Alkuviikon ajatelmia

Maanantai oli juoksutuspäivä. Penassa oli virtaa vähän turhankin paljon, ja se keräsi aikamoiset kierrokset kun kävin alkukävelemässä sen kanssa radalla ja vein sitten liinassa kentälle, johon se kuuli kun varsakaveri kiljui sille tallista. Liikkeissä oli siis lentoa ja potkua! Kuuliaisuus oli kohtuullinen kunnes tuli laukan vuoro. Oikeaan laukkaaminen meni hyvin, ensin oli virtaa ja vauhtia niin että päätin antaa Penan vain juosta suurimman pöhinän pois, ja kun se oli rauhoittunut hieman, tein sillä lyhyitä nostoja ja siirtymiä raviin/käyntiin. Vaikeampaan vasempaan alkoi sitten pölöenergia loppua ja tilalle tuli se Pena reilun vuoden takaa, joka kääntyi vain kohti juoksuttajaa ja uhmasi kaikin tavoin käskyjä. Kun sitten komensin etenemään, tulikin sarja pukkeja minua päin... No, Pena sai lyhyen ja erittäin määrätietoisen kurinpalautuksen ja loppuviimein se olikin oikein hieno ja kuuliainen poni. Loppukäynnit tehtiin taas pihatiellä.

Tiistaina oli ihanan lämmin kevätpäivä ja ajattelin ratsastavani kunnon treenin kentällä. Pena oli jotenkin kaikin tavoin vastahankaan jo kuntoonlaitossa, sitten kentällä totesin että olin satuloinut liian eteen, korjasin mutta korjasin liian taakse, ja siinä sitten hyppäsin selkään ja pois eikä tuntunut että mikään asettuisi niin kuin pitää. Kun sitten olin viimein valmiudessa alkaa ratsastaa, tuntui Pena pikkuisen epäpuhtaalta ravissa. Ainakin se oli haluton ja voimaton liikkumaan ja notkea kuin rautakanki. En tiedä, oliko se sitten jäkissä maanantain juoksutuksesta, olisiko se voinut liukastua pihatossa vai oliko se satula sittenkin jotenkin hullusti siellä, en tiedä. Päädyin sitten vain lyhyesti keventelemään molempiin kierroksiin löysin ohjin ja lopetin siihen.

Tänään keskiviikkona lähdin vasta illalla kentälle, ajatuksena että katson kuinka poni liikkuu ja teen sitten treenin sen mukaan. Käytävällä Pena keksi jonkun mörön tallin ovensuusta, tuijotti ja tärisi ja paskansi valehtelematta kahdeksan kertaa. Käytiin pihan puolella ihmettelemässä mörköjä mutta ei löydetty mitään. Mietin hiljaa mielessäni, että ei taida tulla ratsastamisesta mitään. Ja sitten alkoi vielä sataa vettäkin. Jätin nyt satulasta huovan kokonaan pois että satula varmasti pysyisi paikoillaan, ja se osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi.
Pena oli vielä kentälläkin jännittynyt ja kyttäili ja säpsähteli vähän joka suuntaan. Aloin kuitenkin työskennellä ja yritin pitää vain oman pääni kasassa ja mielen vakaana ja rauhallisena. Eilisistä epäpuhtauksista ei onneksi ollut tietoakaan ja loppujen lopuksi poni olikin aika hyvä! Tehtiin hommia aika tasan tunnin ajan, ravissa pääosin vasempaan (ajatuksella sisätakajalkaa kohti ulkokättä eli kunnolla rungon alle) ja laukassa vain oikeaan. Jossain vaiheessa Pena oli unohtanut kaikki mörötkin ja toimi tosi rehellisesti ja hyvin.

Penan vasen kinner on hiukan turvotellut toisinaan. Laitoin siihen nyt linimenttiä, mutta tietenkin väkisinkin miettii, voiko siinä olla jotain enemmänkin vialla kun sen on niin vaikea astua sillä rungon alle. Samoin satulansovittajaan olin yhteydessä, pyysin sitä lähiviikkoina tarkistamaan, joko satulassa olisi muokkaustarvetta kun se ei aina enää tunnu asettuvan selkään niin kuin pitäisi.

Kuvia

Tässä kuvia reilun viikon takaisesta ratsastuksesta jolloin oltiin melkoisen... jännittyneitä molemmat.

Kuvista kiitos Anninalle!

Käyntiä

Jäykkänä ravia

Vielä jäykempänä

Välikäynnit

Loppuravissa jo vähän letkeämpänä

No niin!

Poni!

Tahtia, liikettä, irtonaisuutta, ja hiukan jotain ällöä

Äkkiä ne lumet lähtee! Kenttä on parissa päivässä vapautunut lumesta, nyt se on enää vain märkä. Sekään ei menoa niin haittaa, varusteet saa aina pestyä ja Pena-hienohelmalle tekee ihan hyvää joutua liikkumaan lammikoiden läpi.

Pena on nyt jäänyt tilapäisesti kaksin pihattoon varsakaverinsa kanssa, kun lauman pomoruuna joutui sairastarhaan. Ruunalle tuli kaulaan valtava märkäpaise joka tällä viikolla puhkesi. Mätää valui useita päiviä kuin hanasta laskien, ja nyt eläinlääkäri kävi asentamassa paiseeseen dreenin, eikä sellaisen virityksen kanssa tietenkään voi tarhailla kimpassa muiden kanssa. Pena nimittäin "ilahdutti" eräänä aamuna hoivaamalla kaverinsa pipiä: se nuoli silmät puoliummessa sitä keltaista visvaa valuvaa paisetta. Myönnän että hetken ajan harkitsin soittavani Marille että tulee noutamaan ällöttävän elukkansa heti pois...

Torstaina kävin Penan kanssa ensin kylmiltään kiertämässä radan selästä käsin. Kovin oli jännää, mutta tiemme eivät erkaantuneet ja palasimme samassa askellajissa pihaan kuin missä poistuimmekin. Jatkoin siitä hetkeksi kentälle, mutta Pena oli lähes koko ratsastuksen jännittynyt ja tikitti vain ylöspäin. Asiaa ei helpottanut se, että meillä oli yleisöä ja yleisöllä kamera, kuskikin oli paskanjäykkänä kun joku katsoi! Se menee aina niin hyvin kun mennään vain kaksistaan... Positiivista kuitenkin, että saatan saada ratsastuskuvia näytille.

Törmäsin surffaillessani tällaiseen artikkeliin nuorten hevosten kouluttamisesta ja ratsastamisesta, ja pidin sen sisältöä varsin viisaana ohjenuorana. Lyhyesti: nuorelle hevoselle tärkeintä on oppia liikkumaan ratsastajan kanssa eteen-alas ja sitä kautta oppia kantamaan itseään. Pitkä selkälihas ei ole kantava lihas vaan liikelihas, ja jos hevonen on liian aikaisin vedetty liian pakettiin, sen pitkä selkälihas kipeytyy ja hevonen tulee haluttomaksi liikkua. Nuoren hevosen kanssa tulisi edetä seuraavassa järjestyksessä: tahti - irtonaisuus - tuntuma - lennokkuus - suoristus - kokoaminen, ja näistä kokoaminen kenties vasta vuosien työskentelyn jälkeen. Ok, tässä puhuttiin ihan korkeimpiin koululuokkiin tähtäävistä nuorista ja kokoamisella viitataan piaffen kaltaiseen kokoamisasteeseen, mutta omaan järkeeni tämä etenemisjärjestys tuntui silti varsin oikealta.

Pena ei ole niin nuori kuin hevoset joihin tässä artikkelissa viitattiin (3-4 -v.), sen lihaksisto on jo iänkin puolesta kehittyneempi, mutta lyhyen ratsu-uransa takia sillä ei vielä ole kovin ihmeellinen ratsastuksellinen lihaksisto. Ja lopputulos, johon sen kanssa haluan päästä, on hyvin ja omalla moottorilla liikkuva, tasapainoinen ja notkea hevonen, joka työskentelee rehdisti koko kropallaan ja positiivisella ilmeellä ratsastajalleen. Siihen päämäärään nähden on mielestäni varsin olennaista aloittaa siitä, että hevosella on ensin tahti, irtonaisuus ja halu liikkua laajasti ja pyöreästi, ja vasta kun nämä asiat ovat hallussa, voidaan alkaa ajatella muodon kokoamista. Liikelaajuushan ei saisi merkittävästi kärsiä vaikka hevonen olisikin kootussa muodossa.

Eilen perjantaina kiipesin sitten selkään nämä ajatukset päällimmäisenä mielessäni. Tein käynnissä kumpaankin suuntaan hyvän alkuverryttelyn ympyrän pienentämisellä ja suurentamisella, siten että koko ajan käynti säilyisi mahdollisimman isona ja rentona. Ravia työskenneltiin vähän samalla ajatuksella - ensin vain rohkeasti ja isosti eteenpäin, ja sieltä ympyröiden ja kaarroksien kautta pikkuhiljaa pyöreyttä, eteen- ja alaspäin hakevaa muotoa. Huomaan, että ratsastan itse paremmin, kun totean itselleni melkein puoliääneen, että päästä viis, kunhan menee eteen. Ajatuksena siis se, etten itse jäisi jumittamaan kaulan ja pään asennon tuijottamiseen, vaan ratsastaisin nimenomaan takaa eteenpäin, ja kaareutuva kaula säilyisi vain lopputuotteena ja palkintona, joka tulee kun hevonen työskentelee takaosallaan aktiivisesti ja oikein. Teoriassa helppoa, käytännössä huomaan toisinaan jääväni nyhertämään jotain asetusta niin että unohdan kokonaan ratsastaa takajalkoja.

Laukassa jatkettiin samalla tavalla. Ensin vain laukkaa eteenpäin kevyessä istunnassa, ja sitten vähitellen lisää tuntumaa, istuntaa, ulkoapuja, symmetrisempää kaarrosta ja sieltä kautta laukkaankin pyöreyttä ja voimaa. Oikeaan kierrokseen Pena oli mahtava! On niin hieno huomata miten nopeasti se oppii. Nyt laukkaa pystyi jo säätelemään melko hyvin ja hevosen selkä pysyi rentona jolloin löysimme välillä todella hienosti oikean rytmin, eikä kuskikaan hölskynyt kuin säkki nestettä satulassa. Vasen on vaikeampi ja siihen kierrokseen tulikin kerran protestipukki kun korjasin voimakkaammin pohkeella. Nyt tuntui siltä että vasemman kierroksen vaikeus johtuu lihaskunnon heikkoudesta, sillä loppua kohden vasempaan laukkaaminen kävi vaikeammaksi ja Pena kaatui jyrkemmin sisään. Ihan ensimmäisen, pidemmän laukkapätkän se jaksoi paremmin tasapainossa.

Ratsastaminen tuntui taas ihan hirmu kivalta ja palkitsevalta. Ja olen onnellinen uusista gaitersseistani, miksen ole aiemmin hankkinut sellaisia?

Hierontaa ja harppomista

Tänään kävi odotettu hieroja käsittelemässä Penan. Pena oli oma eloisa itsensä (lue: ei todellakaan vaipunut nirvanaan niin kuin hevoset tapaavat hierottaessa tehdä. Ei ei. Pena imi posket lommolla kuivunutta kauraa ja pellavalimaa kaltereiden väleistä ja kyttäsi olemattomia haamuja avoimesta ulko-ovesta). Erityisen pahoja jumeja siinä ei ollut, mutta kireyksiä kyllä siellä täällä: vasemmalla puolella rintalihaksessa, oikealla selässä, ja ristiselässä molemmin puolin. Myös pakaralihakset olivat kireät. Uusintakäsittely otetaan parin kolmen viikon päästä, riippuen siitä, miltä Pena seuraavilla kerroilla tuntuu selästä käsin.

Eilen ratsastin Penan nopeasti kentällä. On ihanaa kun kevät tulee, mutta pohjien tilapäinen löysyys ei ilahduta. Kenttä oli loskan ja märän hiekan sekamelska, kovin raskas ja pettävä, joten ratsastaminen meni aikamoiseksi harppomiseksi. Käytiin kuitenkin askellajit läpi ja jäätiin hiukan työstämään laukkaa ja nostoja. Protestipukkeja tuli vain kerran, samoin kuin yksi aivan ilmiömäisen hieno nosto ja pyöreä, pyörivä, koottu laukka! Se oli tulos kun komensin pukittamisesta ja otin seuraavan pätkän tiukemmalla kurilla, voima suuntautui oikein ja laukka oli tosi hyvää!

Nostoissa istunta-apu alkaa hahmottua Penalle ja ravikiihdyttämisen tarve vähenee koko ajan.

Kokeilin nyt uudestaan sitä kolmipala-oliivia, mutta ei, se ei vaan toimi. Ehkä kiinteä rengas on sitten kuitenkin liian kova Penalle. Se on paljon parempi kädelle kun suussa on liikkuvarenkainen kuolain. Palaamme siis peruskolmipalaan, se on ollut paras vaihtoehto tähänastisista.

Vihdoin kengässä

Penan viikko on kulunut lomaillessa. Jääkeleillä ei paljon kengätöntä hevosta voi liikuttaa! Tänään kuitenkin oli kengityspäivä ja nyt on ponilla popot alla.

Takakaviot olivat aika huonossa jamassa niin kuin olin arvellutkin. Erittäin vinoon virheasentoon kuluneet pienet rääpäleet, ulkosyrjältä jalan painopiste kääntynyt jo ruununrajan alle ja sisäpuolelle. Kengät saatiin kuitenkin lyötyä kiinni. Pihattoasumisen takia jouduttiin tekemään vähän kompromisseja: jalan virheasennon korjaamiseksi olisi kenkää voinut levittää vieläkin enemmän kannatinpinnan ulkopuolelle, mutta pihattohevosella irtipolkemisen riski on niin suuri, joten päädyttiin tämännäköiseen kompromissiratkaisuun:

(joku heinäkin siellä jo törröttää)

Penalle laitettiin vain kantahokit, ja jos kevät tästä tätä tahtia etenee, ruuvailen nekin sieltä kohta pois. Eteen tuli hiukan normikenkää kapeampi (eli kevyempi) kenkä. 

Positiivista oli, että Pentti saatiin kengitettyä ilman rauhoittamista! Meillä on niin huippu kengittäjä joka tietää mitä tekee ja tekee sen rauhassa ja varmasti. Ihan viimeisen jalan kohdalla Pena äkisti keveni edestä eli nousi hitaasti pystyyn pari kertaa, mutta kun ei saavuttanut rämpyilyllä mitään, palasi sitten takaisin neljälle jalalle. 

Hööksiltä tuli tällä viikolla paketti josta paljastui Penalle uudet suojat: 

Paketissa oli myös yksi satulahuopa, bootsit (jotka oli liian pienet ja lähtee takaisin) sekä mulle gaitersit. Ja myös uudet suitset tuli hankittua tällä viikolla, koska jos kerran on ruskea satula, ei voi olla mustat suitset! Iih, ihanaa olla näin turhamainen. 

Kengityksen jälkeen Pena totutteli uuteen oloonsa muutaman tunnin, ja alkuillasta juoksutin sen liinassa. Taas, note-to-self: juoksuta aina kunnon välineillä niin hommasta on jotain hyötyä. Nyt laitoin sivuohjat + juoksutusvyön. Sivuohjat olivat oikeastaan aika löysällä, koska en halua vetää väkisin tasapainotonta hevosta pakettiin, mutta niistä on kuitenkin oikeissa kohdin apua. 

Ihan alkuun Pena sipsutteli, se on niin tottunut varomaan liukastumista. Mutta kun se tajusi että nyt on pitoa, siinä alkoi olla aika tavalla virtaa! Liike näytti ravissa hurjasti paremmalta kuin ennen, sehän ihan todella ravasi myös takajaloillaan. Isosti! Laukka oikeaan oli ok, vasempaan... vaikea. Kaatuu sisään ja korjaa sitten ristilaukalle tai vaihtoehtoisesti tekee takajaloilla sellaista pupuloikkaa. Ja menee kovaa ja kaatuu entistä enemmän sisään ja korjaa aina vaan huonompaan laukkaan... Jännä että liinassa se lisää vauhtia kun tasapaino loppuu, ratsailta se tiputtaa heti vauhdin alas. Kaksi hyvää pätkää vaadin ja niiden jälkeen lopetettiin. Ponille tuli hiukan hiki, ja loppuravissa se venytti tosi komeasti eteen-alas. 

Hieno siitä vielä tulee!

Piehtarointipaikan hakua (ja linssilude-varsa)

Pyörähdys

 Ja rrrravistus.

Ratsastus, mikä ihana laji

Oi voi! Tänään oli taas sellainen päivä kun kulki oikein hyvin.

Mutta palataanpa ennen tätä päivää hiukan taaksepäin tällä viikolla. Rokotuksen jälkeisenä päivänä laitoin Penan valjaisiin ja ohjasajoin sitä kentällä sekä pihatiellä. Ponini on lapsinero, sille on vain opetettu ohjasotteet maastakäsin mutta minun tietääkseni sitä ei ole ajettu pitkillä ohjilla takaa. Silti tyyppi kulki niin kuin ei olisi mitään muuta koskaan tehnytkään. Aivan mahtavaa! Kunhan kesä koittaa, opetan sen aivan varmasti ajolle. Operaatio saattaa vaatia jokusen harjoitusaisaparin Penan reaktionopeuden tuntien, mutta kunhan se tottuu siihen että jotain laahaa perässä eikä se olekaan maailmanloppu, siitä tulee mainio kärryponi.

Perjantaina oli ikävä tuuli ja vesiräntäsade, mutta menin vielä illalla Penan kanssa kentälle. Tuli taas todistettua käytännössä oma hölmöys: älä tee mitään nälkäisenä ja kiireisenä. Älä varsinkaan ratsasta nuorta hevosta jonka kanssa ei vain voi toimia kello kädessä. Pena oli vasempaan tosi jäykkä, roikkui kaikin voimin kiinni vasemmassa ohjassa ja punki vain perää sisälle vasten pohjetta. Pikainen läpiratsastus muuttui sitten työskentelyksi jotta saisin ponille edes muutaman suoran askeleen, ja pienen pätkän ympyrän kaarella ilman että takapää huitelee omaa reittiään. Miten kuten päästiin hetkeksi yhteisymmärrykseen ja lopetin siihen, en ottanut laukkaa lainkaan. Ei jäänyt yhtään kiva olo tästä ratsastuskerrasta, harmitti oma kiireisyys ja kireys. Istuinkin varmaan ihan miten sattuu, tuhannen mutkalla ja siinä sitten ihmettelin, kun poni liikkuu kankeasti ja väärin.

Penalla oli tässä välissä lauantai taas vapaa, ja tänään sunnuntaina kiipesin selkään mieli avoimena ja yritin olla sättimättä itseäni edelliskerran huonosta ratsastuksesta. Pena oli edelleen vasempaan notkea kuin rautakanki, mutta jotain positiivista: nyt sen takaosa pysyi suhtkoht etuosan kanssa samassa linjassa, vain toisinaan jouduin korjaamaan takapäätä ympyrän kaarelta ulos.

Huomasin, ettei Pena oikeastaan antanut edes asetusta läpi vasempaan! Päädyin sitten tekemään sen kanssa pieniä syherövoltteja ympyrän sisälle, tavoitteena pelkästään saada se kääntämään päätään ja taivuttamaan kaulaansa reilusti sisään. Vauhti piti aluksi ottaa kokonaan pois ennen kuin ponilla syttyi lamppu päässä. Ulko-ohjan tukea se ei kestänyt ensiksi yhtään, joten tehtiin sitten vain kaulan jumppaamista, ja pikkuhiljaa se alkoi hellittää myös puremasta kiinni kääntävään ohjaan. Sitä kautta sain sitä ihan tosi kevyesti myös tukeutumaan ulko-ohjaan ja luottamaan, että päätä ja kaulaa voi taivuttaa vaikka sormeni olivatkin ulko-ohjan ympärillä.

Kentän pohja on sulamassa vähän sohjoksi, mutta pitoa oli vielä kohtalaisen hyvin, joten otimme tänään aika paljon myös laukkaa. Ja jee! Se sujui. Nostot ovat vielä melko rumia (pää nousee ja raviaskel tahtoo kiihtyä), mutta en ole välittänyt siitä, kunhan on tullut laukkaa eikä pukkisarjaa. Tänään saldona yksi loiva pukki josta selvittiin vain pyytämällä liikettä lisää eteen. Raippaa ei ollut mukana lainkaan.

Laukkailtiin ensin vain suoria pätkiä ja ihan loivat kaarrokset kentän päissä niin että olin kevyessä istunnassa. Pikkuhiljaa Penan verryttyä aloin istua pätkiä alas ja vaatia myös vähän kokoamista käännöksissä. Ja poni toimi! Se väläyttää välillä askeleen-kaksi sellaista ihanaa pyöreää ratsastettavaa laukkaa jossa on helppo istua, sen oikein tuntee milloin se nostaa selkää ja käyttää takajalkojaan. Olin tyytyväinen omaan istumiseenikin tänään, ahkera teoriaharjoittelu on tuottanut tulosta. Lainasin kirjastosta vinon pinon luettavaa (mm. Pennejä taivaasta ja Pieni kauhukauppa -kirjat, joissa on erinomaisia mielikuvaharjoituksia ratsastajalle oikean istunnan löytämiseksi) ja olen laukkaillut mielessäni kaiket päivät. Ex-ravuriratsastajan on vain niin vaikea sisäistää ratsuhevosen laukkaa: sille se on vain yksi askellaji eikä siihen liity sen suurempaa draamaa. Laukkaa voi hidastaa ja lisätä ja siellä voi kuski opetella istumaan ilman että hevonen sinkoaa kuuta kiertävälle radalle kun on niin superjännää mennä laukkaa!!

Vasen kierros on laukassakin Penalle vaikeampi, se tahtoo jo nostossa työntää takaosan sisälle ja nostaa laukan lähes kylki edellä. Samoin se todella mielellään puree kiinni vasempaan (eli sisä-) ohjaan ja tietenkin kaatuu aivan holtittomasti sisään kaarteissa. Tänään kuitenkin itse laukka oli niin hyvää ja varmaa, että pystyin muutaman kerran ihan todella työntämään takaosaa ulos ja ratsastamaan ulkoavuille ilman että laukka tippui kokonaan pois. Lopetettiin hyvään suoritukseen ja keventelin vielä vasemmassa kierroksessa loppuraveja niin että poni taipuisi oikein reilusti kaulastaan sisään ja olisi ulko-ohjan tuella.

Pena on niin hauska kun siitä näkee milloin se on työskennellyt rehdisti ja antanut kaikkensa. Se relaksoituu aivan täysin kun tulen alas ja kävelen sen kanssa loppukäynnit maastakäsin. Tapanani on päästää sen mahavyö ihan löysäksi asti ja toisinaan myös avata kaikki turpahihnat. Ponin ilme on euforinen kun se matustelee kuolainta, ihan kuin se oikein kertaisi mielessään, mitä tehtiin ja opittiin.

Alkavalla viikolla Pena toivottavasti saa sekä kengät että hieronnan! Ihmettelen suuresti jos siitä ei löydy jumeja ja lukkoja, sen verran iso ero eri puolien ratsastamisessa on. Otan nyt omaan ohjelmistoon maastakäsin kaulan ja kylkien venytyksiä namin perässä, ehkä niilläkin on jotain positiivista vaikutusta notkeuteen?

Miniloma

Maanantaina oli tarkoitus ratsastaa hyvin kevyesti ja nopeasti askellajit läpi rennolla ja pitkällä hevosella. Tätä edeltäneet kaksi ratsastuskertaa olivat olleet erinomaisen hyviä, ei lainkaan pukkeja laukassa, laukka jopa eteni ja hetkittäin liike tuli selän läpi niin kuin kuuluukin. Sunnuntaina kentällä oli samaan aikaan toinenkin hevonen eikä se haitannut Penan menoa eikä keskittymistä millään lailla.

No, maanantain rentoilu ei sitten mennyt ihan niin kuin ajattelin. Menin selkään vasta iltahämärissä ja kenttä oli jo jäätynyt aurinkoisen päivän jälkeen hiukan rapsakaksi. Jätin raipankin kokonaan pois koska sille ei ollut ollut käyttöä edellisillä kerroilla. Pena oli jotenkin äkäisen oloinen heti alusta lähtien, jäykisteli ja jännittyi, ja laukassa pukitteli varsin tomerasti. Luulen että pukittelu olisi jäänyt yhteen testipukkiin jos olisi ollut raippa mukana, mutta kun pukittamisesta ei tullutkaan tiukkaa palautetta, pukkeja alkoi tulla useampia. Pidin kuitenkin kiinni ajatuksesta ratsastaa vain nopeasti, ja kun saatiin molempiin suuntiin yhdet laukannostot ilman peränheittoa, ravasin lyhet loppuravit ja lopetin siihen.

Pohdin sitten itsekseni, missä vika. Liikaa kenttätyötä? Kenties, vaikka olen yrittänytkin rytmittää ratsastuskertoja siten ettei samanlaista hinkkaamista tule kahtena päivänä peräkkäin. Haluaisin kovasti päästä maastoon, mutta ensin pitäisi vähän saada kuivaharjoitella omalla ajoradalla muutakin kuin käyntiä. Rata vain on ihan tukossa lumesta eikä meidän pienessä traktorissa riitä yty avaamaan sitä. Ja nyt kun lämpötilat vaihtelevat hurjasti yön ja päivän välillä, hangen pinta on todella repivän terävä hevosen tipahtaa siitä läpi. Ehkä parin viikon päästä tilanne on jo parempi!

Ehkä tylsistymistä ennemmin kallistuisin kuitenkin siihen, että jostain syystä työskentely tuntui Penasta epämukavalta. Enää en usko häntäremmin aiheuttavan protestia, sen kanssa on kyetty olemaan ihan rennosti jo monen monta treeniä. Pääsyylliseksi epäilen Penan kengättömyyttä: sen takakaviot ovat kuluneet aika pieniksi ja vinoiksi, ja pohjistaan se on ollut arka kai ihan aina. Maanantain ratsastus tapahtui niin myöhään, että kentän pinta oli jo eri lailla kova ja "terävä" kuin normaalisti päiväaikaan ratsastaessa.

Eilen tiistaina pidin Penalla kokonaan vapaan, ja tänään keskiviikkona kävi eläinlääkäri rokottamassa, joten tänäänkään ohjelmassa ei ole mitään liikuntaa. Huomenna ajattelin korkeintaan opetella ohjasajon saloja, joten Pena on saanut tässä pienen miniloman. 

Kengittäjä tulee ensi viikolla ja laittaa Penalle kengät. Toivon että takajalkoihin saadaan kenkä kiinni ilman paikkaamista! Ostin varmuuden vuoksi eläinlääkäriltä limakalvolle laitettavan rauhoitteen, jos Pena päättää ryhtyä hankalaksi kengityksessä. Sen vuoleminenkin tahtoo toisinaan olla vähän työlästä, ja nyt se on ollut kengättömänä pitkään, minun tietoni mukaan ainakin vuoden.

Olen toiveikas että kengät helpottaisivat treenaamista monella tapaa: liukastelua ei tarvitsisi pelätä, Pena voisi liikkua rohkeammin ja rennommin kun jalat pitäisivät aina ja varmasti, ja kuluneet kaviot saisivat tarvitsemansa suojan. Taidan ruveta kenkäämisen jälkeen suojittamaan Penan jalkoja kunnolla ainakin aluksi, ettei se tottumattomuuttaan polje hokeilla itseään rikki. Nyt Penalla on liikutuksessa etusissa bootsit ja viime aikoina olen lisännyt sille taakse matalat hivutussuojat, kun katsoin että se helposti laukassa lyö takajalkojaan yhteen etenkin ympyrällä. Saattaa tosin olla, että kengittäminen korjaa jalan liikettä paremmaksi kun kavion vinous saadaan pois.

Tee vähemmän, ajattele enemmän

Siinä tämänpäiväisen treenin oivallus. Pena on herkkä, huisin herkkä, ja jos se ei ymmärrä jotain, se menee aina vain enemmän mutkalle kun sitä koittaa "ratsastamalla ratsastaa". Poimin oivalluksen erään täykkäriratsastajan blogista ja koin että siinä ollaan asian ytimessä. Tällä ajatuksella sitten ratsastin tänään, alkuverkan jälkeen kahdeksikkoa pysähdyksillä ja käynti-ravi -siirtymillä. Todella vähällä tekemisellä se poni toimii, monesti vain pelkällä ajatuksella.

Laukkatyöskentelyä otettiin tänään hiukan edelliskertoja enemmän. Nostin laukkaa parin raviaskeleen kautta aina pitkän sivun alussa ja otin ravin kautta käyntiin ennen lyhyttä sivua, ja toisella pitkällä sivulla sama kuvio. Note-to-self: en osaa istua laukassa. Puristan, irtoan, jännityn ja nousen. Ei ihme jos poni ei löydä rentoa laukkaa. Tästä syystä mentiin kaikki laukat pyykkinaruohjilla, niin että minä osaisin relata ja sitä kautta ponikin. Laukasta raviin siirtymiset olivat myös aivan karmeita: Pena vetää pään ylös ja selän kivikovaksi ja tiputtaa laukasta kiitoraviin. Töks töks vaan. Lopuksi otin hiukan pidempää pätkää laukkaa ja siinä löydettiin kumpaankin suuntaan hiukan rennompaa askelta, jossa minäkin pääsin istumaan syvälle alas. Mutta erinomainen plussa tälle päivälle: ei lainkaan pukittelua! Laukat myös nousi hyvin.

Penalla on tällä hetkellä suussa oliivikolmipala, mutta en ole ihan varma, onko se sittenkään sille hyvä. Tuntuu, että Penan on vaikea tukeutua kuolaimeen ja että se jää mielellään etenkin käynnissä edestä tyhjäksi. Ehkä laitan huomenna vertailun vuoksi ihan tavallisen kolmipalan sille ja kokeilen, onko nyt kyse vain jostain ratsastuksellisesta ongelmasta vai johtuuko suun tyhjyys kuolaimesta.

Hyppelöitä

Pena pääsi tänään irtohyppäämään! Ensin verryttelin ponin liinassa ja sitten käytiin yhdessä ihmettelemässä kujaa ja maapuomia sekä pientä ristikkoa. Ei ongelmia, joten poni irti ja suunta kujaa päin. Positiivista, ettei Pena yrittänyt kertaakaan tunkea kujasta ohi, ei kentän puolelta eikä myöskään kujan ja ladonseinän välistä. Se myös imi hyvin kohti esteitä, kunhan sen ensin sai kentän oikeaan päähän lähestymään.

 

Hypyt olivat melko mukavan näköisiä. Kenttä alkoi käydä hiukan liukkaaksi kengättömälle, kun koko aamun oli ollut suojaa ja pikkuhiljaa alkoi tihuttaa vettä. Suoralla uralla pitoa oli riittävästi, mutta yhdessä kaarteessa kaahaaminen kostautui ja Pena liukastui ja kaatui. Poni itse ei ollut kaatumisesta moksiskaan, nousi reteästi ylös ja juoksi hakemaan porkkanaa... Ahne ryökäle.

Esteet olivat pikkuisia ristikoita ja pystyjä, suurimmillaan nostin jälkimmäisen pystyn 80 cm. Isoimmasta hypystä ei ole videota, mutta pienemmistä kyllä: VIDEO

Rehellisyyden nimissä laitan esille myös videonpätkän, jossa meno ei ole ihan niin sujuvaa kuin kuulostaisi: vauhti loppuu kesken ja ihan meinaa naamalleen mennä, mutta jotenkuten rämpytellään kujasta läpi kohti kuvaajan porkkanataskuja! VIDEO

Penan jälkeen oli hupinumeron vuoro: Immu 23 v. ex-ravuri pääsi esittelemään olemattomia hyppylahjojaan! Immulla ei ole käytännössä hypätty lainkaan, sillä on 12 vuotta sitten ollut toisessa etusessa pinnallisen koukistajajänteen revähdys, joka tosin parantui odotetussa ajassa ja on siitä lähtien ollut oireeton. Minä en ole hyppyihmisiä ja olen halunnut pitää Immun käyttökunnossa ja terveenä, joten meidän hyppelöt ovat olleet kerta-kaksi vuoteen jotain pikkuristikkoa ja ojanylitystä.

Immu oli varsin tohkeissaan hyppäämisestä ja sovitteli pitkiä koipiaan esteväliin varsin ansiokkaasti. Sulavahan se ei missään nimessä ole, mutta se ei kai ole tarkoituskaan. Tarkoitus oli virkistää vanhan kehoa ja mieltä, ja siinä onnistuttiin! IMMUN VIDEO


Pakko vielä hehkuttaa, kun eilen ratsastin Penaa kentällä: aurinko paistoi, oli lämpöasteita, ei kiirettä, ja poni pelasi kuin ihmisen mieli. Vitsit, tuli tunne että olen löytämässä ratsastamisen ilon uudestaan. On mennyt monta vuotta tosi vähällä ratsastamisella, kun olen jättänyt Immua eläkkeelle ja vain hölkytellyt sen kanssa peruskunnon ylläpitämiseksi.

Kouluratsastuksen treenaaminen on Immun kanssa aina ollut työlästä: toisinaan hirmu palkitsevaa, kun se yrittää ja onnistuu, mutta välillä hirveän turhauttavaa, kun itse olen osannut enemmän kuin hevonen ja suurin osa harjoittelusta on mennyt siihen, että etsin hevoselle sopivaa muotoa jossa sen on hyvä olla ja liikkua. Lv-ravurin ruumiinrakenne ei vain ole tehty kokoamista varten. Nyt kun säännöllisesti istun ratsuksi jalostetun hevosen selässä, huomaan miten merkittävä ero todella on. Vaikka Penallakaan ei kovin kummoinen lihaskunto vielä ole, ratsun taidoista puhumattakaan, niin sen on silti helppo kantaa itsensä, ja se hakee luonnollisesti ja automaattisesti oikeinpäin, tarjoaa rentoutuessaan pyöreää, notkeaa liikettä. Eilen tuli monta tosi harmonista pätkää, kun poni liikkui oikein ja reagoi aivan höyhenenkevyisiin painoapuihin. Oli ihan pakko vähän keikutella pientä mutkaa ja väistöä sen kanssa, kun se oli niin hyvin painoavuilla. Mainio tyyppi!

Täytyy kuitenkin mainita, että ilman Immua en osaisi enkä tietäisi mitään. Immun tuntevat ihmiset tietävät, ettei se todellakaan ole mitenkään päin ratsun näköinen liikkuessaan vapaasti, päinvastoin. Se on ravihevosen perikuva. Väitän silti, että kun työskentelen sitä selästä käsin, se muuttuu huikaisevan paljon myös sivustakatsojan silmiin. Immu on ollut minulle erinomainen opettaja, kun puhutaan oikein istumisesta ja oman kroppani hallitsemisesta. Hiukankin väärin, niin koko hevonen on nyrjällään, ei vain ymmärrä yhtään, mitä siltä halutaan. Tasapainottoman hevosen selässä tasapainoton ratsastaja = katastrofi. Niinpä minun on ollut pakko oppia, yrityksen ja erehdyksen kautta. Ellei minulla olisi ollut Immua, en ehkä olisi niin kiinnostunut siitä, milloin ja miten ratsastaja istuu oikein, ja kuinka pienillä painonvaihteluilla hevosen oikeastaan voi saada toimimaan. Immun hankinta silloin reilut 12 vuotta sitten olisi voinut olla maailmanluokan virheliike, mutta olin onnekas. Immu on ollut ja on edelleen minulle kaikki mitä hevonen voi ihmiselle olla: herkkä opettaja ja paras ystävä.