Penaponi

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Vaahtokylpyä, dressagea ja ohjasajoa

Pena tuli hieronnan jälkeen hieman paremmaksi ratsastaa. Vinous ei ollut kadonnut niin kuin ei odotettukaan, mutta tuntui että sen sai nopeammin ja vähemmällä työllä jumpattua suoremmaksi. Saman kävi toteamassa lainakuski Roosa, kun pidin hänelle ja Penalle loppuviikosta koulutunnin. Kiropraktikon sain sovittua vasta heinäkuulle, joten voi olla että hieronta kannattaa vielä uusia ennen kiropraktikon käsittelyä.

Ollaan rassattu Penan mukavuusalueen reunoja sillä, että meillä on ollut ratsastuksessa seuraa. Naapuri käy meidän kentällä suomenhevosineen, ja kun he saapuvat traikulla pihaan, menee Penalle hetkellisesti kuppi ihan nurin. Mutta aika mainiosti se pääsee yli järkytyksestään ja pystyy kentällä toimimaan liki normaalisti vaikka ei olisikaan siellä yksin.

Olen vielä itsekin ratsastanut Penaa, mutta vieraiden hevosten ratsastukset taisivat loppua tähän viikkoon. 25. raskausviikon maha on jo melko komea eikä enää tunnu siltä että haluaisin nousta vieraiden selkään. Itse ratsastaminen ei ole aiheuttanut huonoja tuntemuksia, mutta pää alkaa jarruttaa vastaan. Ja kehoa tulee kuunnella! Penan ratsastamisesta en ota paineita, teen sen minkä teen, en ota hölmöjä riskejä ja pidän kynnyksen matalana lopettaa kesken jos siltä tuntuu. Nyt olen ollut Penan selässä kerran-pari viikossa. Alan olla jo niin painavakin että kohta alan sääliä Penaa taakankannossa... Mutta ratsastaminen hoitaa korvienväliäni niin hyvin, siinä saa keskittyä tekemiseen ja unohtaa kaiken muun, saa liikuntaa ja hyvän mielen. Työnnän haikeutta mielestäni sivuun, en haluaisi taukoa ratsastukseen mutta yritän muistuttaa itseäni, että nyt keskityn olemaan Penan kanssa muilla tavoin. Ja toisaalta on aika avartavaa katsoa hevostaan toisen ratsastamana ja tajuta, että onkin itse saanut vietyä sen aika pitkälle.

Tänään kokeilin pitkästä aikaa ohjasajaa Penaa. Ja sepä olikin mukavaa! Tarvitsen vain pidemmät ohjat siihen hommaan, ihan oikeat ohjasajo-ohjat. Nyt olen käyttänyt nylonisia ajo-ohjia, mutta niiden kanssa joutuu aika tavalla kiirehtimään itsekin. Enkä enää liiku ihan niin sulavasti kuin ennen!

Lyhyen ohjasajon jälkeen Pena pääsi/joutui pesulle. Ja kylläpä siitä irtosikin likaisenväristä vaahtoa kun kumisualla oikein pyörittelin!



Pesun jälkeen olisi tietenkin pitänyt päästä heti laitumen portin savikohtaan pyörimään, mutta seisoin kieltämässä. Pena piehtaroi noin viisitoista kertaa jossain muualla ja nakkeli mielenosoituksellisesti niskojaan kun ajoin sen aina kauemmas parhailta apajilta.



Illalla ahkeroin vielä Sissen saippuapesuun. Nyt on keväthuollot tehty ja talven möhnät pesty nahasta pois.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Luota vaistoon

Tänään kävi hieroja kopeloimassa Penan läpi. Olin kutsunut hänet siksi, että halusin ammattilaisen näppiarvion siitä, onko Pena lantiosta vinossa ja vaatisiko se "kovemman luokan hoitoja" eli kiropraktikkoa tai osteopaattia.

Tämän kevään teema on ollut huononeva vasen puoli. Takaosa on vähän vasemmalla koko ajan, vasemman istuinluun alle on vaikea löytää hevosta ja jotenkin se vasen kylki ei ole siinä, ei kanna, ei kuljeta eteenpäin. Tämä heijastuu myös käteen, vasen suupieli ei tunnu ohjaan samalla lailla kuin oikea. Vasen laukka on ollut heikompaa, tosin Penalla laukkojen heikkous ja vahvuus vaihtaa puolta aika ajoin, mutta nyt vasemmassa on ollut eri tavalla hankaluutta ja kulmikkuutta. Myös vapaana ollessaan Pena on laukannut pääsääntöisesti oikeaa laukkaa, tai ristilaukkaa niin että takaosa pysyy oikeassa laukassa vaikka etuosa vaihtaisi vasemmaksi.

Mietin, aiheutanko minä vinouden ratsastuksellani, mutta kun katsoin Penaa lainakuski-Roosan alla ja kysyin, miltä vasen tuntuu, niin Roosa sanoi että tuntee ettei hän saa vasemmalta mitään. Kentänlaidalta näin myös sen että vasen kankku oli ajoittain alempana kuin oikea. Ja kun näitä havaintojani listasin hierojalle tänään ääneen, totesin vielä senkin ettei Pena koskaan seiso takajalat tasan. Ja muistin että se kaatuikin talvella kerran liinassa kesselöidessään.

Loppuviimein oirelista oli aika pitkä, vaikka samaan aikaan Pena on suorittanut hyvin eikä ole ollut kipeän tai haluttoman oloinen. Hieroja vahvisti havaintoni - hän katsoi Penaa liikkeessä kun kävelytin sen laitumelta talliin ja sanoi, että periaatteessa lantio keinuu normaalisti mutta välissä on askeleita jolloin tapahtuu jotain mikä ei ole ihan säännöllistä. Samoin käsittelyn yhteydessä Pena kyllä käänsi lantiotaan molemmille yhtä paljon, mutta käytti eri lihasryhmiä kääntäessään oikeaan tai vasempaan. Kaikki löydetyt kireydet olivat selitettävissä lantion alueen ongelmilla, ja mikä mielenkiintoisinta, kireä vasen puoli etuosasta (lavat, kaulan liittymä) pehmeni kun lantion alueen sai hierottua auki. Hieroja siis ensin tunnusteli Penan pintapuolisesti läpi, sitten työsti sen kireimmän alueen eli vasemmalta lantion seudulta, kun sitten meni työstämään etuosaa, olikin se auennut jo siitä lantion käsittelystä. Mutta eri tavalla nyt sai käyttää voimaa ja työtä ennen kuin hieroja sai lihakset pehmeäksi, ja hän muistelikin että kun Pena on aiemmin aina ollut superhyvässä kunnossa niin nyt joutui jo oikeasti vähän hieromaan.

Positiivista oli se, että Pena ei ollut kipeä hierottaessa eli se otti kyllä hoidon vastaan. Mutta negatiivista oli se, että kun lihaskireydet saatiin auki, huononi lantion kääntyminen. Jokin jostain ei ole kohdillaan, ja Pena kompensoi sitä kannattelemalla lantiotaan lihasvoimalla.

Kysyin, onko se vain tapa seistä ettei Pena aseta takajalkojaan koskaan rinnakkain. Nyt sellaista asentoa haettiin hoidon aikana moneen kertaan, koska tarkasteltiin takaapäin, miten lantio liikkuu ja kääntyy, ja joka kerta oli todella hankalaa saada Penaa asettamaan jalkansa tasan. Hieroja vastasi, että hänelle on koulutuksessaan painotettu, että hevosen täytyy pystyä seisomaan tasajaloin. Syitä kyvyttömyyteen/haluttomuuteen sen sijaan on miljoona joten diagnoosia ei tämän oireen perustella saa kiinni, mutta että oireeksi se tulee lukea.

Summa summarum, sain mitä hain eikä vaistoni pettänyt tässä asiassa. Hieroja sanoi, että jos olisi hänen hevosensa, niin hoidattaisi kiropraktikolla tai osteopaatilla. Kuulemma molemmat hoitavat samaa asiaa mutta lähestyvät hieman eri näkökulmista. Sain suositukset, ketä kysyä, joten nyt sitten vain tuumasta toimeen. Ovatko nämä nyt sitten hyviä vai huonoja uutisia, en osaa sanoa, mutta tämmöisiä uutisia kuitenkin.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Kun traktori huomioni vei

Laidun! Vielä kovin köyhä, mutta kuitenkin. Iso vihreä ala jonne pääsee joka päivä (ja jonne myös naru piukalla koitetaan vetää joko etu- tai takaperin ja aina tulee käytösmuikkari). Aloitin laitumeen totuttelun viime viikolla - olen suosinut tyyliä viedä hevoset iltapäiväheinäaikaan peltoon ja hakea yöksi talliin. Näin ensilaidunnus kestää 4-5 tuntia ensimmäiset päivät ja edelleen vuorokauteen mahtuu kolme normaalia kuivaheinäsatsia. Samalla voi tsekkailla pysyykö kakat palleroina eikä tule viileiden aamujen sokeririskiä. Tältä sokerivouhotukselta tosin ruokintamaestro Markku Saastamoinen katkaisi melko yksiselitteisesti siivet viime valmentajakoulutuksen ruokintaluennolla:

"Sokeripitoisuus sinällään on harvoin ongelma, hevoset pystyvät pilkkomaan ohutsuolessaan hyvin sokereita. N. 20 % sokeriosuus on vielä ok (tarkoittaa 200 g/kg ka sokeria). Ongelmat syntyvät kun suuri määrä sokeria tulee kerralla tai sokeripitoisuudet vaihtelevat runsaasti vuorokauden aikana. Vrt. aamulla tarhaan koko päivän heinäsatsi -> hevonen saattaa kahdessa tunnissa syödä koko vuorokauden sokerit. Jos saman määrän jakaa 6-10 annokseen, tulee sokeri tasaisesti elimistöön ja ohutsuoli pystyy pilkkomaan sokerin. Ihminen aiheuttaa sokeriongelman! Hevosen luonnollisin ravinto eli laidunruoho sisältää 15-20 % sokeria. Laiduntamalla sokerin saanti on tasaista."

Nyt olen pidentänyt laidunaikaa niin että hevoset syövät aamuheinät tarhassa ja menevät laitumelle puoliltapäivin ja tulevat taas yöksi sisään heinille. Tänä aamuna hevosia tarhannut mieheni tosin raportoi että oli jo liirausta havaittavissa laitumen suuntaan eikä suinkaan tarhaa kohti. Eikä niitä paljon tarvinnut tarhan portilla odotella kun aamupäivästä hain Penaa liikutukseen. Molemmat olisivat työntäneet päänsä samaan riimuun jos olisi onnistunut. Kyllä laiduntava hevonen on vaan onnellinen, siitä ei pääse mihinkään. Ja laidunnuksen katselu on parasta mindfullnessia omistajalle.

Kentällä tein Penan kanssa siirtymisiä askellajin sisällä ja askellajien välillä. Se oli aika kesselillä tuulella, kaikenlainen sekoilu ja venkoilu olisi puhutellut paljon enemmän kuin asiallinen kouluratsastelu. Oltiin kättä vasten ja pohkeen takana ja korvat kuikuili ihan muihin suuntiin kuin minuun. Kun alkoi löytyä jonkinlaista harmoniaa ja keskittymistä, tuli kentän viereen traktori kevättöihin ja sinnehän se meidän harmonia sitten hujahti. Lopetin kompromissiin ja vein hevoset laitumelle. Pena ei malttanut edes melassivettä juoda tallissa kun piti töllöttää sitä traktoria.

Laitumeen pääsyyn ajoitin myös kevään toisen psyllium-kuurin, nyt kun hevosilla on muutakin puuhaa kuin kaivella juuria tarhasta. Hyvin putoaa toistaiseksi. Jauhemaisella psylliumilla mennään, annos n. tuplat mitä purkin kylki sanoo (eli syötän n. 80 g jauhetta / vrk). Turvotan pari kourallista viherpellettiä ja neljä desiä mashia, sekoitan siihen kivennäiset ja täysrehunappulan ja psylliumjauheen, jatkan ämpärin täyteen vettä armottomasti vatkaten ja kaadan tarjolle. Kuppi kiiltää aamulla!

Sunnuntaina saapuu hieroja kertomaan, mitä hänen näppinsä Penasta tuntevat. Vasen puoli ei ole hyvä, ja saman allekirjoitti Roosakin. Vasemmalta ei ratsastaessa meinaa saada mitään, jotenkin ei löydy koko vasenta kylkeä ja vasen suupieli jää tyhjäksi jos ei koko ajan jalalla rummuta sitä kylkeä liikkeelle. Katselin Penaa maasta kun Roosa ratsasti yhtenä päivänä, ja minusta vasen kankku jäi alemmaksi kuin oikea. Täytyy kysyä hierojan mielipidettä ja alkaa sitten harkita järeämpiä aseita ongelman selvittämiseen. Kiropraktikon näkemys Penasta kiinnostaisi joskus kuulla, mutta olen kuullut kiropraktikoista myös paljon huonoja kokemuksia jos ei olekaan asiantunteva kaveri kyseessä. Jos lukijoilla on vinkata nimiä tai ylipäätään kertoa kokemuksia kiropraktikoiden palveluista, kuulen mielelläni!

perjantai 12. toukokuuta 2017

Pena hyppää, minä en

Kukapa olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut, että minä haikailisin hyppäämisen perään? Niin kuitenkin on. Apukuski Roosa kävi tänään aloittamassa hyppykauden Penan kanssa. Kavalettityötä on tehty pari kertaa aiemminkin ja nyt oli aika rakentaa tämän kevään ensimmäiset esteet.

Kuvat on videolta kaapattu, ei jäänyt aikaa kovin perusteelliseen taltiointiin kun samalla koitin hallita hiekkalinnoja rakentavaa lastani ja seurata kuinka pieni ponipässinpääni selviytyy tästä jännittävästä koitoksesta.


Roosan oma hyppääminen on samoissa kantimissa kuin minunkin - valmistuimme viisi kuukautta sitten ja sen jälkeen ei ole hypätty. Tatsi katoaa nopeasti ja tulee taas kummallista korkeusvääristymää silmään: viime viikon valmentajakoulutuksessa rakensin yhteen harjoitukseen metrisen okserin ja se näytti valtavalta. Vaikka vielä viisi kuukautta sitten silmäni mielestä 90 cm oli sellainen ihan okei korkeus, ja kaikki alle 80 cm näyttivät aika hullunkurisilta. Ei saisi päästää itseään tähän jamaan, mutta minkäs teet. Vaikka ratsastankin raskauden aikana, niin hyppäämiseen vedän rajan. Varsinkin tämän kyseisen poniarmaan kanssa.

Aloitimme siis hyvin pehmeästi. Estekorkeus ei noussut yli 60 cm, esteitä oli kolme yksittäistä, ristikoita ja pystyjä. Pena oli positiivinen yllätys! Pohjustin apukuskia että luultavasti Pena kieltää ensimmäiselle esteelle, sitten uusintayrityksellä ryntää, tai ryntää JA kieltää. Mutta ihka ensimmäinen hyppy oli terävä, hyvästä paikasta eikä esteen jälkeen seurannut villiä kevätjuhlatanssia. Hieno Pena!



Kieltoja ei tullut ainuttakaan ja pudotuksiakin vain yksi. Tosin kun toistoja tehtiin ja Penan kierrosluvut kasvoivat, se esitti kyllä ryntäämisbravuurinsa Roosalle. Penan reaktionopeus ja -voimakkuus on ällistyttävä: Roosa erehtyi kerran maiskuttamaan kun lähestyessä laukka meinasi jäädä paikalleen, ja Penahan totesi että selvä pyy, meitsi menee kun käsketään.

Pomppii, pomppii

Maiskautuksesta turpa ylös ja menoks
Hieman siis hienosäätöä vielä, mitä ja kuinka paljon selässä saa ja täytyy tehdä. Olen kuitenkin ihan superiloinen siitä että Pena saa hypätä ja että se käyttäytyi näin asiallisesti! Ensi viikolla treenit jatkuu.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Alkutoukokuun sekalaiset

Vaihtui toukokuuksi mutta oikea kevät antaa vielä odottaa itseään. Meille ei kuulu mitään kovin kummallista, mikä on varmasti varsin hyvä asia. Tasainen, tavallinen arki sopii oikein hyvin!

Kävin valmentajakoulutuksen viimeisen lähijakson ja nyt pitäisi vielä antaa valmennusnäyttö. Sitten anon SRL:lta valmentajalisenssiä ja kas, on taas yksi uusi nimike cv:ssä. Mikäköhän olisi seuraava etappi...? Opekouluun hakeminen ei ihan vielä ole ajankohtaista, koska a) vatsa ja b) suorittavan hevosen puute. Mutta kun oppimisen makuun on päässyt, täytyy pitää virettä yllä!

Penan kanssa ollaan puuhattu hajanaisesti sitä ja tätä. Roosa kävi viime viikolla kertaalleen yksinään ratsastamassa ja oli kuulemma sujunut hyvin. Minä olen käyttänyt Penaa metsässä kävelemässä, juoksuttanut ja ratsastanut. Juoksutuksen suhteen olen joutunut venyttämään periaatettani välttää liinassa pyörittelyä. Lisäksi olen hankkinut apuohjat! Sain tutulta sivuohjat ja niihin olen nyt Penaa opettanut. Vieläkään en tahdo kiinnittää liinaa kuolaimeen, joten olen pukenut Penalle suitset, juoksutusvyön ja sivuohjat siihen kiinni, mutta liinaa varten laittanut suitsien päälle naruriimun ja juoksuttanut siitä. Kapsonin ostaminen on harkinnassa, mutta naruriimukin tuntuu toimivan. Sivuohjiin oli pakko turvautua jotta juoksuttamiseen saisi edes ripauksen työskentelyn tuntua: muuten Pena juoksee kyljet pökkelöinä sisäänpäin kantaten, jolloin koen että järkevämpää on päästää se juoksemaan irti kuin rassata jalkoja huonolla juoksutusasennolla.

Ekalla sivuohjakerralla Pena hoksasi käynnissä tosi hyvin venyttämisen kohti kuolaintuntumaa. Ravissa ja laukassa sivuohjien säädöt oli liian löperöt jotta niistä olisi oikeasti ollut tukea, mutta vedin sen kerran kokeilun piikkiin. Ainakaan Pena ei rullannut lyhyeksi edestä, mikä on se asia jota viimeiseen saakka haluan välttää. Kaulan esiinsaamiseen ja tasaisen, luottavaisen tuntuman eteen on tehty niin paljon töitä etten aio heittää niitä hukkaan. Tarkalleen ottaen siitä on nyt kolme vuotta, kun Pena palasi kotiin edellisen vatsankasvatuslomani jäljiltä, ja minulla alkoi raksutus siitä ettei tämän kuulu tuntua tältä ja että haluan tehdä Penan liikkumistapaan radikaalin muutoksen. Se oli ratsastettu niin erilaisella kädellä kuin oma käteni on ja tuntui, etten löydä siihen mitään kontaktia, millään avulla. Se oli haluton, jännittynyt ja järkyttävän vino. Vinouden aiheuttaja taisi loppuviimein olla lainakodissa vituralleen hoidettu kengitys, ja aika monta kiveä olen saanut kääntää tässä kuluneiden vuosien aikana jotta olen saanut hevoseni tähän nykyiseen hyvinvointitilaan.

Tänään ratsastin kentällä hyvänmielen harjoituksen. Oma vatsanseutuni alkaa olla sen verran pömppö että ajattelen joka ratsastuksella tekeväni vain sen verran kun tuntuu hyvältä. Sitten huomaan tehneeni liki tunnin ja ihan normaalisti ilman mitään murheita. Onni ja autuus! Esikoista odottaessani lopetin ratsastuksen jo jossain viikon 17 tuntumassa, kun selästä laskeutumisen jälkeen alkoi tulla kurjia tuntemuksia löystyneisiin lonkkiin. Nyt olen monta viikkoa pidemmällä ja ainoa murheeni on se, että ratsastushousut eivät mene millään mittapuulla lähellekään kiinni. Onneksi olen sekä tyylitajuton että luova:

Ostin olkaimet
Tarha-arjen Pena jakaa kiimahirviöpuuman kanssa. Sisse 21 v. kuuluu niihin tammoihin jotka näyttävät kiimaa läpi vuoden, ja keväällä tilanne räjähtää käsiin. Sisse kiljuu, vinkuu, painaa itseään puita ja seiniä vasten, kulkee Penassa kiinni, tyrkyttää takapäätään koko ajan Penan eteen, lirkkii ja vilkuttaa niin että on lihaksistaankin jo ihan krampissa. Ja se antaa Penan tehdä itselleen ihan mitä vaan. Onneksi Penalla ei välähdä astumispuuhien suhteen (viime kesänä Sisse vikitteli kesävierasruunan kanssaan sellaisiinkin leikkeihin...), mutta se todella ottaa ilon irti kun saa pureskella ja nuoleskella Sisseä. Oma kiva vinkulelu! Pena oikein järsii Sisseä ja Sisse vinkuu, hypähtelee ja kusee. Onpahan puuhaa molemmilla...

Odotan laidunaikaa malttamattomana. Aion syöttää psyllium-kuurin uudestaan kunhan saan hevoset päiväksi laitumeen. Jos siinä vaiheessa uskaltaisin luottaa siihen että suolistoon ei päädy koko ajan uutta tavaraa lisää. Nyt on taas merkkejä ilmassa siitä ettei suolisto ole ihan puhdas.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Vappuaattona

Tänään vappuaattona kuorin hevoseni kahden (2) loimen alta, raappasin siitä furminaattorilla irtokarvaa aika kasan, ja sitten lähdettiin kymmensenttiseen nuoskalumihankeen vappukävelylle. Kesäkengissä ja ilman tilsakumeja, koska oli kevät kunnes ei enää ollutkaan.

Tuli tilsoja ja heliumpalloni oli taatusti kulmakunnan komein poukkoillessaan narun päässä. Minulla oli välihousut, tuulihousut, kaksi pitkähihaista paitaa, toppatakki, pipo ja kumisaappaat. Satoi märkää räntää ja vitutti niin etten pystynyt edes ottamaan valokuvaa valkoisesta maisemasta. Ja huomenna on toukokuu!

Vuosi sitten laitoin hevoset äitienpäivänä laitumelle ensimmäistä kertaa totuttelemaan. Villi veikkaus että tänä vuonna menee joku tovi pidempään.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Ei ihan koko totuus

Edellisessä painokeskustelussa en kertonut ihan koko tämänhetkistä totuutta:

Houston, we have a problem
Jep. Siellä on jotain muutakin kuin karkkia ja pullaa. Pikeurit eivät ole menneet kiinni enää moneen viikkoon, eikä paino ole tällä hetkellä 68-69 kg, vaan pari kiloa enemmän. Ja suunta on ylöspäin!

Nyt kun tämä pötsin paisuminen on paljastettu, voin laittaa näytille myös tuoreita ratsastuskuvia. Ratsastan siis edelleen, omaani ja asiakkaiden hevosia, mutta uusia ratsastettavia en ole enää uskaltanut ottaa. Kovin montaa viikkoa tuskin on enää jäljellä tehokasta ratsastusaikaa, mutta sen aikaa jatkan kun ei ole ratsastusta estäviä tai haittaavia tuntemuksia. Toistaiseksi kaikki hyvin.


Penan asiat olen saanut järjesteltyä - Pena on ja pysyy kotona, ja sille on lupautunut varakuskiksi kanssani samaan aikaan ratsastuksenohjaajaksi opiskellut luokkakaverini. Roosa ja Pena ovat jo muutaman kerran tutustuneet toisiinsa, ja nyt alkuun mennään niin että Roosa käy kerran viikossa puomeilemassa ja hyppäämässä Penan kanssa, ja sitten kun minä luovun ratsastuksesta kokonaan, alkaa Roosa käydä myös toisen kerran viikossa. Minä teen maasta niin paljon kuin voin - in-hand -työskentelyä, juoksutusta ja maastoja taluttaen. Sen verran koitetaan pitää Pena liikkeessä ettei se ajaudu ihan hunningolle, mutta en aio hermoilla jos katkoja tulee. Se kesti niitä koko opiskeluvuoteni, uskon että kestää nytkin.


Penan do-it-yourself -vinkki: Varmista maksimaalinen liikkumavapaus lavoille! Molemmilla puolilla samanlaiset.

Verryttelyväistöä

On ihan ok ratsastaa toppatakki päällä vielä huhtikuun viimeisellä viikolla


Huh, välikäynneillä piti kuitenkin luopua takista
Aika kiva muoto!! (puhun hevosesta)

Laukkaa

Oho vastalaukkaakin! Oli muuten työlästä pitkän tauon jälkeen

Havaittavissa sateen uhkaa
Harjoitusravia en juuri enää istu, mutta muuten kyllä tehdään ihan kunnon treenejä. Pena on vasemmasta kyljestään jotenkin tosi laiska, koko ajan täytyy muistuttaa että myös siltä puolen kuuluisi liikkua. Rehellisten asetusten läpisaamiseen menee tovi jos toinenkin, mutta kun asettaminen sujuu, alkaa se vasen kylkikin pysyä mukana.

Tänään oli taas sellainen päivä kun kaikki muu kiinnosti enemmän kuin minun asiani, ja keskittyminen lipesi vähän väliä kentän laitojen ulkopuolelle. Kuin saippuapalaa ratsastaisi, ensin ollaan niin hitaita ja pohkeen takana, ja sitten kun vähän prässää, tulee vaihde kun kipitellään alta pois. Lehmänhermoja, paljon jalkaa, kääntämistä, vaihtuvia tehtäviä niin lopulta keskittyminen alkaa suuntautua ratsastajaan. Täydellistä flow-tilaa ei saavutettu, mutta kuvista katsoen olen aika iloinen Penan muodosta. Turpa alkaa tulla eteenpäin ja kaula olla auki. Hyvä niin, muodon kanssa on tehty töitäkin!

Ja koska olen tehnyt paljon töitä sen suhteen, miten Pena liikkuu, oli aika stressi miettiä, kenestä saisin Penalle vararatsastajan kun kupuni alkoi kasvaa. Ponikokoinen, pitkäpinnainen, rohkea, osaava, hyväkätinen monitoimiratsastaja jonka kanssa Pena pääsisi myös hyppäämään säännöllisesti. Selvää oli, etten lähtisi millekään julkiselle hakulinjalle, se olisi kuin neulan etsimistä heinäsuovasta (tai irtokengän laitumesta, heh). Iso osa opiskelukavereistanikin oli alunperin muualta Suomesta ja jo siirtyneet työn perässä kuka minnekin. Olen onnellinen siitä että Roosa lupautui tähän pestiin, ja että heillä on synkannut Penan kanssa niin kivasti!

Loppuun vähän näitä lapsenvahtihommia vielä, tuumii Pena