tarjouksella (99 e kun normihinta ko. kaupassa 149 e, halvimmillaan ennen tätä päivää olen nähnyt vyön 130 eurolla), ja sitten kun samassa kaupassa oli myös joustoton nahkainen S-vyö sellaiseen normi-nahkavyön hintaan (alle 100 e siis), niin jotenkin sitten kyllästyin jahkailuun ja ostoskoriin ja pois klikkaamiseen ja räväytin ja tilasin molemmat! Ja satulahuovankin vielä! Mikäköhän minuun meni, nyt vähän hirvittää että laitoin liki kaksisataa pelkkiin satulavöihin?
Puolustaudun sillä, että molemmat vyöt varmasti menevät kaupaksi jos totean ettei hankinnat olleetkaan hyviä. Ja myös vanhan nahkaisen taidan myydä pois, tosi siisti ja hyvä vyö, ei vain meille sopiva.
Äkilliseen ostosvimmaan vaikutti myös ehkä hyvän tunnin jäljiltä pehmennyt pääni. Meillä on tästälähin tunneilla seuraa, eestinhevostamma omistajineen on ennenkin käynyt Marin tunneilla ja nyt kun he muuttivat meille, voidaan käydä samoilla valmennuksilla, kivaa.
Kenttä oli kovahko vaikka ilma olikin jo plussan puolella, ja Pena oli vähän haluton liikkumaan. Keskityttiin ravissa kokoamiseen ja lisäämiseen, melko yksinkertaisilla harjoituksilla. Kokoamisessa yllätyn aina siitä miten paljon voin Penaa jo lyhentää! Helposti tyydyn köpsyttelemään jotain vakiovauhtia, vaikka se poni jo todella pystyy kokoamaan ja lyhentämään ravia. Ok, muoto ei ehkä pysy niin hyvin kuin normiravissa, mutta noin muuten saan siitä irti jo melko hyvää "pientä" ravia. Lisäykset sen sijaan olivat tänään työn ja tuskan takana koska poni ei vain edennyt... Kun kyllästyin pohkeella jyystämiseen, pyysin hetkeksi käteeni ekopiiskan eli luomuraipan eli pajusta taitetun oksan. Raipan mukanaolo tuo vauhtia, mutta kaikki muu sitten hajoaakin. Tikutitikuti täysillä karkuun. Vuorottelin ekopiiskaa välillä käteen ja välillä pois ja sain taas kerran noottia siitä että pitäisi vaan laittaa ne kannukset jalkaan jos poni ei mene pohkeesta mihinkään. Mutku mää en osaa!
Silti jäi hyvä mieli tunnista. Tarvitsen opetusta, tarvitsen keskittymistä ja keskittymisen saavutan parhaiten kun joku valvoo mitä teen. Tarvitsen jonkun sanomaan että vaadi, pyydä ja haasta.
perjantai 9. marraskuuta 2012
Hierontaa ja satulavyöongelmia
Penalla kävi keskiviikkona hieroja. Selästä ei enää löytynyt mitään arkovaa paikkaa, tämä hyvä! Toispuoleisuustulkinnoissani olen ollut oikeilla jäljillä, joskaan mitään kovin merkittävän hälyyttävää ei lihaksistosta löytynyt. Mutta joka tapauksessa niin kuin olen ounastellut, oikealta puolelta lavanseutu sekä kaula olivat kireämpiä ja tukkoisempia kuin vastaavat lihakset vasemmalta puolen, ja samoin ristikkäiseltä puolelta eli vasemmalta pyllyn seudulta löytyi kireyttä.
Ratkottiin hierojan kanssa myös Penan vatsanalusongelmaa, eli sen hirmuisen suurta herkkyyttä satulavyön laitoissa ja muutenkin mahan alta / kainaloista kopeloimisessa. Kuten edelliselläkin hierontakerralla, olivat nytkin Penan rintalihakset kireät. Nyt löydettiin myös pieni kuoppa rintalihasten välistä, juuri satulavyön kohdalta (ja karvapyörteen keskeltä, tietenkin). Voisiko kyseessä olla jokin vanha lihasvamma, jota Pena aristaa? Tai jota sen kipumuisti aristaa? Koska satulavyön kiristämistä Pena ei protestoi, mutta laittamista kylläkin, vaikka kuinka hitaasti ja lempeästi yritän.
Satulavyödilemma siis jatkuu. Olen hankkimassa uutta vyötä, mutta kriteeristöni tuntuu mahdottomalta. Vyön pitää olla siis kouluvyö, s-mutkainen, mieluiten nahkaa ja ilman joustoja. Leveä, pehmeä ja hevosta vasten miellyttävä. Olen löytänyt näitä tasan kaksi, toinen Prestigen ja toinen Passierin, ja hintaa iloisesti lähes 150 e. Siis pelkästä satulavyöstä!
Penan ongelmat ovat siinä että vyö ahdistaa. Ja satula tahtoo vieläkin toisinaan siirtyä eteenpäin kun tulee tiukka paikka. Eli mutkavyö tarvitaan ja joustoja ei saisi olla, koska nykyisen s-mutkavyön teho tuntuu menevän joustojen myötä hukkaan. Nykyinen vyö on myös aika kapea ja voimakkaasti sisäpinnaltaan tikattu - ei selkeästikään miellytä Penan herkkää vatsanalushipiää.
Haaveilen Wintecin ilmapaneelivyöstä (vaikka siis sekin menee hintaluokassaan tuonne liki 150 e eikä edes ole nahkaa, Batesin nahkaversiosta ei kehtaa edes haaveilla), se on muotoiltu, leveä, kehuttu mukavaksi ja jotenkin sen ominaisuudet kuulostaisivat siltä että kannattaisi kokeilla. Mutta ilmeisesti vyö on kauttaaltaan elastinen. Mites sellainen ominaisuus sitten toimii jos vyö kuitenkin lupaa pitää satulan paikallaan? Saako sen riittävän napakaksi mutta ei viheltävän tiukaksi? Tasaavatko ne ilmapaneelit todella niin paljon että käyttömukavuus säilyy?
Sattuisiko jollan blogissa vierailevalla olla kokemuksia esim. noista wintecin vöistä, tai muuten vaan halua kommentoida tai vinkata jotain liittyen tähän vyödilemmaan?
Ratkottiin hierojan kanssa myös Penan vatsanalusongelmaa, eli sen hirmuisen suurta herkkyyttä satulavyön laitoissa ja muutenkin mahan alta / kainaloista kopeloimisessa. Kuten edelliselläkin hierontakerralla, olivat nytkin Penan rintalihakset kireät. Nyt löydettiin myös pieni kuoppa rintalihasten välistä, juuri satulavyön kohdalta (ja karvapyörteen keskeltä, tietenkin). Voisiko kyseessä olla jokin vanha lihasvamma, jota Pena aristaa? Tai jota sen kipumuisti aristaa? Koska satulavyön kiristämistä Pena ei protestoi, mutta laittamista kylläkin, vaikka kuinka hitaasti ja lempeästi yritän.
Satulavyödilemma siis jatkuu. Olen hankkimassa uutta vyötä, mutta kriteeristöni tuntuu mahdottomalta. Vyön pitää olla siis kouluvyö, s-mutkainen, mieluiten nahkaa ja ilman joustoja. Leveä, pehmeä ja hevosta vasten miellyttävä. Olen löytänyt näitä tasan kaksi, toinen Prestigen ja toinen Passierin, ja hintaa iloisesti lähes 150 e. Siis pelkästä satulavyöstä!
 |
| Passierin vyö, kuva lainattu satula.com |
Penan ongelmat ovat siinä että vyö ahdistaa. Ja satula tahtoo vieläkin toisinaan siirtyä eteenpäin kun tulee tiukka paikka. Eli mutkavyö tarvitaan ja joustoja ei saisi olla, koska nykyisen s-mutkavyön teho tuntuu menevän joustojen myötä hukkaan. Nykyinen vyö on myös aika kapea ja voimakkaasti sisäpinnaltaan tikattu - ei selkeästikään miellytä Penan herkkää vatsanalushipiää.
Haaveilen Wintecin ilmapaneelivyöstä (vaikka siis sekin menee hintaluokassaan tuonne liki 150 e eikä edes ole nahkaa, Batesin nahkaversiosta ei kehtaa edes haaveilla), se on muotoiltu, leveä, kehuttu mukavaksi ja jotenkin sen ominaisuudet kuulostaisivat siltä että kannattaisi kokeilla. Mutta ilmeisesti vyö on kauttaaltaan elastinen. Mites sellainen ominaisuus sitten toimii jos vyö kuitenkin lupaa pitää satulan paikallaan? Saako sen riittävän napakaksi mutta ei viheltävän tiukaksi? Tasaavatko ne ilmapaneelit todella niin paljon että käyttömukavuus säilyy?
 |
| Wintec Cair ilmapaneelikouluvyö, kuva lainattu tanjanratsutila.com |
Sattuisiko jollan blogissa vierailevalla olla kokemuksia esim. noista wintecin vöistä, tai muuten vaan halua kommentoida tai vinkata jotain liittyen tähän vyödilemmaan?
lauantai 3. marraskuuta 2012
Parempia uutisia
Poniini voi paremmin. Selän kipu on mennyt oikeastaan kokonaan ohitse, ja mitä enemmän aikaa kului, sitä selvemmin kävi ilmi että revähdysvammasta oli kyse. Onneksi! Ainahan sitä säikähtää, että kyse on jostain vakavammasta.
Myös oma käteni selvisi potkusta säikähdyksellä. Vaikka kengittäjän odottaminen on rasittavaa, oli nyt kuitenkin onni onnettomuudessa että Penalla ei vielä silloin ollut hokkeja.
Nyt on hokit ja tilsakumit alla ja vettä sen kun sataa...
Pena on liikkunut pari päivää verrytellen liinassa ja lämmettyään myös kentällä irti. Liikkeet ovat olleet symmetrisia ja normaaleja eikä selkä ole reagoinut. Olen kuitenkin käyttänyt ahkerasti linimenttiä ja loimittanut liikkumisen jälkeen. Tänään kävin selässä pitkähköksi venyneen tauon jälkeen ja kylläpä tuntui taas monella tapaa nurjalta. Poni meni ihan hyvin mutta miten kaikki tuntuu aina niin vaikealta kun on ollut ratsastustauko? Itse könötän jotenkin oudosti ja jännitän ja tarkkailen ja Pena on jäykkä ja kankea kuin sitä ei olisi koskaan ratsastettu. Kävin askellajit läpi, laukka oli aivan hirveetä.
Koitan olla positiivinen että se lähtee tästä taas kun saadaan rytmistä kiinni. Tekisi myös mieli pyytää Maria ratsastamaan Penaa kerran-pari, jotta saisin taas kokeneemman analyysia ponin vaiheesta.
Ja pakollinen narina vielä loppuun: miks on niin pimeetä ja niin marraskuu. Voi rähmä.
Myös oma käteni selvisi potkusta säikähdyksellä. Vaikka kengittäjän odottaminen on rasittavaa, oli nyt kuitenkin onni onnettomuudessa että Penalla ei vielä silloin ollut hokkeja.
Nyt on hokit ja tilsakumit alla ja vettä sen kun sataa...
Pena on liikkunut pari päivää verrytellen liinassa ja lämmettyään myös kentällä irti. Liikkeet ovat olleet symmetrisia ja normaaleja eikä selkä ole reagoinut. Olen kuitenkin käyttänyt ahkerasti linimenttiä ja loimittanut liikkumisen jälkeen. Tänään kävin selässä pitkähköksi venyneen tauon jälkeen ja kylläpä tuntui taas monella tapaa nurjalta. Poni meni ihan hyvin mutta miten kaikki tuntuu aina niin vaikealta kun on ollut ratsastustauko? Itse könötän jotenkin oudosti ja jännitän ja tarkkailen ja Pena on jäykkä ja kankea kuin sitä ei olisi koskaan ratsastettu. Kävin askellajit läpi, laukka oli aivan hirveetä.
Koitan olla positiivinen että se lähtee tästä taas kun saadaan rytmistä kiinni. Tekisi myös mieli pyytää Maria ratsastamaan Penaa kerran-pari, jotta saisin taas kokeneemman analyysia ponin vaiheesta.
Ja pakollinen narina vielä loppuun: miks on niin pimeetä ja niin marraskuu. Voi rähmä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)